Kerro tarinasi :)

[McKo]

Hei sinä onnellinen joka pääsit sisään, kerro tarinasi! Onnea kaikille jotka pääsivät

[long johnson]

Menin Turkuun.

[myocardium]

2016 eka haku lukiosta bilsa ja kemia ihan hyväl tasolla mut fyssa ei—>jäin 50 raakapistettä. 2017 hain opintojen ohella ja jäin 20 pisteen päähän. Tänä keväänä luin helmi ja maaliskuun kemian ja fyssan ylppäreihin aika rennosti ja vasta niiden jälkeen alotin kunnon pänttäämisen ja tuloksena 72 skaalattuu! Mä oon sitä mieltä et ei se lukemisen/laskujen määrä vaan laatu, laskin paljon vähemmän tänä vuonna ku esim. 2016:D Ja harjottelin ylipäätänsä tosi vähän mitään supervaikeita tehtävii vaan panostin siihen et osaan kaikki aihealueet hyvin!

[PK]

.

[wap]

Tää tarinointi pitää aloittaa aina sanoilla yritän pitää lyhyenä, niin yritän.


Olin aivan hunningolla lukion ykkösen ja sain suunnilleen hylsyjä. Olin sentään ensimmäisiä koko suvusta, joka meni lukioon. Tapasin miehen (16 vuotiaalle paljon vanhemman), aloin tsemppaamaan hänen kannustama ja uusin koko ykkösluokan lukion kakkosella. Tulin aika hyväksi lukiossa yhtäkkiä. Päätin, että haen lääkikseen ja luin fykebi:tä sitä varten. Ke ja bi sujui hyvin, mutta fysiikasta en tajunnut yhtään mitään. Kuusi kurssia luin oppimatta mitään. Kemiasta kirjoitin loppujen lopuksi E:n ja biologiasta M:n, lyhyestä matikasta kymppirivi ja L.


Siinä ylioppilaskirjoitusten jälkeen oltiin oltu herttaisesti yhdessä muutama vuosi, mentiin kihloihin ja alettiin puhumaan lapsista. Lääkis ja lapsi nuorena ei nyt silloisen ajatukseni mukaan sopinut kauhean hyvin yhteen. Mutta kätilö! Sinne siis. Aloitin kätilönopinnot suoraan lukiosta vuonna 2009. Ensimmäinen lapsi syntyi 2011 kun olin 20-vuotias. Mikäs siinä kaksikymppisenä opiskelijaäitinä. Oli ihan mukavaa, mutta aina se lääkis kalvoi siellä takaraivossa. Opiskelun alkuaikoina alkoi jo risomaan hoitoalan huono palkka ja palkattomat työharjoittelut, joita oli kuukausitolkulla. Antoisaa opinnoissa oli vain lääkäriluennot. Säännöllisin väliajoin, ehkä puolentoista vuoden sykleissä, yritin tarttua fysiikan kirjoihin lääkis mielessäni, mutta lopetin yrityksen aina heti, sillä en vaan edelleenkään tajunnut. En nyt tiedä, oliko yritystäkään niin hirveästi.


Jossain vaiheessa kätilönopintoja tajusin, että kolmivuorotyö on aivan kamalaa, enkä pysty sitä perheellisenä ikinä tekemään. Hain sitten terveydenhoitajaksi, hyväksiluin kaikki edeltävät opinnot ja yhtäkkiä opiskelin kolmeen hoitoalan tutkintoon (sairaanhoitaja-kätilö-terveydenhoitaja). Tarkoitus oli valmistua näihin molempiin ja kehittää sitä horisontaalista osaamista, mitä hoitoalalla niin mainostetaan kun palkkaa ei tule koskaan enempää. No sitten siinä terveydenhoitajan opinnot kasaan repineenä ajattelin, että ei hitto, en varmasti mene vielä puoleksi vuodeksi palkattomaan työharjoitteluun, jotta saan kätilön paperit ulos. Sinne ne jäi ne paperit, minusta tuli terveydenhoitaja ja minut otettiin ilomielin vastaan työelämään neuvolassa, mihin olin halunnutkin. (välihuomautus, taitaa tulla pitkä juttu)


Sitten oli tietty pakko tehdä toinen lapsi, koska niin se vaan menee ja halusin. Tutkinto valmis, töitä löytyy, ei kun lisää lapsia. Toinen lapsi syntyi kun olin täyttänyt 26v, viisi vuotta esikoisen jälkeen. Raskausaikana se jo jysähti: en varmasti ole menossa takaisin hoitajaksi töihin tältä äitiyslomalta, nyt on pakko tehdä asialle jotain. Olin tyytymätön hoitoalan palkkaukseen, kehittymismahdollisuuksiin sekä työyhteisöihin. Mietin myös sitä, miten ikinä pystyisin elättämään kaksi lasta hoitajana, jos jäisin yksin. Tai jos puoliso haluaisi tehdä muuta kuin töitä. Tulin siihen tulokseen, etten millään. Tartuin kirjoihin ensimmäisen kerran joulukuussa 2015. Siitä pikkuhiljaa aloin selvittämään, mitä tämä nyt oikein vaatii. Hienosti olin unohtanut kaikki asiat lukiosta, fysiikka oli kaikki uutta. Fysikaalinen low moment oli itkeä voiman vektoreille, mitä nää on!


2016 kokeeseen piti mennä turistina, mutta supisteli niin hirveästi, etten voinut mennä. Vauva syntyi 5vrk myöhemmin. Pidin kahden viikon tauon niistä pienistä opiskeluista, mitä olin aloitellut ja jatkoin määrätietoisesti. Ei nyt ihan helppoa ollut tietenkään, mutta se oli mukavaa vaihtelua vauva-arkeen. Tammikuuhun 2017 saakka luin vähän milloin ehdin, joskus palkkasin jonkun hoitamaan lapsia, joskus iltaisin lueskelin. Yksi yö vauvan kanssa valvoessani mietin, että olen taas laittamassa itseäni samaan ansaan tämän lääkiksen kanssa, kun tein muutama vuosi aikaisemmin kätilötutkinnon kanssa: kuulostaa päässäni paremmalta, vaikka haluan jotain muuta elämältä. Yön pimeinä tunteina googletin, mitä ne hammaslääkärit oikein on. Päivätyö! Kiva palkka! Mukavaa käsityötä ja paljon kehittymismahdollisuuksi! Aivan täydellistä! Päätin hakea hammaslääkäriksi, puolisokin innostui. Ja anoppi


Tammi-helmikuussa 2017 puoliso jäi osa-aikaiselle "opintovapaalle" hoitamaan lapsia, jotta sain lukea enemmän pääsykokeisiin. Minulla taisi olla huimat 3-4 kokonaista lukupäivää viikossa pääsykokeeseen saakka. Kivat pienet tulomenetykset siinä pienen pääsykoeharrastelun takia. Harjoituskokeet menivät läpi 50-50: ihan totaalisia epäonnistumisia ja sitten taas sopivan kokeen satuttua onnistumisia. Keskityin liikaa fysiikkaan, jota en osannut. En kerrannut niitä kemian asioita, joita kokeessa tarvittiin, koska ajattelin muistavani ne lukiosta. Lopputulos alle 100 raakapistettä Helsingin hampaalle. Muistan vieläkin sen puristavan tunteen rinnassa joka tuli vastausanalyysin katsomisesta. Se ei tullut siksi, että en pääse kouluun, vaan siksi että olin juuri käyttänyt viimeisen lapseni vauvavuoden tähän, ja ison pinon rahaa.


