Erilaisten ihmisten parissa työskentely

[eloveena]

Hei!


En löytänyt keskustelua aiheesta, joten aloitetaanpa uusi. Jos joku tietää, että aiheesta on jo keskustelu aloitettu niin saa toki laittaa linkkiä. 


Eli tämä aihe koskee oikeastaan kaikkia terveydenhuollon asiakaspalvelutehtävissä työskenteleviä, joiden asiakaskunta saattaa koostua mitä erilaisimmista ihmisistä erilaisine terveyden ongelmineen. Miten kasvattaa itsestään ammattilainen, joka tulee toimeen kaikkien kanssa? Onko tätä edes mahdollista etukäteen harjoitella vai kasvaako työhön aina vain työtä tekemällä?


Erityisesti olen pohtinut tällaista tilannetta, jonka koen itselläni olevan: Olen melko herkkä ja empaattinen ihminen. Aistin mielestäni voimakkaasti ihmisten tunnetiloja ja mukaudun niihin helposti itsekin. Koen, että terveydenhuoltoalalla minulla olisi paljon annettavaa juurikin empaattisuuden vuoksi ja myös koska haluaisin työskennellä ihmisten terveyden edistämiseksi. Haasteena kuitenkin koen sen, että ihmisten "energiat" vaikuttavat itseeni välillä turhankin paljon ja pelkään, että kuormitun itse liikaa. Olen melkeimpä kateellinen joillekin tutuilleni, jotka osaavat olla kovia ja pysyä jyrkkänä kuin kivi tinkimättä omasta hyvinvoinnistaan haastavissa tilanteissa. Toivoisinkin, että pystyisin itsekin löytämään keinoja, miten esimerkiksi jonkin sairauden takia ärtyneiden henkilöiden kanssa tulisi työskennellä?


Olisiko täällä ketään kohtalotovereita tai alan ammattilaisia kokemuksia tai neuvoja jakamaan? 

[Määkis]

Eipä tällä alalla pärjää kuin epäempaattiset. 

[leon]

Hei!


En löytänyt keskustelua aiheesta, joten aloitetaanpa uusi. Jos joku tietää, että aiheesta on jo keskustelu aloitettu niin saa toki laittaa linkkiä. 


Eli tämä aihe koskee oikeastaan kaikkia terveydenhuollon asiakaspalvelutehtävissä työskenteleviä, joiden asiakaskunta saattaa koostua mitä erilaisimmista ihmisistä erilaisine terveyden ongelmineen. Miten kasvattaa itsestään ammattilainen, joka tulee toimeen kaikkien kanssa? Onko tätä edes mahdollista etukäteen harjoitella vai kasvaako työhön aina vain työtä tekemällä?


Erityisesti olen pohtinut tällaista tilannetta, jonka koen itselläni olevan: Olen melko herkkä ja empaattinen ihminen. Aistin mielestäni voimakkaasti ihmisten tunnetiloja ja mukaudun niihin helposti itsekin. Koen, että terveydenhuoltoalalla minulla olisi paljon annettavaa juurikin empaattisuuden vuoksi ja myös koska haluaisin työskennellä ihmisten terveyden edistämiseksi. Haasteena kuitenkin koen sen, että ihmisten "energiat" vaikuttavat itseeni välillä turhankin paljon ja pelkään, että kuormitun itse liikaa. Olen melkeimpä kateellinen joillekin tutuilleni, jotka osaavat olla kovia ja pysyä jyrkkänä kuin kivi tinkimättä omasta hyvinvoinnistaan haastavissa tilanteissa. Toivoisinkin, että pystyisin itsekin löytämään keinoja, miten esimerkiksi jonkin sairauden takia ärtyneiden henkilöiden kanssa tulisi työskennellä?


Olisiko täällä ketään kohtalotovereita tai alan ammattilaisia kokemuksia tai neuvoja jakamaan? 

Hei! Asia kokonaisuudessaan on varsin laaja ja moniulotteinen, mutta ohessa olisi muutamia pääpointteja arjesta edellä mainitsemiisi haasteisiin:




I) Onnistunut vuorovaikutus toimii onnistumisen keskipisteenä muulle toiminnalle. Yleensä tämän saavuttaa kun varaa riittävästi aikaa asian käsittelyyn keskusteltaessa  ja kuuntelee toista huolella. Kokemus luo auktoriteettia toki, mutta se ei ole välttämättömyys. Liian lyhyt aika yleensä vahvistaa henkilön tuntemuksia, ettei häntä oteta vakavasti ja tämän vuoksi ärtyy. Oli taustalla sitten asia mikä hyvänsä. Omia tunteita saa olla, mutta niitä kannattaa pyrkiä hillitsemään, ellei taustalla ole jo tuttua sekä turvallista hoitosuhdetta asiakkaan kanssa. Omaa persoonaa ei kannata piilotella.


