Läheisten tuki?

[emmisir]

Moikka!

Kuinka paljon te saatte/saitte läheisiltä, sukulaisilta, kavereilta yms tukea (niin henkistä kuin rahallista) lääkiksen hakuprosessissa? Päätin tänä keväänä että haen ensi vuonna lääkikseen ja tuntuu, etten saa juuri keneltäkään kannustavia kommentteja.. Tuntuu raskaalta tehdä näin isoja päätöksiä ja suunnitelmia ilman läheisten tukea..

[Vedenhenki]

Itse en kertonut kuin muutamalle ihmiselle. Loppujen lopuksi ehkä kymmenkunta tiesi hakemisesta - ja ne kommentit jota sain olivat oikein kannustavia tai innostuneita. Ja näistä kymmenestä ehkä puolet oli sellaisia, joille kerroin koska halusin, ja muille olosuhteiden pakosta.

En tiedä onko tämä sitten niin kannustavaa Mutta toki mitä useammalle kertoo, sen todennäköisempää on että joukkoon sattuu joku joka ei jostaan syystä kannusta - joko koska on kuspää, koska ei vaan pidä asiaa isona, tai koska haluaa suojella pettymykseltä. Jos tiedonjaon rajoittaa vain kaikkein lähimpiin (ja mitäpä asia kellekään muulle edes kuuluisi), yleensä saa tukea elämänsä valinnoissa - tai edes rakentavaa palautetta ja tukea sinulle, vaikkei olisikaan valinnoista samaa mieltä. Tai jos ei saa, on ehkä aika hankkia uusia ystäviä

Toki tämä ei varmasti toimi kaikille. Mie oon melko introvertti, enkä vaan kokenut mitään tarvetta levitellä tietoa omista suunnitelmistani. Joku toinen kaipaa enemmän juttukaveria ja kaikupohjaa. Plus älyvuoto on hyvä ja tukeva paikka

[peppiluuri]

Tuki on tosi tärkeää. Mulle opettaa mies fysiikkaa ja tukee täysillä. Muut ei tiedä hakemisesta. Tai tietää kyllä jotkut, mut ei sitä miten paljon aikaa oikeasti kulutan siihen. Eikä se ole mikään yleinen keskustelunaihe. Joskus maininnut kun en ole päässyt jonnekin lukemisten takia. Lapsi, työ ja hakeminen kun on ihan pikkusen rajottanut elämää. Ne jotka ei halua lääketieteestä ammatin eivät välttämättä tajua miten sua pitäs kannustaa. Ne ei oo ehkä ihan niin innoissaan lääkiksestä Uskomatonta kyllä, kaikki eivät halua lääkäreiksi. En tajua sitä mut näin se vaan on

[ninzau]

Mua tuki käytännössä kaikki kaverit ja suku, tai ainakin suhtautuivat positiivisesti hakemiseeni ja uskoivat mahdollisuuksiini. Jotkut ei-niin-läheiset perhetutut olivatkin sitten eri juttu. Ekaa kertaa hakiessa varsinkin lukion fyssanmaikka oli iso tuki, ja läheisistä varsinkin äiti jaksoi tsempata ja motivoida.

Rahallisesta tuesta en sitten kauhean tarkkaan osaa sanoa, mutta siis välivuoden asuin "ilmaiseksi" porukoilla vaikka vähän töitä teinkin siinä syksyllä, ja valmennuskurssia äiti ja isä sponssasivat puolet hinnasta (1000€).

Kyllä se tuki oli tärkeää, mutta toisaalta niistä ei-niin-positiivisista kommenteista sai hetken masentelun jälkeen kunnon taistelutahdon, "mäpä näytän niille et pystyn tähän ka se on silloin mun itseni eikä helpon kokeen ansiota". Eli neuvoisin etsimään jostain sen tukipilarin, vaikka kanssahakijasta, ja hakemaan sitä motivaatiota myös niistä, jotka eivät sinua haussasi tue. Näytä, että ovat väärässä!

[Jiia]

Mun kokemukset on erittäin positiivisia, olen ollut tosi avoin kavereillekin hakemisesta ja he ovat kannustaneet ja monesti sanoneet että kyllä sä pääset. Poikaystävä tietenkin on tukena myös mutta suurin tukijoukko on äiti, joka on mun kanssa kerrannut kaikki kirjat läpi kuulustelemalla ja tekemällä pistareita ja muutenkin ymmärtänyt sen että hakeminen on mulle prioriteetti.