Ajattelin hakea uudelleen. Aloitin optimistisena, mutta elämä pisti lukuhaaveet ja -suunnitelmat alas. Olimme hankkineet uuden asunnon, ja vanha piti myydä keinolla millä hyvänsä. Sehän tarkoitti sitä, että syksyllä en opiskellut, vaan remontoin asuntoamme. Sen jälkeen siivosin näyttöjä varten monen monta kertaa. Kämppä meni onneksi kaupaksi ja edessä olikin pari muuttoa: juuri sitä, mitä pääsykoekevääseen kaivataan! Maaliskuuhun menessä muutot oli hoidettu. Siihen asti luin kemiaa ja bilsaa aina välillä, pyörittelin kouluvaihtoehtoja päässäni. Lääkistä en miettinyt, koska lukuaikaa ei ollut.


Yhteishaun aika koitti kun siemailin viiniä Teneriffalla. Päätin hakea 1) hammaslääkäriksi 2) diplomi-insinööriksi ja 3) amk-insinööriksi. Hammaslääkäri oli enemmänkin vitsi, koska kun palasimme lomalta oli pääsiäinen enkä ollut lukenut about yhtään. Olin päättänyt kuitenkin yrittää. Siinä sitten sovittiin diili, että vaimo ja äiti on nyt poissa pelistä, kaikki illat ja viikonloput kirjastossa (kun en ollut töissä!). Seitsemän viikkoa sitä kesti, hatarat muistikuvat tästä ajasta. Esikoinen kävi päivisin eskaria ja nuorempaa lasta raahasin 4h viikossa metrolla Yliopiston lapsiparkkiin, jotta sain 4h viikossa lukuaikaa. Kaikenlisäksi tämä maksoi sen 20e viikossa, ei mikään voittajatilanne. Kun nuorempi nukkui kotona päiväunia, isompi katsoi telkkaria ja naputin Mnemosyne kortteja. Tehotonta aikaa oli noin 0 minuuttia viikossa, mutta jaksoin koska tiesin että kohta loppuu.


Äitienpäivänä muutama päivä ennen pääsykoettä lähdin yöksi rentoutumaan kylpylähotelliin. Makoilin laiturilla ja nautin auringosta. Päätin, että asiat menee hyvin kun on niin hyvä fiilis. No, maanantaina ja tiistaina oli paniikki ja tein ihan hirveästi tehtäviä vielä minulle vaikeista asioista. Ti-ke yönä nukuin kuitenkin hyvin, keskiviikkona taas aurinko paistoi ja elämä hymyili. Ja tänä vuonna onni oli puolellani, en voinut olla hymyilemättä kun näin kokeen: kaikki ne jutut mitä osaan suht ok. 5h meni nopeasti, yksi tehtävä (mitälie lamppuja siinä oli) jäi kokonaan tekemättä. Kokeen jälkeen fiilis oli mahtava. En ollut ajatellut katsovani vastausanalyysiä, mutta oli pakko koska en jaksanut enää mennä diplomi-insinöörien valintakokeeseen ja lupasin vapauttaa itseni siitä jos pistearvio on yli 140p. Reaktio vastausanalyysistä oli spontaani itku, koska en ollut kauheasti mokaillut ja tiesin, että onnistuin omaa tasoani paremmin. Jonka pitäisi riittää.


Ja ihan armottoman maanantaista perjantaihin kestäneen kuumottelun jälkeen tänään luki opintopolussa hyväksytty Helsingin hampaalle! Iih!

Kaikki pisteet kotiin omalle puolisolle, jota ilman en ikimaailmassa olisi tässä. Kukaan ei jaksa tsempata ja luoda uskoa niin paljon, tai kestää sitä epämukavuutta mitä vaimon pikkuharrastelu tuo mukanaan

Tuli liian pitkä, sori.

[mirrorneuron]

Kävin lukiossa kaikki biologian, kemian ja fysiikan kurssit ajatuksenani hakea lääkikseen, ja kirjoitinkin biologian (E) ja kemian (C). Kirjoitettuani vuonna 2008 olin kuitenkin jollain lailla tympääntynyt ajatukseen Galenoksen kahlaamisesta läpi, osittain koska olin uupunut kirjoituksista ja osittain koska alkoi tuntua, että hakisin lääkikseen ennen muuta vanhempieni mieliksi (vanhemmat jaksoivat hehkuttaa lääkistoiveitani suuntaan sun toiseen, ja se alkoi jotenkin vaivata). Lääkikseen haku ei enää houkutellutkaan. Päätin sitten hakea opiskelemaan biologiaa, jossa lopulta aloitin opinnot 2010, ja opiskelin siellä tyytyväisenä pari vuotta.


2012 kuulin Galenoksen poistuneen ja kokeen perustuvan lukion fykebi-oppimäärään, jolloin kiinnostus lääkistä kohtaan alkoi yllättäen herätä uudelleen. Lopulta tein päätöksen yrittää Helsinkiin yleiselle keväällä 2014. Kävin VK:n kurssin, ja koe meni ihan ok nähden siihen, että olin ensimmäistä kertaa yrittämässä - olin mm. 0.25 raakapisteen päässä Tampereen yleisen rajasta.


2015 kävin VK:n kurssin uudelleen, mutta en päässyt taaskaan Helsinkiin yleiselle sisään. Luulisin, että ehkä tuhlasin tällä hakukerralla passiiviseen teorian lukemiseen aikaa, joka olisi kannattanut käyttää laskurutiinin hiomiseen.


2016 keväällä menin Mafyn kurssille, ja pärjäsin heidän harkkakokeissaan melko hyvin, mutta oikeassa kokeessa sössin ajankäytön kanssa    Otin kokeen alussa vähän turhankin rennosti huomattuani että monet tehtävät vaikuttivat helpoilta, ja lopulta tuli kiire ja tehtäviä jäi tekemättä. Ovet Helsingin yleiselle eivät taaskaan auenneet. 2017 keväällä paahdoin jälleen Mafyn kurssilla, ja laskurutiini oli jo varsin hyvällä mallilla. Harkkakokeissa pärjäsin jo selkeästi paremmin kuin edellisenä vuonna, ja opokin veikkaili, että minulla on todella hyvät mahdollisuudet päästä sisään. Kävin kevään aikana myös kirjoittamassa fysiikan ja uusimassa kemian, joista molemmista tuli arvosanaksi L. Vuoden 2017 pääsykokeessa tulikin sitten kunnon jäätyminen. Vaikka monet kutsuivat koetta jälkeenpäin helpohkoksi, jostain syystä koin sen itse ihan kammottavaksi! Varsinkin kemiat. Tuntui ettei mistään tehtävästä tullut oikein mitään, ja poistuin koeajan päätyttyä itseeni pettyneenä. Sain jälleen hylsyn.


