Itse valitsin eläinlääkiksen ihan vaan sen takia, että humaanipuoli ei voisi vähempää kiinnostaa. Lääketiede on mielenkiintoista, mutta en koe pitäväni ihmisistä niin paljoa, että minulla olisi minkäänlaista mielenkiintoa kuunella ihmisten vaivoja ja valituksia kaikesta mahdollisesta. Ja juu, tiedän, että eläinlääkärikin on palveluammatti ja siinä on pakko tulla toimeen hankalienkin ihmisten kanssa, mutta silti koen sen jotenkin eri asiana. En jaksa kuunnella vanhusten kitinöitä omista sairauksistaan ja muutenkin koen esim. ihmisen tutkimisen jotenkin vastenmielisenä. Paljon mieluummin työnnän sen käteni olkapäätä myöten lehmään kuin olen sairaiden ihmisten kanssa tekemisissä. Joku kirurgi tai vastaava ehkä humaanipuolella vielä voisin olla, mutta terveyskeskus- yms. lääkärit ällöttää. Myönnän kyllä, että mulla on lääkärikammo ja välttelen lääkäriin menoa viimeiseen asti.
Eläinlääketiede on minusta myös paljon monipuolisempaa kuin humaanipuoli, meistä tulee samalla kertaa hammaslääkäreitä, kirurgeja, gynekologeja, valtion virkamiehiä ja ties mitä. Jos praktiikka alkaa kyllästyttää, on aina mahdollisuus saada myös se siisti 8-16 sisätyö ja olla ikinä näkemättä yhtään eläintä, jos niin haluaa.
Vielä pieni kommentti noista tarantelloista ja lopetuksista yms. Eläinlääkärin ei todellakaan ole mikään pakko suostua tekemään yhtään mitään. Aivan hyvin voi ja pitää kieltäytyä hoitamasta jotakin, jos tarve niin vaatii. Hulluun potkivaan hevoseen tai villikissaan ei ole mikään pakko koskea. Monesti kuulee ihmisten sanovan, että eläinlääkäri pelkäsi jotakin "ihan kilttiä" koiraa tai kissaa, koska halusi sille kuonokopan. Aina on kuitenkin parempi olla liian varovainen kuin tyhmä, kädet ovat eläinlääkärin tärkein työväline, ja tulehtunut kissanpurema kädessä ei niin vain tehdäkään töitä enää vähään aikaan. Itseään on turha tappaa vain yhden potilaan takia, ja on niitäkin tapauksia, että se "ihan-kiltti-ei-tää-ikinä-ketään-oo-purru" koira puree omistajansa klinikalla sairaalakuntoon.