Älyvuoto

Yleistä mukavaa => Lörpöttelijöille => Aiheen aloitti: matrjona - 23.02.14 - klo:22:55

Otsikko: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: matrjona - 23.02.14 - klo:22:55
Moikka,

onko muut epäilleet persoonansa/luonteensa puolesta sopivuuttaan lääkäriksi? Millaisia pohdintoja teillä on ollut?

Voikohan ujona ihmisenä pärjätä lääkärinä? Tai entä jos on huono pettymyksensietokyky? Entä jos jo preklinikassa tuntuu, että jännittää kaikkien toimenpiteiden tekeminen?
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: cAMP - 24.02.14 - klo:00:13
Luulisin, että kaikkia jännittää toimenpiteiden tekeminen ensimmäisiä kertoja. Sitä varten niitä harjoitellaan.

Jonkinlainen jämäkkyys lienee kuitenkin  tarpeen. Potilaat saattavat tulla oman diagnoosin kanssa vastaanotolle ja haluavat ties mitä tutkimuksia. Omadiagnoosien ei pitäisi antaa vaikuttaa tulkintaan ja pitää olla varma, mitkä ovat tarpeellisia ja mitkä tarpeettomia toimenpiteitä.
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: kyllikki - 24.02.14 - klo:09:16
Mä pelkään että en osaa toimia hätätilanteessa, että kädet alkaa tärisemään ja ajatus ei kulje. Vaikka tiedän, että sen takia sinne lääkikseen mennään, että opitaan toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla. Ja tiedän myös että kokemus ja koulutuksen mukana tuleva tieto valmistavat siihen, mutta tuo on silti isoin juttu mitä pelkään. Ehkä just ajatus siitä että jos mä päivystä jossain ja tulee hätätapaus enkä tiedä mitä tehdä eikä ole ketään keltä kysyä. Mutta en koe että toi on mikään este tai ylitsepääsemätön juttu, kuten sanoin, kokemus ja koulutus taitaa olla paras lääke tohon.
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: cAMP - 24.02.14 - klo:10:44
Kokemus ja koulutus taitaa olla paras lääke tohon.

Noin mäkin haluan ajatella. Kaikenlaisia ajatuksia on hakuprosessin aikana käynyt mielessä.
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: Poppanen - 27.02.14 - klo:16:39
Minuakin mitetitytti oma ujous ja epävarmuus sairaanhoitaja opiskelu aikana, sitten minulle sanottiin että epävarmuus on myös varovaisuutta -ettei teeskentele tietävänsä tai osaavansa sellaista mitä ei osaa. Ja sehän on osa turvallista hoitoa, että on mielummin varovainen kun sellainen joka ei tiedosta omaa rajallisuuttaan ja tekee riskipäätöksiä huonoin perustein.

Varmasti ujosta ja varovaisesta ja arastakin ihmisestä voi kasvaa aivan loistava lääkäri tai hoitaja. Ja sanoisin, että aina kasvaakin. Ellei sitten ole todella ankara ja anteeksiantamaton itselleen.

Samaten nytkin huomaa osastolla sen, että kesän alussa arasta amanuenssista on kasvanut syksyyn mentäessä hyvä ja luotettava työkaveri, sellainen joka juttelee hoitajille avoimesti, jolta voi aina kysyä neuvoa ja joka toisaalta kyselee hoitajiltakin apua aina kun on tarve ja vaikkei olisikaan. Myöhemmin kun he käyvät päivystämässä, tämä varmuus on vaan lisääntynyt (ja ajattelee salaa mielessään, että miten hyvä lääkäri tästä tuleekaan!)

Sama näkyy sairaanhoitaja opiskelijoissa,  ja aiheuttaa ilon ja ylpeyden tunteita -kun omasta ontuvasta opiskelijasta onkin kasvanut luonteva työkaveri. Ihminen kehittyy henkiseltäkin kantilta koko ajan opiskelujen aikana. Kamalaa jos joku olisi valmis heti, se pistää heti epäilemään että peittääkö näennäinen itsevarmuus jotakin. Ainakin sh opiskelijoista kaikista itsevarmoimmat, ovat joskus huonoja kysymään apua -eikä luottamus tekemiseen ihan pääse syntymään.