Kun hakukertoja oli takana jo neljä, alkoi tulla sellainen fiilis, että olen yksinkertaisesti liian urpo pääsemään koskaan sisään    Olen onneksi kuitenkin niin itsepäinen, etten suostunut luovuttamaan, koska toisaalta koin, että pakkohan laskurutiinin ja muun osaamisen on jo olla varsin hyvällä tasolla. Treenasin tämän kevään Mafyn itseopiskelumateriaaleilla, ja tein selkeästi vähemmän tunteja viikossa kuin millään aiemmalla hakukerralla: aivan maksimissaan kuusi tuntia päivässä, josta tehokasta opiskeluaikaa oli ehkä viitisen tuntia. Usein en välttämättä ihan tuotakaan. Pyrin etsimällä etsimään materiaaleista tehtäviä aihepiireistä, jotka koin erityisen ikäviksi ja/tai hankaliksi, että saisin hiottua viimeisetkin ongelmakohdat kuntoon ja en saisi kokeessa sätkyä minkään aihepiirin tehtävistä. Tällä hakukerralla olin huomattavasti aiempaa rennompi ja se hillittömin stressaaminen jäi pois.


Koepäivänä menin koepaikalle melko rentona, ja kokeessa pyrin tekemään tehtäviä tehokkaasti ja suunnitelmallisesti, mutta kuitenkin sen verran jarrutellen, etten sortuisi huolimattomuusvirheisiin. Kerkesin vastaamaan kaikkiin kohtiin ainakin jotakin sitä valovirtatehtävää lukuunottamatta, jonka skippasin viimeiseksi ja joka jäi lopulta tyhjäksi. Poistuin kokeesta huomattavasti paremmalla mielellä kuin 2017, ja toivoin, että se olisi hyvä merkki.


Tällä viikolla oon odotellut tuloksia jännityksen vallassa. Olin ajatellut, että saisin ehkä 155 raakapistettä, ja mietin, että mahtaisikohan se riittää Helsingin yleiselle, jonka olin pistänyt ensimmäiseksi vaihtoehdokseni. Pieni toivo kävi aina välillä mielessä, mutta yritin toppuutella itseäni, etten innostuisi liikoja... vaan kuinkas kävikään, tulosten tultua huomasin kiskaisseeni kokeesta 72 skaalattua pistettä ja olevani kirkkaasti sisällä Helsingin yleisellä! En osaa edes sanoin kuvailla sitä riemua ja helpotusta, jota koin kun ymmärsin että pääsykoerumba on nyt omalta osaltani ohi, ja olen viimein sisällä opiskelupaikassa, jonne toivoin eniten pääseväni.


Niille joita koeonni ei vielä suosinut haluan sanoa, että älkää missään nimessä luovuttako! Onhan se klisee, mutta niin totta. Kaikki se aiemmin koettu turhautuminen ja pettymys on ehdottomasti vaivan arvoista siinä vaiheessa, kun Opintopolussa komeilee oman nimen kohdalla sana "hyväksytty". Pitäkää nyt vähän taukoa lukemisesta, miettikää muita juttuja jos pystytte ja yrittäkää uudelleen. Pääsette kirjoittamaan sitten omat hakukertomuksenne tällaiseen ketjuun ennen kuin arvaattekaan.

[nodus sinuatrialis]

Niin onnellinen, että pääsen nyt kirjoittamaan tätä tarinaani! Mun tarinan otsikko vois olla työvoitto. Aloin yläasteella haaveilemaan lääkärin ammatista. Lukioon mennessäni ajattelin pitää kaikki ovet sinne auki niin pitkään kuin mahdollista. En kuitenkaan uskonut mahdollisuuksiini, koska suvussani on vain ihan muutamia korkeakoulutettuja.
Sitten alkoi armoton taistelu. Lukiossa fysiikka tuntui kauhealta. Niin monta kertaa olin lopettamassa sitä. En vieläkään ymmärrä miksi en tehnyt sitä. Taistelin sen loppuun asti ymmärtämättä mielestäni juuri mitään. Ylppäreihin menin siten, että hyvä kun osaan tehdä kaksi tehtävää. Jostain syystä osasin 8 ja M rapsahti, oli vieläpä e rajoilla. Päätin että kai mä sit osaan. Edes jotain. Bilsa ja kemia oli mun vahvuuksia ja meni aina hyvin.
2017, ylppärikeväänä hain ekaa keraa. En yllättyny kun jäin yli 20(!!!!) skaalatun pisteen päähän. Ajattelin että ehkä mun pitää luovuttaa. Jotenkin olin kuitenkin alkanut haaveilla lääkärin työstä aivan liikaa. Päätin koittaa vielä toisen kerran.
Muutin takaisin vanhemmilleni ja päätin lukea koko vuoden. Keskittyä siihen, että oikeasti ymmärrän, eikä siihen että muistaa ulkoa. Ostin mafynetin elokuun puolivälissä, ja olin niin innoissani. Aloitin heti opiskelun. Lähdin aivan alusta rakentamaan osaamista, sillä ajatuksella ikään kuin en osaisi asioista yhtään mitään. Tein tasaista työtä, 6h päivässä. Tehotonta lukuaikaa oli todella vähän. Pidin huolt jaksamisesta, tosin kuin lukiossa ja ekana hakuvuonna.
Koetta ennen oli kauan helteitä. Kahden viimesen viikon ajan olin lähes kaikki päivät ulkona, kertaillen hitaasti asioita. En oikeestaan tehnyt enää mitään. Viimesenä lukupäivänä jostain syystä tuli tunne, että täytyy opiskella veriryhmät perinpohjin. No, opiskelin ja sen jälkeen laitoin kirjat kiinni.
Koetta ennen olin muutaman päivän aivan paniikissa. Teinkö kaiken voitavan? Vikana iltana hengasin kavereiden kanssa iltamyöhään. Yhtäkkiä tuli todella rauhallinen fiilis. Mä oon tehny parhaani. Menin kokeeseen kuin itse rauhallisuus. Tein sen flow-tilassa. Kun näin fysiikan tehtävät, nielasin kauhun. Ei,ei. En mä osaa. Lähdin vessaan. Kun tulin takas, päätin että kyllä mä vaan teen ne. Sitte mä tein. Bilsan ja kemian tehtävät oli mulle lottovoittoja. Nauroin mielessä kun näin veriryhmätehtävän.
Eilen sitte nauroin vielä enemmän. Ja itkin onnenkyyneleitä. Kuopion yleinen kutsuu! Ja vieläpä suht reiluilla pisteillä.

