Pienet lapset ja nollapohja

[Lääkäriksi2080]

Löydän itseni haaveilemasta kerta toisensa jälkeen lääkiksestä. Lukiosta on jo tovi aikaa ja tottakai fy ke bi lukematta. Jonkunlaiset pohjatiedot löytyy ke ja bi oman opiskelun kautta. Turistina pääsykokeissa oon pari kertaa käynyt, mutta aktiivisesti en ikinä oo lukenut. Nyt vaan kuitenkin jotain pitäis alkaa tekemään ja mikään muu ei tunnu oikealta.
Kotona olen lasten 2v ja 5kk kanssa.
Hätäpäissäni menin kesällä ostamaan mafyn, mutta nyt kun opiskelu pitäis aloittaa niin koko homma tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta koska en tiedä mistä aloittaisin ja onko tässä mitään järkeä ja onko tavoite ihan liian utopistinen.
Oiskohan kukaan koskaan ollut samassa tilanteessa ja osaisi neuvoa? 🤪

[jn]

Olen ollut samassa tilanteessa, nimittäin nollatasolla silloin kun päätin että haluan isona olla lääkäri. Nollatasolla tarkoitan sitä, että en ollut käynyt lukiota enkä siten nähnyt ikinä fyysistä luonnontieteen opetuskirjaa.

Pääsin tilanteesta melko hyvin yli avaamalla kyseisiä opuksia, sivu sivulta. Tiedekunnaksi et ole valinnut helpointa mutta kun motivoidut prosessiin terveellä ja kunnianhimoisella tavalla, päättämällä että sisään mennään ja annat itsellesi riittävästi aikaa, käy siinä vääjämättä niin, että lopulta raskas työ palkitaan ja koulupaikka saavutetaan. Älä stressaa liikaa, vaan käytä järkevää lukusuunnitelmaa ja Mafya.

Kannattaa noudattaa myös toista proseduurin kannalta melko olennaista seikkaa, älä ikinä luovuta. Tsemppiä!

[Glomerulus]

Tsemppiä sulle urakkaan, se kyllä palkitaan kun vaan teet hommia ahkerasti!


Itellä ei oo lapsia, mutta muutoin aloitin samasta tilanteesta. Lukion jälkeen olin joitain vuosia aivan muiden alojen hommissa ja vaikka lääkis on lapsesta asti kiinnostanut, en jotenkin nuoruusvuosina saanut itseäni lukemaan pääsykokeisiin. Ne vähätkin tiedot, mitä olin kehnosti suoritetun lukion aikana saattanut oppia, olivat kadonneet. Eräänä kauniina päivänä sitten ryhdyin tähän projektiin ja muistan kyllä kuinka toivottomalta se alkuun tuntui kun vanhoja kokeita katselin enkä ymmärtänyt tuon taivaallista. Sieltä kuitenkin tietoa alkoi karttua hitaasti, mutta varmasti ja kova työ palkittiin tänä vuonna ja pääsin aloittamaan Turun lääkiksessä (jossa btw ollut ihan mieletön startti)    Eli ei muuta kun paljon tsemppiä ja ala vaan grindaamaan sitä MAFY:a eteenpäin! MAFY on aivan loistava paketti ja auttaa oppimaan asiat tehokkaasti ja nopeasti!

[rosse]

Meidän lääkiksen vuosikurssilla on ei lukiota käynyt, jolla pieni lapsi. Ei siis utopistista ollenkaan, tsemppiä! Muista, että laatu korvaa määrän ja kovin väsyneenä on turha itseään (ainakaan vaikeimmilla) tehtävillä kiusata, laskee vaan motivaatiota.

[Irisam]

Täällä myös haaveillaan lääkiksestä    Olen sitä miettinyt jo useita vuosia mutta pidin itseäni aiemmin liian tyhmänä ja päädyin farmasialle. Työ on ihan Ok mutta huomaan edelleen haaveilevani lääkiksestä ja aion nyt hakea ensimmäisen kerran. En ole käynyt lukiota mutta luin farmasiaa varten kemian itsenäisesti. Bilsat 1-4 olen lukenut nyt kesän aikana.
Mukana 6kk vauva ja ikääkin itsellä jo yli 30, mutta ehkä se tästä 

[Pelargooni]

Mulla on hei vähän sama homma! Muksu on 2kk ja kovasti kiinnostais mammavapailta päästyä lääkisopinnot Tuntuu vaan tosi rankalta urakalta koluta kaikki ne lukion kurssit läpi 🙈 toisaalta lapsi nukkuu monta tuntia päivässä (vielä), joten aikaa olis vähän ehkä lukeekin.