Muistan opiskeluajat kaikista stressaavimpina ja epävarmoimpina aikoina tähän astisessa elämässäni, jatkuvasti uutta ja jatkuvasti olet kaikessa aloittelija, jatkuvasti painetta ja jatkuvasti arvostelun alla. Olin kyllä melko ahdistunut silloin  paikka paikoin. Mutta ehkä se lisäsi ahdistuneisuutta, että en tajunnut sen kuuluvan asiaan... Ajattelin, että kaikki muut varmaan osaa :D

Se onkin sitten eri asia mitä näyttää potilaalle, potilaatkin ovat siinä yksilöitä -jokuhan näkee heti käden tärinästä että ollaan ekaa kertaa pistämässä kanyylia suoneen. Ja onhan sekin hyvä, että sanoo vaikka potilaalle että jaa minäpä en tiedä miten se menee -mutta otetaan selvää.

Toivottavasti pääsen itsekin sisään joskus ja aionkin sitten olla epävarma oikein urakalla. Suorastaan hirvittää kaikki poskiontelopunktiot ja ensimmäiset peräpukama hirtot. Mietin monesti miten lääkärit kestävät sen paineen siitä, että niin paljon voi mennä vikaan -onhan se vastuu omaa luokkaansa?
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: jaehong - 19.04.14 - klo:14:41
Ja ainahan voi erikoistua radiologiaan :)
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: Niuppa - 19.04.14 - klo:14:47
Ja ainahan voi erikoistua radiologiaan :)

Eikös radiologin vastuulla ole huomata kuvista kaikki lähes huomaamattomatkin, huolestuttavat täplät? Ja jos ei huomaa, niin se on voi voi potilaalle. Ei kyllä kuulosta mun mielestä kauhean stressittömältä hommalta.
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: Zuhou - 19.04.14 - klo:14:55
Nojuu, mutta suhteellisesti se radiologin työ tuntuu olevan vähemmän stressaavaa. Mikään erikoisala ei varmasti ole kuin ruusuilla tanssimista. Mutta luulenpa kyllä, että siinä vaiheessa kun ne LL -paperit on kädessä, niin ei hirveästi pohdi tuollaisia "mikä olisi helpoin tie" -kysymyksiä. Kyllä siinä ehtii karaistumaan heikompikin, ja todennäköisesti erikoisala valitaan sitten vain omien mieltymysten perusteella.
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: fahaka - 04.05.14 - klo:23:06
Kiva kuulla että muitakin suht ujoja on hakemassa/on lääkärinä, itsekin ole kova jännittämään ja vaikka en edes vielä ole päässyt sisään niin ajattelen jo nyt tulevan ammatin haasteita, juuri hätätilanteita ym.
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: Graviton - 05.05.14 - klo:00:44
Voikohan ujona ihmisenä pärjätä lääkärinä?
Voi. On ihminen sen verran sopeutumiskykyinen eläin.

onko muut epäilleet persoonansa/luonteensa puolesta sopivuuttaan lääkäriksi?
Rehellisesti sanottuna olisin paljon sopivampi insinööriksi.
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: Winter - 05.05.14 - klo:10:48
onko muut epäilleet persoonansa/luonteensa puolesta sopivuuttaan lääkäriksi?
Rehellisesti sanottuna olisin paljon sopivampi insinööriksi.

Miksi sopivampi insinööriksi? Kyselee nykyinen insinööri  :)
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: Giga - 05.05.14 - klo:23:43
Minä oon epäilly luonteeni sopivuutta lääkäriksi ja niin on moni muukin, mutta sitten valmiit lääkärit ja hoitajat pikemminkin päinvastoin. Meitä on nii moneen junaan ja erikoisaloja on vaikka mitä, kyllä jokainen paikkansa löytää.

Tv. Ensi kesänä oikeisin töihin menevä (vale)lääkärinalku.
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: Graviton - 06.05.14 - klo:10:01
Miksi sopivampi insinööriksi? Kyselee nykyinen insinööri  :)
Teknologia on mielestäni vaan niin kiinnostavaa. Lisäksi suku täynnä insinöörejä ja ammatinvalintatesteissä se tulee aina kärjessä.

Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: Winter - 06.05.14 - klo:11:15
Miksi sopivampi insinööriksi? Kyselee nykyinen insinööri  :)
Olen luonnontiedenörtti ja teknologia on mielestäni vaan niin kiinnostavaa. Lisäksi suku täynnä insinöörejä ja ammatinvalintatesteissä se tulee aina kärjessä.

Sama juttu omalla kohdalla, että tekniikka kiinnostaa ja aina pitää sada tietää vastaus kysymyseen MIKSI? Lääketieteessä kiinnostaa äärimmäisen paljon sairauksien hoidon ja diagnosoinnin menetelmät. Näen itseni erikoistumassa esim. neurologiaan tai hematologiaan. Ihmiskontaktit tärkeitä, joten siksi ei täysi tutkijan työ ole sitä ominta itseni.

Graviton: kuinka päädyit lääkikseen??
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: Graviton - 06.05.14 - klo:16:18
Graviton: kuinka päädyit lääkikseen??
Rehellisesti sanottuna alan paremman palkan, työllisyystilanteen ja maineen johdosta. Lisäksi kilpailuhenkisenä ihmisenä oli halua osoittaa, että oli "tarpeeksi hyvä" päästäkseen sisään.

Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: Winter - 06.05.14 - klo:16:40
Graviton: kuinka päädyit lääkikseen??
Rehellisesti sanottuna alan paremman palkan, työllisyystilanteen ja maineen johdosta. Lisäksi kilpailuhenkisenä ihmisenä oli halua osoittaa, että oli "tarpeeksi hyvä" päästäkseen sisään.

Kilpailuhenkisyys kuulostaa kovin tutulta  :evil:
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: 5.ulottuvuus - 26.01.15 - klo:15:23
Kirjoitin 2014 ylioppilaaksi, ja ensimmäisessä haussa tuntui, ettei musta todellakaan olisi lääkäriksi. Suoraan sanottuna mua pelotti enemmän, että pääsen sisään kuin epäonnistuminen kokeessa, koska ajattelin, etten mitenkään voisi pärjätä niissä haasteissa, joita lääkiksessä tulee (kuten, että joutuu olemaan vastuussa toisen terveydestä ja työskentelemään paineen alla). Nyt yliopistossa olen kuitenkin itsenäistynyt ja kasvanut ihmisenä sen verran, että tunnen vihdoin olevani valmis tekemään vastuullista työtä.
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: Tetra - 06.02.15 - klo:13:44
No ei tässä ekana vuonna (eikä muuten parina muunakaan) joudu vastuuseen kenenkään elämästä. Korkeintaan ollaan otettu verikokeita kavereilta, eikä ne edes voi mennä kauheasti pieleen vaikka pistäisi ohi :D Sitä varten esim. hki:ssä on KL-opintoja yms, joissa tulee myös näitä henkisen jaksamisen juttuja.
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: AuroraB - 21.02.15 - klo:01:40
Lääkärinä voit halutetessasi tehdä vaikka patologin työtä (patologeista on pulaa), eli istut mikroskoopin ääressä ja tutkit solunäytteitä kaikessa rauhassa. Teet diagnoosin ja kirjaat raporttiin. Mielestäni se ei ole erityisen stressaavaa työtä. Suurin osa patologeista tutkii solunäytteitä, vain osa tekee ruumiinavauksia.

Tai voit ryhtyä tutkimuslääkäriksi. Voit esim. tehdä tilastotieteellistä vertailua (tietokoneella) sairaiden ja terveiden potilaiden verinäytteistä eristetyistä DNa-pätkistä ja etsiä eroja tietyissä kohdissa. Joitakin asioita voit joutua tekemään laboratoriossa (pipetoida näytteitä, ajaa näytteitä geelissä jne.) Et tapaa potilaita itse sillä potilastyön tekee laboratoriohoitaja. Työ on rauhallista, yleensä virallista työaikaa ei ole ja saat tehdä omaan tahtiin.