[isotoope]

En edes yritä pitää tätä lyhyenä

Minipohjustus: Uskon että koko menneisyyteni on johdatellut mua siihen pisteeseen missä olen nyt. Rankat tapahtumat itselle ja läheisille on saanut arvostamamaan tiettyjä asioita.

Helmi-maaliskuun vaihde 2017. ”Hiihtoloma” eli itsenäisen opiskelun viikko. Muistan edelleen epävarman oloni silloin. Olin alkanut kiinnostua lääketieteestä, mikä tuntui pelottavalta. Miksi yht’ äkkiä haluan niin paljon jotain mitä en voi koskaan saavuttaa? Puhuin iskälleni ajatuksistani ja hän sanoi että minun kannattaisi uhrata muutama päivä ihan vaan miettiäkseni sitä mitä oikeasti haluaisin, ja tämän jälkeen alkaa jahdata unelmiani taakseni katsomatta. Tässä kohtaa voi arvata mitä tein

Imin kaiken tiedon pääsykokeista ja tiedostin hyvin olemattoman pohjani: Kemia ja fysiikka olivat inhokkiaineitani lukiossa (jälkeenpäin ihmettelen miksi ihmeessä). Biologiasta sentään _tykkäsin_ paljon, en vain osannut sitäkään. Päätin ottaa tavoitteekseni vuoden 2018 kokeen, koska oli selvää etten kerkeäisi mitenkään edes selaamaan 18 kurssia parissa kuukaudessa.

Kevät ja kesä menikin sitten perusteiden opettelemiseen opintojen ja satunnaisten töiden ohella. Luin melkein joka päivä, tosin opiskelutekniikoissa oli vielä paljon hiomista. Ihmettelin mikä muka on putoamiskiihtyvyys ja miksi ihmeessä piti olla semmoinen yksikkö kuin mooli. Kävin myös kokeilemassa 2017 kokeen harjoitusmielessä. Käännekohta lukemiseen tuli kesän lopussa kun ostin Mafynetin (voin suositella kaikille).

Kesä loppui ja koulussa alkoi rankaksi huhuttu syyslukukausi: kirurgian ja sisätautien hoitotyö. Jotenkin onnistuin vieläpä sairastuttamaan itseni melkein puoleksi vuodeksi. Syksy olikin tämän vuoksi hyvin rankkaa aikaa ja johti lopulta siihen että mun oli pakko jättäytyä koulusta pois marraskuussa.

Syksyn aikana kävin kaikki perusteet loppuun ja marraskuussa heitin lukiokirjat nurkkaan aloittaen mafyn tehtävien hakkaamisen. Alkuun tehtävät tuntuivat todella vaikeilta, mutta kehitys oli valtavan nopeaa. Syksyllä luin vaihtelevasti 10-25h/vko jaksamisen mukaan.

Keväällä opiskelu tuntui aluksi helpommalta koska pääsin muuttamaan porukoiden luo takasin (jei), lopetin koulun, sekä aloin hiljalleen olla terve. Kontrasti syksyyn oli valtava ja 36h/vko tehokasta lukemista tuntui melkein lomalta. Kävin myös testaamassa tasoni fy+ke ylppäreissä, koska en todellakaan tiennyt missä mennään. Lisäksi päätin että ehkä Oulun hammaslääkis ois mulle eniten se unelmien paikka <3

Joskus maaliskuussa lopetin varsinaisten vapaapäivien pitämisen, koska huomasin että mulle sopi paremmin kaksi kevyttä 3h lukupäivää viikossa verrattuna siihen etten olisi yhtenä päivänä tehnyt mitään. Lisäksi koestressi sai opiskeluun käytetyn ajan kasvamaan, mitä pidemmälle kevättä mentiin. Loppukeväästä taisin lukea n. 40-48h/vko. Stressasin aivan luvattoman paljon kaikesta, enkä uskonut mahdollisuuksiini vaikka harjoituskokeet kertoivatkin toisin.
Olin vihdoin löytänyt just mulle sopivan opiskelutekniikan

Koetta edeltävänä viikkona harjoittelin kaikki maailman nippelitiedon nappulat flash cardsien ja muistilehtiöiden avuin, kertasin kaavat ja yritin pitää laskurutiinia yllä.

Sitten se koitti. The doomsday. Se päivä, jota olin odottanut koko vuoden. Koska oon maailman kovin jännääjä, oletin että stressaisin kokeessa, mutta toisin kävi. Mä oikeesti nautin siitä tilanteesta jollain hullulla tavalla, ja kun hoksasin sen aminohappotehtävän, taisin jopa hieman hymyillä. Kokeen loppuessa aurinko paistoi ihanasti kasvoille ja mua nauratti. Ei ollut mitään väliä miten tässä kävisi, annoin sentään kaikkeni (huom. Laskuhumala saapui hyvin nopeasti tän jälkeen, jolloin tuloksien odottaminen oli yhtä tuskaa).

Tulospäiväksi olin ottanut töistä vapaata, koska tiesin etten pystyisi keskittymään ollenkaan vaan päivittäisin opintopolkua vimmatusti. ”Hyväksytty” -sanan lävähdettyä kännykän näytölle oli järkytys. Ei mun pitäny päästä! Onks tässä joku virhe? No eipä ollut ja skaalattuja koepisteitä tuli 72,3/73p eli pieni ”overkill” tuli kokeessa

[Jeminani]

Tässä aamukahvia juodessa ja omasta ikkunasta uutta syksyllä odottavaa Medisiina D:tä ihastellessa on aika kirjoittaa oma tarinani. Tarina, jota en olisi vielä kolme vuotta sitten uskonut kirjoittavani koskaan.

Yläasteella keksin, että farmasia olisi se minun juttuni. Siltä se vaikutti vielä lukion toisen vuoden alussa vuonna 2014, kun olin juuri tullut Saksasta vaihdosta ja jäänyt omaa ikäluokkaani vuoden jälkeen. Tykkäsin kemiasta ja biologiasta, matikkakin luonnistui. Fysiikan olin lopettanut toisen kurssin jälkeen enkä ollut ajatellut tarvitsevani sitä koskaan. Hainhan opiskelemaan farmasiaa, tavoitteenani proviisori.

Tuli kevät 2015 ja lukiossa vuotta ylempänä olevat parhaimmat ystäväni hakivat korkeakouluihin. Kaksi heistä luki ahkerasti lääkiksen pääsykoetta varten ja muistan ajatelleeni helpottuneena, että onneksi itselläni ei ole ihan tuollainen projekti edessä. Samoja ajatuksia oli myös, kun pienestä lukiostamme jo Kuopion lääkikseen päässyt entinen opiskelija tuli kertomaan opinnoistaan ja haustaan. Olisinpa silloin tiennyt mikä minua vielä edessä odotti.

