Älyvuoto

Hakijat => Henkinen jaksaminen ja terveys => Aiheen aloitti: Paula87 - 18.11.16 - klo:14:50

Otsikko: Edellisen yön unettomuus ennen pääsykoetta
Kirjoitti: Paula87 - 18.11.16 - klo:14:50
Hei!

Minulla meni viime vuonna pääsykoe huonosti, koska en nukkunut yhtään. Mietin koko yön koetta ja heräilin kesken yötä laskien mielessäni liikemäärälaskua.

Ensi vuonna olen viisaampi ja otan käyttöön unilääkkeen. Millaisia kokemuksia teillä muilla on? Lääkäri kirjoitti minulle Imovanea ja otin eilen kokeilun vuoksi ensin yhden puolikkaan tabletista ja sitten toisen, kun uni ei tullut odottamisesta huolimatta. Tunnin päästä olin aika tokkurassa ja nukahdin. Heräsin aamuyöllä, mutta onneksi sain uudestaan unen päästä kiinni. Aamulla olin ihan virkeä, mutta päivän mittaan huomasin oloni hieman huonoksi. En siis oikein tiedä, onko tämä sittenkään paras mahdollinen tapa taata uni ennen pääsykoetta. Reseptin mukaan lääkkeen vaikutuksen pitäisi kadota 12 tunnin sisällä.

Kokeiluun on menossa myös mahdollisesti melatoniini ja tarvittaessa melatoniini-imovane yhdistelmä. Tavoitteena olisi saada levollinen yö uni.

Kaikki kokemukset ovat tervetulleita :).
Otsikko: Vs: Edellisen yön unettomuus ennen pääsykoetta
Kirjoitti: sakura - 18.11.16 - klo:18:40
Tärkeintä on juuri tuo, että kokeilet lääkettä hyvissä ajoin ennen koetta edeltävää yötä, jotta tasan tarkkaan tiedät, miten sen sinuun vaikuttaa, ja mikä annostus on hyvä! Itse pidän kovasti melatoniinista, koen että se tasoittaa unirytmin luonnolliseksi, mutta jos tosiaan kovasti hermoilet, niin en usko että se tarpeeksi auttaa. Z-tyypin lääkkeitä (Imovane, Zolpidem, Zopiklon jne.) en suosittelisi, ne tekevät juuri tuota tokkuraisuutta. Bentsodiatsepiinit jättäisin itse samasta syystä väliin, mutta kyllähän ne rauhoittavat. Jos nyt itse pitäisi jotain suositella, kokeilisin 25 mg Ketipinoria tai vastaavaa pientä annosta mirtazapiinia, teho on about varma ja uni rauhallista. Kysy lääkärisi mielipidettä ja tosiaan totuttele lääkkeen käyttöön etukäteen! terveisin: toinen uneton Seattlesta
Otsikko: Vs: Edellisen yön unettomuus ennen pääsykoetta
Kirjoitti: pupeltaja - 18.11.16 - klo:19:08
Mäkään en saanut nukuttua lähes yhtään 2015 pääsykokeessa, joten nyt 2016 koetta varten testasin Stilnoctia. 2015 pääsykoetta edeltävänä yönä otin melatoniinia kolmekin tablettia, mutta se ei kyllä siinä jännityksessä vaikuttanut mitenkään.

Tota Stilnoctia sitten käytin joka yö ennen valmennuskurssin harkkakokeita. En oikein osaa sanoa oliko se hyvä vai ei... Itselläni Stilnoctkaan ei ollut kovin tehokas enkä välttämättä saanut unta senkään kanssa. En oo myöskään ihan vakuuttunut, että se ei olisi vaikuttanut mitenkään harkkakoesuorituksiin - pärjäsin harjoituskokeissa kyllä aina hyvin, joten ei se nyt mitenkään dramaattisesti suoritusta heikentänyt, mutta olo oli harkkakokeissa aina väsynyt ja tuntui, ettei ajatus ihan luistanut kirkkaasti. Mutta olin kyllä keväällä muutenkin aika väsynyt ja stressaantunut, että en sit tiedä miten paljon olo johtui siitä Stilnoctista.