Ja paljon muitakin erikoisaloja on, jossa työtahti ei ole kiivas, asiakkaita ei tarvitse tavata face-to-face  ja saat tehdä omaan tahtiin.
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: sakura - 21.02.15 - klo:03:18
Lääkärinä voit halutetessasi tehdä vaikka patologin työtä (patologeista on pulaa), eli istut mikroskoopin ääressä ja tutkit solunäytteitä kaikessa rauhassa. Teet diagnoosin ja kirjaat raporttiin. Mielestäni se ei ole erityisen stressaavaa työtä. Suurin osa patologeista tutkii solunäytteitä, vain osa tekee ruumiinavauksia.

Tai voit ryhtyä tutkimuslääkäriksi. Voit esim. tehdä tilastotieteellistä vertailua (tietokoneella) sairaiden ja terveiden potilaiden verinäytteistä eristetyistä DNa-pätkistä ja etsiä eroja tietyissä kohdissa. Joitakin asioita voit joutua tekemään laboratoriossa (pipetoida näytteitä, ajaa näytteitä geelissä jne.) Et tapaa potilaita itse sillä potilastyön tekee laboratoriohoitaja. Työ on rauhallista, yleensä virallista työaikaa ei ole ja saat tehdä omaan tahtiin.

Ja paljon muitakin erikoisaloja on, jossa työtahti ei ole kiivas, asiakkaita ei tarvitse tavata face-to-face  ja saat tehdä omaan tahtiin.

Kait se kuitenkin henkisesti stressaa aina vähän, ku näytteestä löytyy syöpä nuorelta potilaalta tms. Ja tutkimustyö ei todellakaan ole mitään iloista näpertelyä, akatemiassa kilpailu maineesta ja etenkin rahasta on armotonta. Virallista työaikaa tutkijalla ei ole, koska päivät venyvät helposti 12-tuntisiksi, kun artikkeleita on pakko julkaista, jos haluaa että uskottavuus säilyy ja rahoitus jatkuu.
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: hypatia - 21.02.15 - klo:11:03
Ja tutkimustyö ei todellakaan ole mitään iloista näpertelyä, akatemiassa kilpailu maineesta ja etenkin rahasta on armotonta. Virallista työaikaa tutkijalla ei ole, koska päivät venyvät helposti 12-tuntisiksi, kun artikkeleita on pakko julkaista, jos haluaa että uskottavuus säilyy ja rahoitus jatkuu.

Ja tutkimustyö on tätä joka alalla. Lääkiksessä sentään on vähän paremmin apurahoja kuin monessa muussa paikassa, käsittääkseni. Itsehän haen lääkikseen muun muassa sen takia, että tajusin, ettei tutkimustyö ole minua varten juurikin tuon äärimmäisen kilpailun ja apurahastressin takia, ja nykyisellä koulutuksellani ei oikein ole mahiksia muuhun.

Mikä kutakin sitten stressaa, minua toisaalta kiehtoo ajatus olla aidosti vastuullisessa ja merkityksellisessä työssä. Kunhan töitä ja rahaa tulee joka kuukausi jostain. Tuntuu myös, että naamatusten jonkun kanssa jutustelu on helpompaa kuin tutkimuksen esittely tai opettaminen kokonaiselle luentosalille.

Toisaalta pelottaa kaikki hallinnon kanssa säätäminen ja siitä turhautuminen, mitä ilmeisesti lääkärin työhön myös kuuluu monessa paikassa. Entistä enemmän nykyään ja tulevaisuudessa, kun sihteereitä sun muita vähennetään jatkuvasti.
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: AuroraB - 21.02.15 - klo:14:24
Kait se kuitenkin henkisesti stressaa aina vähän, ku näytteestä löytyy syöpä nuorelta potilaalta tms. Ja tutkimustyö ei todellakaan ole mitään iloista näpertelyä, akatemiassa kilpailu maineesta ja etenkin rahasta on armotonta. Virallista työaikaa tutkijalla ei ole, koska päivät venyvät helposti 12-tuntisiksi, kun artikkeleita on pakko julkaista, jos haluaa että uskottavuus säilyy ja rahoitus jatkuu.