[Origo91]

No täällä nyt ainakin samassa tilanteessa oleva. Lukiosta pääsin 10v sitten, ja nuoruudentyhmyyksissäni jäi fyke lukematta ja bilsakin vähän sinne päin. Lukion jälkeen hankin ammattikorkeassa ensihoitajan koulutuksen, mut nyt useamman vuoden töissä jo oltuani ja lääkörin hommia sivusta seurattuani huomaan jatkuvasti vahvemmin, että lääkärin työ houkuttelee minua enemmän kuin omani.


Meillä neljä lasta, 7v, 3v ja 5kk kaksoset. Ajatus pääsykokeisiin lukemisesta tuntuu nyt kyllä tosi rankalta, koska valvon yöt vauvojen kanssa ja hoidan lapsia päivät kotona, kun mies tekee pitkää päivää töissä. Ensi vuonna joudun taloudellisista syistä ottamaan ton 3veenkin pois päiväkodista, mikä tulee vähentämään omaa aikaa entisestään. Kuitenkin lääkis tuntuu ainoalta oikealta vaihtoehdokta, ja haluaisin opiskella nyt kun vielä olen melko nuori ja lapset pieniä (joustavuutta lastenhoitoon?). Vaihtoehto opiskelulle on kolmivuorotyö, ja ajatuskin siitä puistattaa. Olen kyllä erittäin motivoitunut nyt opiskeluihin.


Isoin päänvaiva nyt on opintojen rahoitus. Suuri osa tukikuukausista tuli käytettyä amk-tutkintoon. Aikuiskoulutustuki riittäisi pariksi vuodeksi, mutta siinä ajassahan ei lääkäriksi valmistuta. Töitä ei kovasti pysty opintojen lisäksi tekemään, koska tätä hullunmyllyä kotona pitää ehtiä pyörittää myös. Mies ei pysty elättämään kaikkia. Kamala palapeli😭😬


Toivottavasti unelma vielä toteutuu!

[delta]

Moikka, pakko oli vastata tähän koska tarina kuulosti osittain tutulta Aloitin lääkiksen aikoinaan siten, että kotona oli 1v kaksoset, taustalla ensihoitajan virka ja vailla huolen häivää lukematta jääneet lukion fykebi pakollisia kursseja lukuunottamatta. Ennen sitä olin tyyliin vakavahko harrastus -pohjalta lukenut jo parin vuoden ajan lääkikseen ja siten sisäänpääsy onnistui, vaikka lukeminen ei tosiaan helppoa ollut vikana keväänä lasten kanssa ja töissä käydessä. Samat haasteet toki jatkui myös opintojen aikana 
Jo lukuhommia aloittaessani päätin, että rahoitusta voi miettiä sitten, jos asia tulee ajankohtaiseksi, koska en halunnut siitä mitään ylimääräistä mörköä hakuvaiheeseen.

Ajatuksia:
1) Varaa aikaa hakemiseen, nollapohjalta siihen todennäköisesti menee useampi vuosi. Mistä olet valmis luopumaan ajallisesti hakemisen ja myöhemmin opintojen aikana?
2) Raha-asiat lutviutuu, mutta tulotaso toki tippuu. Aikuiskoulutustuki on aivan huikea. Jos tukikuukausia on vielä jäljellä voit nostaa opintolainaa, sitä saa ihan kivasti ja maksu joskus hamassa tulevaisuudessa tulee tuskin olemaan ongelma. Hoitajana keikkatyö on aina mahdollisuus. Pankki on suopea lääkisopiskelijalle.
3) Ensihoitajan työssä on erittäin isoja plussia lääkärin työhön verrattuna. Esimerkiksi voin paljonkin asiaa pohtineena todeta, että palokunta oli toden totta älyttömästi hauskempi työpaikka kuin mikään lääkärin normaali työympäristö, kuten sairaala tai tk.
4) Jos haluat lääkäriksi ja pystyt siihen satsaamaan pitkäjänteisesti, onnistut kyllä! Tsemppiä!

[Utopiaa]

Unelmia ei tarvitse tappaa. On oltava valmis taistelemaan niiden eteen. Itse olen joutunut siirtää haku-urakkaa kerta toisensa jälkeen perhetilanteen takia, mutta hautaan unelmani vasta, kun ruumiini haudataan.
Tänä keväänä saan yhdet opinnot maaliin. 2021 aloitan syksyllä lääkiksessä.💖😊

[signora]

Minua mietityttä nämä tarinat, jossa mennään ilman "huolen häivää" tai "harrastus-pohjalta". Jos harrastuspohja tarkoittaa sitä, että tekee kun vain perhe ja/tai työkuvioilta ennättää (approx. max. noin 25% siitä ajasta kuin sinkkuna ja säästöjä tilillä/mahdollisuus asua vielä kotona vanhemmilla) niin joo ok, sitten puhutaan harrastuksesta, mutta jos harrastusmenetelmällä tarkoitetaan: "teen silloin kun huvittaa", niin sitä menetelmää en allekirjoita. Prosessi vaatii pitkää pinnaa ja suunnitelmallisuutta.