Sitten varsinaisena 2016 pääsykoeiltana olin kuitenkin saavuttanut jonkinlaisen mielenrauhan ja uskoin omaan osaamiseeni, joten mulla oli aika levollinen olo. Päätin sitten, etten halua ottaa Stilnoctia tai melatoniinia, ja nukuinkin yllättäen ihan hyvin jotain 7 tuntia. Pääsykokeessa mulla oli paljon skarpimpi ja virkeämpi olo kuin yhdessäkään harkkakokeessa. Varmaan osittain johtui siitä, että oli tosi kyseessä ja siinä tilanteessa kaikki väsymykset unohtui, mutta ehkä sillä Stilnoctinkin ottamattomuudella oli osuutensa asissa!
Otsikko: Vs: Edellisen yön unettomuus ennen pääsykoetta
Kirjoitti: Taikatalvi - 18.11.16 - klo:20:34
Itse käytän unettomuuteen Ataraxia. Se on allergialääke, mutta sitä käytetään myös rauhoittavana lääkkeenä, joka nukuttaa hyvin paljon. Normaaliannostushan siinä aikuiselle on 12ml (nestemäinen lääke), mutta itselle riittää aivan hyvin 5ml kunnon uniin. Omalla kohdalla ei ole ollut tokkuraisuutta seuraavana päivänä. Itsellä atarax allergioiden takia, mutta luulen kyllä lääkärin määräävän sitä unettomuuteen jos vain osaa pyytää  :)
Otsikko: Vs: Edellisen yön unettomuus ennen pääsykoetta
Kirjoitti: Antsa - 18.11.16 - klo:21:40
Ei muuta kuin unirytmi pikkuhiljaa kuntoon. Sitten koetta edeltävänä päivänä heräät aikaisin vaikka kuudelta, käyt tunnin juoksulenkillä vaikka viitisen tuntia ennen nukkumaanmenoa etkä käytä mitään kofeiinipitoista koko päivänä. Varmasti auttaa ja unenpäästä saa kiinni. Ja kyllä ihminen pärjää noin tärkeässä tilaisuudessa vaikka neljän tunnin unilla kunhan ei ajattele, että kaikki tulee menemään pieleen nukkumisen takia.

Ekalla pääsykoekerralla menin paikkakunnan hotelliin nukkumaan ja varmaan se uusi ympäristö sai aikaan sen, etten nukkunut kuin muutaman tunnin koko yönä. Olin aamulla ihan hermona mutta voin rehellisesti myöntää, ettei huonot lähes olemattomat unet vaikuttaneet mitenkään koesuoritukseeni. Yllättävän hyvin keho reagoi. Kokeen jälkeen olin toki aikalailla poikki.

Ennen viime koetta jäin kotiin nukkumaan viimeisen yön ja heräsin aamuviideltä ajamaan autolla koepaikalle (2h matkaa). Tällöin nukuin hyvät vähän vajaat seitsemän tunnin yöunet ja kaikki meni yön ja matkan kannalta nappiin. Suosittelen muillekin tällaista vaihtoehtoa, jos mahdollista. Tutussa ympäristössä ja omassa sängyssä saa varmasti paremmin unta.
Otsikko: Vs: Edellisen yön unettomuus ennen pääsykoetta
Kirjoitti: sakura - 18.11.16 - klo:21:43
Ei muuta kuin unirytmi pikkuhiljaa kuntoon. Sitten koetta edeltävänä päivänä heräät aikaisin vaikka kuudelta, käyt tunnin juoksulenkillä vaikka viitisen tuntia ennen nukkumaanmenoa etkä käytä mitään kofeiinipitoista koko päivänä. Varmasti auttaa ja unenpäästä saa kiinni. Ja kyllä ihminen pärjää noin tärkeässä tilaisuudessa vaikka neljän tunnin unilla kunhan ei ajattele, että kaikki tulee menemään pieleen nukkumisen takia.