No, en usko että kokenut patologi, joka katselee syöpänäytteitä päivät pitkät jaksaa hirveästi ahdistua nuorenkaan syöpädiagnoosista, sillä kaikkeen tottuu... Ilman mitään taipumuksia empatiakyvyttömyyteen tms. Patologin lausunto menee sitten leikkaavalle lääkärille, joka usein tekee jatkosuunnitelman tiimissä (esim. patologiapalaverissa) jossa on paikalla eri alan lääkäreitä ja yhdessä pohtivat, mitä kullekin potilaalle kannattaisi tehdä.
Itse olen tehnyt työtä sekä sairaanhoitajana että tutkijana (biokemistinä), joten minun kokemukseni on mm. seuraavia: Potilaan heikko vointi tai jopa kuolema koskettaa ja itkettääkin, mutta ajan kanssa siihen oppii suhtautumaan ammattimaisesti. Ammattimaisuus tarkoittaa sitä, että hyväksyy sen, ettei kaikkia aina voi pelastaa. Se on surullista, mutta työ on silti tehtävä ja elämän kuuluu muuten jatkua. Sitten valmistellaan vainaja kuljetusta varten, lohdutetaan omaisia ja jatketaan seuraavan potilaan hoitamiseen. Kylmää? Välttämätöntä jos aikoo työtä tehdä. Eikä tarvitse itseään kylmettää tietoisesti, kuten jo sanoinkin, kaikkeen tottuu niin ettei niitä murheita enää kotiin töistä kanna.

Ja tutkijan elämästä... Olen ollut aikaisemmin ennen sairaanhoitajan uraani tutkijana kolmisen vuotta ja itse koin työn melko vapaaksi. Ei ollut työaikaa, joten saatoin tulla yhdeksältä-kymmeneltä ja olla sitten pitempään. Tein vain 8-tuntisia päiviä, koska sain itse valita teenkö esim. 8 vai 12-tuntisia. Pakko ei ole ylipitkiä päiviä tehdä kenenkään. Tai jos oli meno päivällä, menin ja tein tunnit myöhemmin. Koska työ oli itsenäistä, sain itse suunnitella päiväni kulun ja sen, mitä tein milloinkin. Apurahojen hakeminen ja pätkätyöläisyys on kyllä stressaavaa aina kun jakso on päättymässä, sen myönnän, mutta ei se arkipäivää erityisemmin stressannut eikä kuormittanut ainakaan minua mitenkään kovasti. Jäin pois tutkimustyöstä lapseni sairastuttua, en siksi etten olisi pitänyt tutkimustyöstä. Mielestäni sairaanhoitajan työ on 10 kertaa stressaavampaa kuin tutkijan työ. Ja myös fyysisesti paljon kuluttavampaa.
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: sakura - 22.02.15 - klo:01:06
Niin no, mikä sitten kutakin stressaa.. itse olen tehnyt töitä tutkijana (neurobiologi) ja ensihoitajana AMK, ja ensihoitajan työtä pidän kaikesta stressaavuudestaan huolimatta kevyempänä. Tutkijana olen mm. kirjoittanut työsopimuksen, jossa olen sitoutunut tekemään ylitöitä ilman eri korvausta (tyhmyyttäni, mutta "pakko" oli), sekä tiedän ryhmiä, joissa rekrytointipolitiikkana on aika suoraan se, että hakijalla ei ole suotavaa olla omaa elämää. Ensihoitaja sentään pääsee välillä vapaille, tutkijan ajatukset pyörivät kotonakin työasioissa. Eli enemmän samoilla linjoilla kuin hypatia yllä, tutkimustyö ei ole mun juttu, etenkin kun jossain vaiheessa koin, ettei ole enää eettisesti kestävää, että rahoituksen hakemiseen ja rahoittajia miellyttävien tulosten tehtailuun menee enemmän aikaa kuin siihen itse tutkimukseen.
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: M-komponentti - 23.02.15 - klo:13:53
Lääkärinä voit halutetessasi tehdä vaikka patologin työtä (patologeista on pulaa), eli istut mikroskoopin ääressä ja tutkit solunäytteitä kaikessa rauhassa. Teet diagnoosin ja kirjaat raporttiin. Mielestäni se ei ole erityisen stressaavaa työtä. Suurin osa patologeista tutkii solunäytteitä, vain osa tekee ruumiinavauksia.