Mietin mikä funktio niillä tarinoilla on, jossa esiintyy "tein vain"-sisätaikkatätä; ne lannistaa tosi-hakijoita, joilla pohja on nollatasolla tai edes keskitasoa. Hakuprosessi on rankkaa vaikka lapsia tai muita perhehuolia ei edes olisi. Tosiasia on, että nollapohjalta kun lähtee ja ohessa on perhe/työ, niin noin 8 vuotta (+/-2v)  on ihan normaali aika, että omaksuu asiat sillä tavalla, että kokeessa pärjää. Se on vain se, että ne jotka ovat tässä pitkässä luupissa, eivät paljoa huutele asiasta tai anna haastatteluita. Pitkä valmistautuminen ja sen kautta onnistuminen tuntuu monesta edelleen, kuin olisi epäonnistunut tai ainakin siltä, että ei olisi yhtä hyvä kuin muut. Ja asiasta vaietaan tai hakuprosessiin kulunutta aikaa kaunistellaan lyhyemmäksi, kuin mitä todellisuudessa oli.

Toisaalta, pitkä valmistautuminen mittaa sitä, että onko ura/työ todellakin se mitä haluaa (motivaatio). Oikeudenmukaista se ei silti ole. Sillä niin harvalla on taloudellisesti tai sosiaalisesti mahdollisuus niin pitkään motivaation osoitukseen. Se kysyy myös psyykkistä kanttia, että jaksaa epäonnistumisesta toiseen uskoa valoon. Koko yliopistohakua pitäisi kehittää niin, että kaikilla olisi mahdollisuus aloittaa ja sen myötä osoittaa onko motivaatiota, kiinnostusta ja ennen kaikkea kykyä toimia alalla. Nyt vuosia menee monilta turhan pitkään hakuprosessiin, aineissa joita ei varsinaisesti lääketieteenopinnoissa edes tarvitse (pois lukien mahdollisesti tutkijat). Mielestäni koko hakuprosessi on karu ja peli on raakaa. Kaiken kaikkiaan se on surullinen tarina. Eikä sitä tarvitse kaunistella. Kukaan ei kaipaa prinsessatarinoita miten sisäänpääsy onnistui parissa kuukaudessa vaikka nollatasolta lähdettiin ja kotona oli sairastava puoliso, lapsikatras ja ohella kolmivuorotyö. Pysytään enemmin faktoissa - ja se on, että hakuprosessiin menee aikaa, joka mitataan vuosissa myös ilman, että nuo yllämainitut kriteerit täyttyvät.

[Meredaviella]

Itse olen kyllä eri mieltä. Kaikki riippuu omasta motivaatiosta ja miten saa asiat järjestettyä. Kyllä perheellisenäkin voi muutamassa vuodessa päästä sisälle nollapohjalta jos saa järjestettyä itselleen tarpeeksi tehokasta lukuaikaa. Myös tuokin ettei noita aineita tarvittaisi koulussa, niin kyllä biologiaa ja kemiaa ainakin tarvitaan lääkiksessä,. Fysiikkaa ei ehkä suoranaisesti niin paljoa mutta kyllä se jollain tavalla mittaa loogista päättelykykyä. Kyllä olisi aika raskasta olla lääkiksessä ilmaan minkäänlaisia pohjatietoja, vaikka moni asia kertaantuukin, ne mennään kovalla tahdilla + miljoona uutta asiaa.

[zeta]

Pienten lasten äiti ja lääkiskolleega on pitänyt blogia omasta matkastaan lääkikseen ja lääkiksessä. Sitä sopii suositella inspiraation lähteeksi muillekin lääkikseen pyrkiville ja erityisesti perheellisille:
https://arjenunelmientasapaino.blogspot.com/

[Lanessa]