Tuli kesä ja kavereiden tulokset. Heistä kaikki pääsivät jonnekin ja yksi aloitti lääketieteen opinnot Turussa. Syksyllä hyvä tovi omien kirjoitusteni jälkeen lähdin muutaman päivän vierailulle kyseisen fetuksen luokse ja tämä vierailu käänsi omat ajatukset tulevaisuudestani ihan päälaelleen. Ja hyvä niin, enhän muuten olisi tässä.

Ensinnäkin olin hyvin innoissani kaikesta, mitä kaverini piti opiskella tenttiä varten. Oli ihanaa kuulustella häntä ja olisin mielelläni opiskellut kaiken hänen puolestaan, jos vain olisin voinut. Kävimme ekan tentin bileissä (hups, sain ensimmäisen haalarimerkkini, joka on vieläkin tallessa!) ja tutustuin lääkisläisiin. Aina kun minulta kysyttiin (useasti), että olenko itsekin lääkiksessä, tuntui tosi pahalta vastata "ei, vielä lukiossa... haluan proviisoriksi". En vielä ajatellut haluavani lääkikseen (sillä olisihan todella hölmöä haluta vain koska opiskelu olisi kivaa ja voisin sanoa opiskelevani lääketiedettä!), mutta siemen oli jo istutettu. Aloin kuitenkin hieman harmittelemaan jo sitä, että en ollut lukenut lukiossa fysiikkaa kuin kaksi kurssia.

Bileiden jälkeen juttelimme syvällisiä kaverin kanssa, kun valmistauduimme menemään nukkumaan. Aloin aluksi vitsailemaan sillä, että opiskelisin itsenäisesti fysiikan ja näyttäisin opettajalle, kun kirjoittaisin E:n tai L:n. En muista miten keskustelu meni siihen, että kaverini mainitsi biolääkiksen, jonka sisäänpääsyyn ei fysiikkaa tarvitsisi. Kiinnostuin ja tutkin lähemmäs tunnin mitä kyseinen ala piti sisällään. Totesin kuitenkin itselleni, että tutkija- ja asiantuntijahommat eivät kiinnostaneet. Tästä kuitenkin seurasi se (tärkein), että aloin miettimään mikä minua loppujenlopuksi esti haluamasta lääkäriksi. Äiti oli sitä joskus ehdotellut, mutta olin ajatellut kyseisen ammatin olevan liian vastuullinen itselleni. Lisäksi pelkäsin neuloja ja minua alkoi heikottaa harmittavan helposti. Tässä vaiheessa elämää kuitenkin olin päässyt yli jo monista peloistani ja saanut itsevarmuutta roimasti lisää (ylistäkäämme vaihtovuottani!). Jokin muuri tuntui murtuvan sisälläni ja totesin itselleni, että taidankin haluta lääkäriksi!

Aloin bileiden jälkeisinä päivinä pohtia olisiko minusta todella lääkäriksi ja halusinko sitä aivan varmasti. Toki alan opiskelu kiinnosti valtavasti, mutta se ei missään nimessä voinut olla ainoa motiivi. Pohdin neuloja ja matalaa verenpainettani, fysiikkaa ja kaikkea sitä mitä lääkärin työ piti sisällään. Tässä vaiheessa tiesin rakastavani ihmiskehoa ja sen toimintaa, mysteerit kiehtoivat, nautin haasteista ja itseni kehittämisestä sekä muiden auttaminen oli aina ollut lähellä sydäntäni. Totesin, että lääkärin työ taisi olla aika lailla sitä, mitä elämältäni kaipasin. Saavuin kotiin ja totesin äidilleni haluavani lääkäriksi. Tästä tulee myös blogini nimi "Mom, I wanna be a doctor" ja linkki kirjoituksiin löytyy allekirjoituksestani.

Äiti innostui. Hankittiin VK:n kotikurssi ja aloin heti opiskelemaan. Talvi ja kevät olivat kuitenkin sen verran täynnä ohjelmaa ja kirjoituksia, että vaikka luin minkä kerkesin, tiesin fysiikan olevan aivan liian suuri haaste itselleni sillä hetkellä. Yritin parhaani mukaan laskea ja ymmärtää fysiikkaa, mutta eipä siitä mitään tullut. Vaikka pääsykoe 2016 oli helppo, en osannut lähes yhtäkään tehtävää fysiikasta. Jäin kauas rajasta, mutta olisin päässyt lukemaan Turkuun kemiaa, jonka paikkaa en kuitenkaan ensikertalaisuuskiintiötä kauhistellessani ottanut vastaan. Valmistuin lukiosta papereilla kemia E, biologia E, pitkä matikka E, pitkä saksa E, äidinkieli E ja englanti M, ja kesällä 2016 muutin silloisen poikaystäväni luokse Turkuun.

Aloin etsimään töitä ja ilmoittaudun Turun iltalukioon. Syksy menikin sitten eräässä Turun suurimassa opiskelijaravintolassa töitä (25,5h/vko) tehdessä ja fysiikkaa iltalukiossa käydessä. En mennyt millekään valmennuskurssille, mutta ostin täältä älyvuodon kaupankäyntipalstalta ja tori.fi'stä eri kurssien valmennusmateriaaleja, joita sitten laskeskelin. Vuoden 2017 puolella vähensin töitä aina vähitellen (kiitos todella ihanan ja joustavan esimiehen!) ja kevään tein vain lauantaisin töitä. Kokeeseen menin ihan hyvillä mielin, sillä olin vihdoin oppinut fysiikan tasolle "ihan ok". Tein kuitenkin todella paljon huolimattomuusvirheitä, kaaduin varmaan jokaiseen sudenkuoppaan ja kemiat saivat minut ihan solmuun! Kokeen jälkeen totesin itselleni, että ei kyllä ollut mahdollisuutta sisäänpääsyyn. Aloitin kesätyöt ja tulokset tulivat: 106 raakapistettä ja jäin kauas rajasta.

Aloitin päättäväisesti heti suunnitelmat seuraavaa hakukertaa varten. Ostin mafyn itseopiskelumateriaalin ja päätin tekeväni kesän sekä syksyn täysillä töitä, jotta voisin talven ja kevään keskittyä vain pääsykokeeseen lukemiseen. Lisäksi itselläni oli maailman paras lukutila jo toista kevättä (Werstas, kiitos Turun Teknologiakiinteistölle sponssaamisesta <3 blogissa lisää) ja olin TKV:n aamukurssilla. Kevät oli kuitenkin rankin koskaan, sillä erosin ja muutin. Ajatukset olivat pitkään aivan jossain muualla kuin pääsykoelukemisessa, mutta en luovuttanut, vaan tykitin täysillä, kun olin vihdoin ylös suostani päässyt. Kirjoitin myös fysiikan (E tuli), sillä varasuunnitelmanani oli mennä lukemaan fysiikkaa yliopistoon. Kolmatta välivuotta en halunnut enää viettää, mutta tarkempia syitä tähän en ala tässä avaamaan.