II) Selkeät toimintamallit ja niiden hallinta. Näitä ovat mm. Käypä hoito ja aluekohtaiset potilas-/hoitosuositukset. Välillä yksinkertainenkin asia voi paisua suureksi ongelmavyyhdiksi, mutta kun on tietoinen yleisistä toimintaperiaatteista, voi omaa vuorovaikutusta kanavoida enemmän asiakkaaseen ja tieteen kanssa ei tarvitse painia yhtä paljon. Molemmin puolinen epätietoisuus tilanteesta turhauttaa asiakkaan ja lopulta myös työntekijänkin.


III) Jos pelkäät, että työ kuormittaa liiaksi hyvinvointiasi luonteenpiirteen X vuoksi, niin keskeisintä silloin on hyvä ja tukeva työyhteisö kollegoineen. Kuulostele muiden kokemuksia jo paikkaa haettaessa. Huono yhteisö tai liiallinen työkuormitus ei ole kenenkään eduksi. Itse työtä älä kumminkaan pelkää.


IV) Oli ammatti sitten mikä tahansa, siihen pitää kasvaa. Näin ollen en stressaisi liiaksi omista luonteenpiirteistä. Aika ja kokemus koventavat, kun jokainen uusi kohtaaminen tuo ja luo pohjaa seuraavalle.

[Käpyrauhanen]

Moi,


Tällä pääsykoe- ja elämänkokemuksella voin kertoa, että olen vahvasti sitä mieltä, että hyvä lääkäri(potilaskohtaamisen ammattilainen) voi tulla ainoastaan empaattisesta ihmisestä, pois lukien tutkijat ja muut yksin työskentelevät lääkärit. Tähän pohjana se, että olen tavannut kymmeniä lääkäreitä, n. 30, ja näistä kevyesti suurin osa on ollut turhia tapaamisia. Syyksi potilaskohtaamisen epäonnistumiseen näen sen, että lääkäri on ollut tunneälytön, eikä näin ole ymmärtänyt potilaan tilaa, eikä potilas lääkäriä. Päätelmäni mukaan, empaattisuus vaikuttaa myös erittäin paljon lääkärin motivaatioon ja työn tehokkuuteen. Tehokkuudella en tarkoita, paljonko potilaita määrällisesti lääkäri pystyy aikayksikköön nähden käsittelemään vaan sitä, paljonko tulee niin sanotusti valmista, eli kerralla, kunnolla- on parempi kuin monta viiden minuutin lääkäri-potilas kohtaamista samasta asiasta. Empaattinen lääkäri tai joku muu hoitoalan ammattilainen ei päätelmieni mukaan ”suorita” hyödyttömiä hoitokäyntejä.


Loppukaneettina, empaattisuus on mielestäni hyvälle lääkärille ja muillekin hoitoalan ihmisille ehdoton. Ikävä vaan, että lääketieteen alojen valintakoe ei suosi empaattisia ihmisiä. Lisäksi vielä, että uskon asiassa olevan varjopuolena sen, että empaattiselle ihmiselle lääkärin työ on erittäin paljon raskaampaa, mutta valoisanapuolena myös palkitsevampaa. Eli alkuvuodet voivat olla raskaita, mutta niin kuin uskon, tämä puoli kehittyy ajan saatossa.


Eloveena, tsemppiä opintoihin ja elämään, näen että sinusta tulee ja kasvaa varmasti hyvä sekä oikea ihminen potilaskohtaamisiin.


-Janne

[eloveena]

Ihanan rohkaisevia ja kannustavia kommentteja Leon ja Janne, kiitos niistä!




On totta, että aihe on moniulotteinen eikä tähänkään asiaan varmaan yhtä ainoaa oikeaa vastausta ole saatavilla. Haluan kuitenkin uskoa, että juuri empaattisuudesta voi tehdä terveydenhoitoalan työssä itselleen voimavaran vaikka ympäröivät olosuhteet eivät siinä välttämättä tue.


Leon nosti esiin työyhteisön tärkeyden työhyvinvoinnin osatekijänä ja tätä olen itsekin pohtinut. Siitä saa aika paljon lisää voimia ja luottamusta tekemiseensä, kun ajattelee olevansa osa suurempaa työyhteisöä.


Jannen sanoin esim. lääkärin työ lienee tosiaan empaattiselle ihmiselle raskaampaa, mutta toisaalta palkitsevampaa. Tämä taitaa siltikin olla se syy, miksi en lääkiksen tielle ole itse lähtenyt.. Onneksi muitakin ammatteja alalta löytyy! 

[zeniitti]

Maailmalla tehdään paljon tutkimusta tulevaisuuden työelämässä tarvittavista taidoista, ja niissä nousee lähes poikkeuksetta esiin ylivoimainen ykkönen: ihmissuhdetaidot, kuten empatiakyky. Joillakin aloilla korostuvat erityisesti toki muutkin taidot, mutta yleisellä tasolla ja varsinkin lääkärin työssä ihmissuhdetaidot ovat tärkein yksittäinen tekijä. Ennustan sinulle siis valoisaa tulevaisuutta

https://www.weforum.org/agenda/2016/09/jobs-of-future-and-skills-you-need