Nämä kaikki tällaiset "juo lasi lämmintä maitoa ja tuuleta makuuhuone" -tyyppiset kikat toimivat varmaankin oikein kivasti, jos kyse siis ei ole ihan oikeasta unettomuudesta, johon taas mikään kikkailu ei tepsi, ja joka todellakin heikentää suorituskykyä.
Otsikko: Vs: Edellisen yön unettomuus ennen pääsykoetta
Kirjoitti: bellah - 18.11.16 - klo:23:11
Itsellä sama ongelma ja unettomuus vaivaa usein jo lukukevään aikana. Pelkäsin tosi paljon etukäteen sitä yötä ennen pääsykoetta, että jos en saakaan nukuttua. Mä itse yritin tehdä edeltävästä päivästä mahdollisimman mukavan, matkustin hyvissä ajoin pääsykoekaupunkiin ja pidin itseni hyvällä mielellä ja fyysisesti aktiivisena koko päivän, jotta tulisi se luonnollinen väsymys päivän jälkeen. Olin myös tarkoituksella nukkunut normaalia lyhyemmät yöunet edellisen yönä maksimoidakseni väsymyksen. Ja yks tärkeimmistä asioista on mun mielestä se, että viimeistään pääsykoetta edeltävä päivä on lukuvapaa, koska siitä lukemisesta helposti aiheutuu ylimäärästä paniikkia. Mä olin itse käyttänyt melatoniinia jo kevään aikana ja niin tein myös koetta edeltävänä yönä. Sitäkin kannattaa kuitenkin kokeilla, jotta tietää itselle tehoavan annoksen ja tärkeää on ottaa se tarpeeksi ajoissa. Melatoniini on siinä mielessä hyvä, ettei (ainakaan omallakohdallani) aiheuta tokkuraisuutta yms. aamulla.
Toivottavasti en kuulosta vinkkeineni jotenkin aliarvioivalta, mutta näistä on itselleni ollut apua :)
Tietysti jokainen tietää parhaiten itse mikä auttaa ja mikä ei sekä millaisia asioita siihen kannattaa kokeilla. Tärkeintä on omasta mielestäni se, ettei mitään jätä kokeilukertaan silloin h-hetkellä, vaan selvittää itselle toimivat konstit etukäteen!
Otsikko: Vs: Edellisen yön unettomuus ennen pääsykoetta
Kirjoitti: Antsa - 19.11.16 - klo:10:02
Ei muuta kuin unirytmi pikkuhiljaa kuntoon. Sitten koetta edeltävänä päivänä heräät aikaisin vaikka kuudelta, käyt tunnin juoksulenkillä vaikka viitisen tuntia ennen nukkumaanmenoa etkä käytä mitään kofeiinipitoista koko päivänä. Varmasti auttaa ja unenpäästä saa kiinni. Ja kyllä ihminen pärjää noin tärkeässä tilaisuudessa vaikka neljän tunnin unilla kunhan ei ajattele, että kaikki tulee menemään pieleen nukkumisen takia.


Nämä kaikki tällaiset "juo lasi lämmintä maitoa ja tuuleta makuuhuone" -tyyppiset kikat toimivat varmaankin oikein kivasti, jos kyse siis ei ole ihan oikeasta unettomuudesta, johon taas mikään kikkailu ei tepsi, ja joka todellakin heikentää suorituskykyä.