Pääsykokeeseen menin todella hyvillä mielin. Sain noin neljässä tunnissa tehtyä pääpiirteittäin kaiken ja viimeinen tunti jäi tehtävien täydentämiseen sekä tarkistamiseen. Kokeen jälkeen oli yllättävän hyvä fiilis, vaikka sitä oli hankala myöntää itselleen. En uskaltanut missään vaiheessa katsoa mallivastauksia ja annoin itseni unohtaa koko kokeen. En halunnut ajatella millään tasolla, että koe olisi mennyt hyvin. Tein toukokuun lopun ja kesäkuun hieman töitä, mutta samalla nautin myös vapaudesta ja valmistauduin henkisesti, että fysiikka odottaisi syksyllä. Toisin kuitenkin kävi ja opintopolku pamauttikin hyväksytyn Turun lääkikseen.

Hankalahan tätä on edelleenkään todeksi uskoa. Musta tulee kuin tuleekin lääkäri!

[Doris]

Mä olen odottanut melkein seitsemän vuotta, että saan kirjoittaa tämän tekstin. Toivottavasti tämä motivoi edes yhtä uskomaan unelmiinsa!

Tämä urakka on ollut pitkä ja ei sen vähempää kivuton, mutta nyt sen ensimmäinen etappi on vihdoin takana.

Valmistuin v.2010 ylioppilaaksi EEMM papereilla (lyhyt matematiikka). Lukiossa menin yhden illan lukemisilla kokeisiin "hauki on kala" -periaatteella. Sain ihan ok arvosanat lukuaineista ja keskityin enemmän taideaineisiin sekä musiikkiin, koska musta piti tulla jonkin sortin taiteilija. En lukenut yhtä kurssia enempää fyssaa, kemiaa tai biologiaa, koska ei vaan kiinnostanut. Päätin lukion jälkeen pitää välivuoden ja siinä kypsyi ajatus siitä, että taide on mulle ennemminkin rakas harrastus ja työnä haluan jotain käytännöllisempää ja varmempaa.

Jouluna 2010 sain ensimmäisen ajatuksen lääkikseen hakemisesta. Olin naiivi ja vähän hölmö 19-vuotias, enkä suoraan sanottuna yhtään käsittänyt mitä se vaatii näistä lähtökohdista aloittaessa. Heinäkuussa 2011 sain sitten lopullisen päätöksen tehtyä, ostin fykebi lukiokirjat, Galenoksen ja ilmoittauduin TLK:n valmennuskurssille sekä iltalukioon syksyksi. Elämässä oli tapahtunut silloin isoja asioita lukion jälkeen ja henkinen hyvinvointi kärsi niiden myötä niin paljon, etten jaksanut ensimmäisenä hakuvuonna lukea loppupeleissä juuri mitään ja maaliskuussa olinkin jo lopettanut leikin aika kesken. Valmennuskurssista ei ollut mitään hyötyä, kun perusasiat tuottivat julmetun paljon ongelmia vielä siinä kohtaa. Luovutin lukemisen kanssa maalis-huhtikuussa ja hain lääkiksen Tampereelle aivan turistina ensimmäisellä hakukerralla 2012.

2013 vointi oli jo parantunut huomattavasti ja edellisestä vuodesta sisuuntuneena uutta yritystä tulille. Olin kokopäiväisesti töissä, mutta jäin keväällä pois lukujen ajaksi pariksi kuukaudeksi. Kävin kirjoittamassa fysiikan ja kemian surkeilla arvosanoilla. Koe yllätti totaalisesti vaikeudellaan ja oma osaaminen oli edelleen aivan surkea. 2014 meni aika samalla kaavalla, ei vieläkään mitään käsitystä opiskelutekniikoista ja oma suoritus jäi jälleen heikoksi esitykseksi. 2014 kokeen jälkeen päätin pitää välivuotta hakemisesta, nautin elämästä, tein duunia ja löysin rakkauden. Oli ihanaa viettää pääsykoestressitön vuosi kolmen hakukerran jälkeen. Sain myös energiaa hakea vielä uudelleen jälleen. Aloin vihdoin pohtimaan myös sitä, onko yleislääkis välttämättä mulle edes paras vaihtoehto ja vaaka alkoi kääntyä hampaan puolelle.

2016 keväällä luin aivan hitosti jälleen lukulomalle töistä päästessäni pariksi kuukaudeksi. Silloin alkoi vaivaamaan entistä kovempi jännitys ja paine useamman epäonnistumisen jälkeen. Tuntui, ettei vaan itse enää uskonut siihen riittävästi, että voisi vielä saavuttaa riittävän tason. En uskaltanut parisuhteen ja muun nössöilyn takia hakea muualle, vaan hain edelleen sittenkin Tampereelle yleiselle, sain kokeesta n. 140 p, ja eihän se mihinkään taaskaan riittänyt. Kokeen jälkeen tunsin ensimmäistä kertaa, että nyt oltaisiin jo ehkä lähellä. Pettymys oli jälleen valtava, kun hylsy tuli. Otin toisen opiskelupaikan vastaan hetken mielijohteesta ihan toiselta alalta ja puolen vuoden opintojen jälkeen olinkin aivan valmista kauraa sen kanssa. Päätin vielä yrittää lääkistä, koska mikään muu ei tuntunut yksinkertaisesti riittävän oikealta ja pelkäsin aina jääväni katkeraksi ikuisuushakijaksi.

Vuonna 2017 vihdoin uskalsin ottaa uuden askeleen ja hakea sinne hampaalle (Hki), mihin olin kaksi vuotta jo suunnitellut hakevani. Aloin lukemaan helmikuussa Mafyn saattelemana ja tein kirjastossa kaikki harkkakokeet kellotettuna. Kokeeseen mennessä olin ihan varma, että nyt on osaaminen tapissa, mutta itse koetilanteen jännittäminen sai aikaan paniikin ja melkein kaksi tuntia vierähti kokeesta jossain muissa maailmoissa panikoiden. Keräsin itseni ja kokeesta 124,5 p + 1 p oikaisulla, joilla jäi 3p Helsingin hampaan rajasta ulos ei-ensikertalaisena.