Olen itse labrapuolelta ja jonkin verran on kokemusta myös patologiasta. Ei se diagnoosin tekeminen näytteestä useinkaan ole kovin yksinkertaista, edes kokeneelle patologille. Jos näytteestä jää jotain huomaamatta, asia selvitetään kyllä perinpohjaisesti. Näytemäärä ja työkuorma on patologeilla todella suuri, ja lausuntoja pitäisi kuitenkin saada tehtyä suht nopeasti tehtyä koska potilaille ei voida aloittaa hoitoja ennen patologin lausuntoa.
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: Lupaus - 12.03.15 - klo:09:36
Olen tätä ajoittain pohtinut, että miten vaikeat asiat pystyy käsittelemään liikaa murehtimatta. Esimerkiksi vakavien sairauksien ja erityisesti
lasten ja nuorten kokemat sairaudet, kuinka niistä voi kertoa potilaalle ilman että itse jää vellomaan siihen tunnetilaan? Eilinen Syke-jakso näytti jälleen suuntaa kuinka pahalta se tuntuukaan, kun lapsi on vakavasti sairas. Ja muutenkin toisten kokema paha olo.
Onko muilla sellaista, että ajattelee tuollaisia vaikeita asioita omalle kohdalle ja hieman pelottaakin, etteihän se tapahdu itselle? Siitä kai se empatia-kyky tuleekin, että osaa ajatella asiat omalle kohdalle. Mutta liika on liikaa...
Otsikko: Vs: Lääkäriksi soveltuminen
Kirjoitti: randomwalker - 08.04.15 - klo:12:56
Ja tutkimustyö ei todellakaan ole mitään iloista näpertelyä, akatemiassa kilpailu maineesta ja etenkin rahasta on armotonta. Virallista työaikaa tutkijalla ei ole, koska päivät venyvät helposti 12-tuntisiksi, kun artikkeleita on pakko julkaista, jos haluaa että uskottavuus säilyy ja rahoitus jatkuu.

Ja tutkimustyö on tätä joka alalla. Lääkiksessä sentään on vähän paremmin apurahoja kuin monessa muussa paikassa, käsittääkseni. Itsehän haen lääkikseen muun muassa sen takia, että tajusin, ettei tutkimustyö ole minua varten juurikin tuon äärimmäisen kilpailun ja apurahastressin takia, ja nykyisellä koulutuksellani ei oikein ole mahiksia muuhun.

Mikä kutakin sitten stressaa, minua toisaalta kiehtoo ajatus olla aidosti vastuullisessa ja merkityksellisessä työssä. Kunhan töitä ja rahaa tulee joka kuukausi jostain. Tuntuu myös, että naamatusten jonkun kanssa jutustelu on helpompaa kuin tutkimuksen esittely tai opettaminen kokonaiselle luentosalille.

Toisaalta pelottaa kaikki hallinnon kanssa säätäminen ja siitä turhautuminen, mitä ilmeisesti lääkärin työhön myös kuuluu monessa paikassa. Entistä enemmän nykyään ja tulevaisuudessa, kun sihteereitä sun muita vähennetään jatkuvasti.

Kas, täähän vois olla suoraan mun tekstiäni. :D Itsekin tässä pari vuotta tutkimusmaailmaa DI:n silmin katselleena oon todennut, että kilpailu rahasta ja maineesta muun elämän kustannuksella ei todellakaan ole meikäläisen juttu. Kai sitä on tässä sen verran itsestään oppinut vuosien varrella, että kaipaan vastuullisuutta, ihmisten kohtaamista ja auttamista työhöni. Nuorempana luulin että voisin olla hyväkin tutkimustyössä, jossa työ on paljon itsekseen puurtamista. Joskus erehtyminen on kuitenkin ihan kasvattava kokemus, ainakin jos tekee asioiden eteen jotain. Tosin mulla on kyllä opettajan pätevyydetkin, jonka pidän vielä varasuunnitelmana ja tykkään siitäkin kyllä. Nyt kuitenkin lääkis on muodostunut sellaiseksi intohimoksi, että fokus on täysin tulevissa pääsykokeissa. Tampereelle olen itsekin hakemassa, joten tsemppiä vaan sullekin ja kaikille muillekin samassa tilanteessa oleville! :)