Nostan hattua kaikille teille, jotka pienten lasten kanssa lähdette nollista tavoittelemaan unelmianne!    Ei todellakaan mahdotonta, mutta varmasti erittäin rankkaa, eikä kannata olla liian armoton itselleen. Minulla on vajaa 7kk ikäinen lapsi ja pystyn lukemaan kokeisiin vain sen ajan, kun hän nukkuu päiväunia, eli 2-3h päivässä. Tähän kun lisätään vielä se, että lapsi ei edelleenkään nuku öitään vaan heräillään se 5-10 kertaa yössä, niin voin kertoa että tuo 2h opiskelukin painaa ihan jonkin verran kun on jatkuvasti väsynyt. Olen siinä mielessä ”onnellisessa” asemassa, että olen vuodesta 2011 lähtien kuluttanut lukuisia tunteja iltalukion ja kirjaston penkeillä fykebi tahkoen eli kohdallani kyseessä on lähinnä asioiden kertaus, mutta vie sekin oman aikansa, kun kyseessä on näin laaja alue. Olenkin nyt joutunut asennoitumaan niin, että tämä haku todellakin on nyt vain kokeilu tänä keväänä enkä aseta itselleni turhan isoja paineita sillä se vie vaan motivaation koko hommasta. Eli minun neuvoni on varata tarpeeksi aikaa hakuprosessiin, varsinkin jos niitä pieniä lapsia on. Itselläni prosessi on ottanut aikaa jo ennen lapsen tuloa ja välissä on keretty tehdä kaikkea muutakin ja opiskella farmasiaa, josta on ollut minulle suuri apu myös pääsykokeita ajatellen. Tsemppiä kaikille! Täällä yritetään kerätä vielä motivaatiota kasaan vaikka tämän kevään pääsykokeiden kohtalo lienee yhä mysteeri.. Lapsen tarpeet edellä tavoittelen tätä unelmaani taas parin vuoden tauon jälkeen!

[lillian]

Piti tulla paikan päälle ihmettelemään, kun täältä on jonkin verran tultu blogini puolelle!  Täällä myös hep, nollapohjalta perheen keskeltä lääkikseen pääsin kohta viisi vuotta sitten 3. lapseni äitiyslomalla (vanhin lapsi oli tuolloin 4v). Aikaa koko prosessiin meni 1,5 vuotta, olosuhteiden pakosta opiskelin täysin itsenäisesti lukio- ja valmennusmatskujen (paperiversio) kanssa.

Ihan nollapohjalta lähdin opiskelemaan marraskuun lopussa, lukiossa 7-8 vuotta aiemmin olin opiskellut vain pakolliset 4 kurssia fykebiä. 1. kevään pääsykokeessa (puoli vuotta luettuani) sain kasaan 71 (Hki) - 82 (Kpo) % sisäänpääsyyn vaadituista pisteistä eli tosi hyvin lähtötilanteeseen nähden. Sisuunnuin tuloksista, opiskelin täysillä seuraavan vuoden ja näinpä pääsin lääkikseen Kuopioon (pisteet olisivat riittäneet jokaiseen Suomen lääkikseen). Kuopus oli pääsykokeen aikaan 5 kk.
[/font]
Jälkikäteen ajatellen syitä sisäänpääsylleni olivat mm.:
[/font]
1) Se, että heti ekan hakukerran tammikuussa marssin pomon puheille ja anoin 80 % työaikaa -> lisää lukuaikaa
[/font]
2) Se, kun uhrasin kaiken vapaa-ajan (oikeasti) lukemisille - enää tuskin tekisin niin 
[/font]
3) Se, kun jouduin sisäänpääsyä edeltävässä elokuussa sairauslomalle töistäni raskauden vuoksi -> lisää lukuaikaa, vaikka tuo hyvin raskasta aikaa olikin niin henkisesti kuin fyysisesti[/font]

4) "Helppo" vauva, joka hänkin valvotti tosin aika lailla
[/font]
5) Tavoitteeseen sitoutunut puoliso, joka otti mukisematta kontolleen pääosan kotihommista ja lastenhoidosta oman päivätyönsä lisäksi
[/font]
6) Subjektiivinen päivähoito-oikeus, jota hyödynsin pitämällä isommat 2-3 päivää viikosta päiväkodissa sisäänpääsyvuonna -> lisää lukuaikaa
[/font]
7) Hyvä pohja, sh-tutkinto taustalla ja fysiikka ja kemia (sekä matikka) olivat minulle jo kouluaikoina helppoja
[/font]
8 ) Asenne. Lukeminen oikeasti oli minulle "harrastus" eli mukava oma juttu, ei pakko eikä vaatimus - samaa asennetta olen yrittänyt soveltaa opiskeluun, mutta vähän laihemmin tuloksin 
[/font]
Eli vaikka elämäntilanne pääsykokeeseen lukiessa oli "hivenen" haastava, oli onnella sekä omilla aktiivisilla ratkaisuilla osansa toivottuun lopputulokseen. Ihan älyttömästi tsemppiä jokaiselle perheelliselle hakijalle, jos tätä joku sellainen vielä lueskelee! Vaikka omat lähtökohdat tuntuisivat toivottomilta, löytyy tosiaan meitäkin, jotka vastaavista tilanteista ovat opiskelemaan ponnistaneet. Aikaa se voi viedä enemmän, mutta kun motivaatio on kohdallaan ja on valmis tekemään töitä, eiköhän opiskelupaikka jossain kohtaa aukene. Vielä kerran tsemppiä kaikki!
[/font]