Eihän leikkiä tuossa kohtaa voi yksinkertaisesti enää jättää kesken, joten 2017 syksyllä päätin aloittaa itselleni vaikeimmasta, eli sähkömagnetismista, jota lueskelin viikonloppuisin sen mitä jaksoin täyden työviikon ohessa. Ilmoittauduin lisäksi korottamaan fysiikan yo-kokeen, vielä kun sen sai tehdä perinteisesti paperille. Merkittävin muutos kaikkiin aiempiin vuosiin tuon itseni täydellisen haastamisen lisäksi oli keskittyminen jännittämisen hallintaan. Ilmoittauduin viiteen salikokeeseen Lääkisvalmennuksen kautta ja lisäksi kävin juttelemassa tästä paineilustani ammattilaisen kanssa. Ostin mafyn ja tein pääasiassa vain tavoitetehtäviä fysiikasta sekä kemiasta ja bilsasta kaikki tehtävät useampaan kertaan. Tuntui, että etenkin näiden simuloitujen salikokeiden ansiosta sain itsevarmuuteni kohotettua reippaasti ja jännittäminen väheni sitä myötä huomattavasti. Huomasin olevani kokeiden top 10:ssä harvasen kerta, ja vähintäänkin top 20:ssä. En voinut oikein edes uskoa olevani jo "niin hyvä", koska menneet vuodet ja epäonnistumiset olivat iskostuneet niin vahvasti takaraivoon. Tein keväällä hyvän lukuaikataulun, jota päivittelin tarpeen tullen mm. parin viikon influenssan jälkeen oli pakko kiristää vähän tahtia. Luin päivätyöt lopetettuani helmi-maaliskuussa n. 25-30 h/viikko. Huhti-toukokuussa mentiin n. 30-40 h aktiivisilla lukemisilla ja koitin pitää yhden vapaapäivän viikossa viimeisiä viikkoja lukuunottamatta. Urheilin paljon ja yritin ottaa vapaa-ajasta mahdollisimman paljon irti vastapainoksi lukemisille.

Koetta edeltävänä viikkona otin jo rennommin ja koitin asennoitua hyvillä fiiliksillä kokeeseen. Lähdettiin miehen kanssa Kuopioon (ensimmäistä kertaa ikinä) edeltävänä päivänä ja rentouduin kylpylässä edellisen illan. Unet meni kyllä päin puuta, mutta kokeeseen mennessä oli suhteellisen varma fiilis. Olin onnellinen, ettei aineistoa ollut, en mennyt paniikkiin vaikka jännittikin aika paljon, ja sain kaikki tehtävät tehtyä lähes kokonaan. Kokeesta lähtiessä fiilis oli todella helpottunut ja tunsin sydämessäni, että nyt tais riittää! Laskin kokeen jälkeen heti pisteeni ja merkkasin kansilehteen arvioni 149,5-162,5. Viikkojen myötä arvio laski aina alhaisimmillaan alle 130 pisteen, kun aloin epäilemään omia vastauksiani. Nyt kokeen takaisin saadessani pisteitä oli tullut 153 raakaa koepistettä, joka oli lähes 30 p yli Kuopion hampaan rajan.

Kaikilla näillä vuosilla on ollut mulle iso merkitys ja uskon, että myös omalla tavallaan tietty tarkoitus. Myös pettymykset ovat kasvattaneet kyllä vähintäänkin luonnetta iän tuomien numeroiden lisäksi. Olen oppinut opiskelemaan, kohtaamaan pelkojani ja tekemään töitä unelmieni eteen tosissani.

6. kerta toden sanoi, näin se vaan on toverit. HURRAA!

[yrittelijä_18]

Lyhyestä virsi kaunis, koitan tiivistää oman tarinani.

Yläasteella koulukäynti-into romahti, 7,6 keskiarvolla ammattikoulun rakennuslinjalle jonka niukin naukin selvitin läpi, koska työnteko vei mennessään. Armeijan jälkeen pääsin palokuntaan palomiehen viransijaisuutta tekemään, jossa katselin ensihoitajien työtä sivusta ja kiinnostuin siitä. Hain ammattikoulun papereilla Ensihoitaja AMK:iin, pääsin ja tässä vaiheessa innoistuin terveydenhuollosta ja lääketieteestä toden teolla.

Ajatus lääkikseen hakemisesta alkoi puskea pintaan ehkä eh amkin viimisellä vuodella, valitettavasti tiivis tahti koulussa ei antanut valmiuksia lukea kouluaikaan. Valmistuttuani menin töihin, ja aloitin pääsykokeisiin valmistumisen loppukeväästä 2017. Syksyllä jäin pois töistä, ja jatkoin täysipäivästä lukemista kevääseen asti. Ensimmäisellä yrittämällä paikka napsahti Oulun yleiselle, ihan rimaa hipomatta vieläpä.

Toivon että tarinani innostaisi alanvaihtajia ja ammattikoulupohjaisia rohkeasti pistämään itsensä peliin ja pyrkimään kouluun, jos yhtään lääkis kiinnostaa. Oma aloitustaso oli kesällä, että opettelin murtolukujen yhteen laskemista ja 1. asteen yhtälön ratkaisua. Kemian osalta osaaminen myös täysin nollataso, biologiasta ensihoitajakoulun perustella jkv pohjatietoja lähinnä fysiologian osalta. Muutamia lukiokirjoja ostin, mutta kemian ja fyssan kirjat jäi kyllä avaamatta. Käytössäni oli Mafy:n ja VK:n matskuja, ja kävin VK:n valmennuskurssin keväästä.

Vinkkejä vielä pyrkijöille; Pistä itsesi täysillä peliin, elä epäröi hetkeäkään etteikö oltaisi sisässä kesällä. Älä lue vaan OPISKELE, pyri ymmärtämään ja sisäistämään kaikki ilmiöt ja asiat joita opiskelet. "Hauki on kala" lukeminen on äärimmäisen huono tapa oppia. Käytä suurin osa ajasta kemiassa ja fysiikassa tehtävien tekoon, kaavojen on tultava ulkomuistista ilman kaavaliitettä ja yleisimmät moolimassat myös (tosin kokeessa ne kannattaa tarkistaa).

Tsemppiä kaikille hakijoille ja onnea sisään päässeille!

[McKo]

.

[iRNA]

Olin 2016 tekemässä minun edellisen maisterintutkinnon opintoja loppuun, kun havahduin ettei ala ole ihan mulle. Työllisyystilanne oli juuri silloin välttävä yliopiston rekrykiellon ansiosta. En halunnut sittenkään tutkijaksi, ja asialle piti tehdä jotain. Mietin asiaa pitkään ja päätin hakea lääkikseen. Luin koko kevään ja samalla tein kursseja ja gradua loppuun. Olin tutkintoni kanssa jo harmittavan lähellä loppua, ja en sen takia halunnut jättää niitä kesken.


2016 hain siis vielä Helsingin yleiselle. Ajatus hammaslääkiksestä ei ollut tullut edes mieleen! En ollut edes ajatellut että sellainenkin on. Koe meni ihan hyvin, yllätyin kuinka helppo se oli. Olin jollakin varasijalla, ja myöhemmin tajusin, että olisin päässyt Helsingin hampaalle. Aloin vertailemaan yleistä ja hammasta ja totesin, että itseasiassa hammas on mulle parempi vaihtoehto, ja työ tulee olemaan minulle mielekkäämpää.


2017 oli eka vuosi kun otin hakemisen ihan tosissaan. Jätin keväältä kaikki työt ja ylimääräiset jutut pois. Luin paljon ja osallistuin lääkisvalmennuksen harjoituskokeisiin joissa näkyi kivasti oma kehitys. Oli aika varma olo kokeeseen mentäessä, mutta kokeen aikana tuli epäröityä harmittavasti helpoissa kohdissa. Tulos oli valtava pettymys. Vain 11. varasija. Oli mennyt huonommin kuin edellisenä vuonna. Olin tulkinnut tehtävän 17B juuri nojautuen ohjeistukseen, ja siksi poissulkenut täysiin pisteisiin vaaditun vastauksen. Menetin 14 pistettä. Koitin oikasta ja menin jopa hallinto-oikeuteen asti tehtävän kanssa, niinkuin moni muukin. Laki silti sanoo, että yliopisto päättää miten se pisteitä antaa, joten ei tuottanut tulosta.


2018 olin ihan murtuneena. Päätin mennä valmennuskurssille lääkisvalmennukseen erittäin hyvien kokeiden perusteella. Kurssi oli mahtava! En tällä kertaa keskittynyt lukemaan teoriaa vaan parantamaan kokeen tekemiseen liittyviä taitoja, kuten nopeutta ja päättelykykyä. Kurssi tuki näissä erittäin hyvin. Simuloidut kokeet menivät paremmin ja paremmin kun jatkoin systemaattisesti omien ongelmakohtien työstämistä. Vaikeat asiat eivät tuntuneet enää siltä etteikö niitä voisi ymmärtää.


2018 koe meni niinkuin harjoituskokeetkin. Salin ulkopuolella jännitti niinkuin ei mikään ennen sitä, mutta salin sisällä taas pystyin rauhoittumaan ja sain itsestäni kiinni ennen kuin koe alkoi. Keskityin huolelliseen tekemiseen ja varmistin, että ymmärsin tehtävät kaikki oikein. Olen todella tyytyväinen päättelykyvyn parantumiseen, sillä tulin sitä tarvitsemaan kokeessa. Valovoimatehtävän ekan kohdan kaavan päättelin ihan tietämättä asiasta mitään. Tajusin kaavan muodon kun oivalsin, että asiaan on pakko liittyä pinta ala johon valo osuu. B-kohta olikin ihan perus geometriaa. En ehtinyt tekemään kokeen viimeistä tehtävää.


En meinannut uskoa tuloksiani kun hyvät uutiset vihdoin tulivat. Olin saanut maksimit skaalatut eli 72 (73 jos lasketaan ensisijaisuuspiste). Olin kokeen jälkeen tosi ankarasti laskenut itselleni vain 140 pistettä ja ajattelin että saatan ei-ensikertalaisena jäädä taas ulkopuolelle Helsingistä. Toisin kävi, ja sain vihdoin ottaa paikan hampaalta vastaan!




Mun vinkkejä:
Älä vaan lue, koita aidosti ymmärtää
Käytä muita lähteitä (kato videoita ja kuvia muualtakin kun lukiokirjoista!)
Älä kertaa sellasta mitä osaat vaan keskity niihin mitä et osaa (sulla on rajallinen aika ja muu elämä myös!)
Koe ei oo pelkästään teoriaa vaan myös päättelyä ja ajanhallintaa, joten harjoittele niitäkin
Opettele keskittymään aidosti
Analysoi osaamistasi. Ole kriittinen

[miium]

Yläasteen jälkeen kuvittelin lähihoitajan ammattitutkinnon riittävän, en käynyt kaksoistutkintona. Kävin kouluni silloiseen tyypilliseen "sieltä mistä aita on matalin" -tapaani. Valmistuin siis huonoin arvosanoin, mikä ei tietenkään kiinnostanut. Vasta 21-vuotiaana oivalsin mielenkiintoni lääketiedettä kohtaan. Olin aina pitänyt itseäni jotenkin idioottina, sellaisena jolla ei ole lahjakkuutta matemaattisiin alueisiin. En osannut verrantoja, helpoimmat lääkelaskut tuottivat tuskaa ja jakokulmaakaan en osannut.


Kaksi ensimmäistä vuotta opiskelin suhteellisen löyhästi. Yritin käydä lukion kursseja, pääpaino ensin matematiikassa, mutta kolmivuorotyötä tekevänä se kävi liian raskaaksi. Jatkoin kotona opiskelua, pääsin varjovalmennuksen kurssille ja hain ensimmäisen kerran v. 2016 Helsingin yleiselle. Koe meni ihan surkeasti, en päässyt varasijoille ja olin aika tulosten hännillä.


Tämän pääsykokeen jälkeen hankin ensimmäistä kertaa Mafynetin itseopiskelumateriaalin. Kehittyminen alkoi olla päätä huimaavaa, aloin tajuta asioita ja ennenkaikkea rakastamaan matematiikkaa ja fysiikkaa. Olin edelleen samaisessa paikassa kolmivuorotyötä tekevänä, yövuorojen hiljaiset hetket menivät opiskeluun. Vuonna 2017 uusi yritys Oulun yleiselle, josta uusi hylkäys. En päässyt taaskaan varasijoille. Tässä vaiheessa olin jo päättänyt, että sisälle mennään - meni siinä 3 tai 10 vuotta.


Uusin Mafynetin lisenssin viimevuonna. Kävin siis koko hakuajan töissä, käytin lomani lukulomaan ja opiskelin kaiken mahdollisen vapaa-ajan. Kehittyminen oli entisestään parempaa, sillä keskityin pääsääntöisesti heikkouksiini. Käytin kaikki hiljaiset ajat töissä opiskeluun, työkaverit olivat täysillä tukena. Helmikuussa sain pienen burn outin, josta seurasi kolmen viikon täysi loma lukemisesta ja töistä. Tunsin olevani epäonnistunut ja heikko, mutta uupumus vei mukanaan. Kolmen viikon jälkeen opiskelin maltillisemmin, 44h/vko töissä ja sain vähän vapaa-aikaakin. Harjoituskokeet menivät kutakuinkin hyvin, kehitin itselleni laskurutiinin.


Kolmas haku Kuopioon yleiselle. Ensimmäistä kertaa kokeessa oli "flow"-tila, kerkesin tekemään kaikki tehtävät edes jotenkin ja jäi aikaa tarkistaa koe. Hyvillä mielin ajettiin takaisin Helsinkiin. Tulosten odottelu oli ahdistavaa, sillä pelkäsin uutta hylkyä. Pelkäsin joutua tekemään ainakin vielä yhden vuoden töitä ja opiskeluja samassa. Kaksi vuorokautta ennen koetuloksia olin töissä paniikin partaalla. Aamuvuorossa sitten huomasin opintopolun "hyväksytty"-kohtan ja aloin vaan itkemään onnesta. 




Oikein paljon tsemppiä muille hakijoille! Kaikki on mahdollista, vaikka kliseisesti sanonkin. Se vaatii vaan uhrausta ja paljon opiskelua. Erityisen tärkeää on lepo. Älkää vetäkö itseänne täysin piippuun.