Viestiketjun aloittaja kirjoitti nimenomaan koetta edeltävän yön unettomuudesta enkä nyt ajatellut, että kyseessä olisi mikään krooninen unettomuus. Jos näin olisi, en olisi tullut sohimaan mehiläispesää omilla neuvoillani. Nukuin itsekin huonosti ekalla kerralla ennen pääsykoetta ja toisella kertaa kaikki meni hyvin kun valmistauduin koetta edeltävään yöhön enkä panikoinut. Jos normaalisti nukkuu hyvin, ei se yksi yö suorituskykyä dramaattisesti laske ja kun sen tajuaa, voi koetta edeltävänä iltana mennä levollisin mielen nukkumaan vaikkei nyt kymmentä tuntia nukkuisikaan. Eli tuskin jokaisen joka pelkää sitä vikaa yötä, kannattaa lähteä kokeilemaan unilääkkeitä. Tai mitä minä tätä kommentoimaan kun en lääkäri ole.
Otsikko: Vs: Edellisen yön unettomuus ennen pääsykoetta
Kirjoitti: Kääpä - 20.11.16 - klo:12:02
Itselleni yksi koe kosahti siihen, ettei ratkaisevana yönä saanut nukuttua kunnolla. Univaje sai stressin kanssa yhteisvaikutuksena pään aivan tukkoon. Vaikka sisäänpääsy jäi lähelle, olen yhä sitä mieltä, että virkeänä ja hyvin nukkuneena tilanne voisi olla toinen.

Viime kokeessa sitten päätin, että ainakaan edellisen yön uneen ei kaikki kaadu tällä kertaa ja valmistauduin tulevaan yöhön huolellisesti. Tarpeeksi aikaisin sänkyyn rauhoittumaan, ennakolta testattu unilääke (imovane, en enää muista oliko puolikas vai kokonainen) ja rentoutusmusiikkia taustalle. Nukuin yön kuin tukki ja aamulla olin virkeä. Aivot toimivat kokeessa ja nyt ollaan iloisesti koulussa :)

Jos siis pelottaa, että pääsykoeyö voi mennä hermostuneena lakanoissa kieriskellen, niin itse ainakin poistaisin sen muuttujan ihan stressin vähentämiseksi.
Otsikko: Vs: Edellisen yön unettomuus ennen pääsykoetta
Kirjoitti: Paula87 - 22.11.16 - klo:11:40
Kiitos kaikille neuvoista!

Kokeilen eri lääkkeitä hyvissä ajoin ennen koetta. Niin kuin täällä joku sanoikin, niin minulle tuottaa suuren mielenrauhan että saan nukuttua hyvin ennen pääsykoetta. Tämä liittyy puhtaasti siihen, että minulla sattuu olemaan sellaiset geenit että unettomuus heikentää selkeästi suoriutumista. Olen vierestä kateellisena kuunnellut kuinka osa yliopistoaikaan saattoivat nukkua 4 tuntia yössä ja olla seuraavan päivän kykeneviä loogiseen ajatteluun.

Itselleni nukkumattomuus koestressissä huolimatta aiheuttaa mm. luetun ymmärtämisen heikkenemistä. Nukun normaalistikin yli suositusten, mutta äidin mukaan olen aina nukkunut muita enemmän.

Unirytmini on aina ollut sama ja vaikka kuinka eläisin terveellisesti, stressin takia saatan valvoa koko yön. Heikko mieli...
Otsikko: Vs: Edellisen yön unettomuus ennen pääsykoetta
Kirjoitti: sakura - 22.11.16 - klo:19:04
Kiitos kaikille neuvoista!

Kokeilen eri lääkkeitä hyvissä ajoin ennen koetta. Niin kuin täällä joku sanoikin, niin minulle tuottaa suuren mielenrauhan että saan nukuttua hyvin ennen pääsykoetta. Tämä liittyy puhtaasti siihen, että minulla sattuu olemaan sellaiset geenit että unettomuus heikentää selkeästi suoriutumista. Olen vierestä kateellisena kuunnellut kuinka osa yliopistoaikaan saattoivat nukkua 4 tuntia yössä ja olla seuraavan päivän kykeneviä loogiseen ajatteluun.

Itselleni nukkumattomuus koestressissä huolimatta aiheuttaa mm. luetun ymmärtämisen heikkenemistä. Nukun normaalistikin yli suositusten, mutta äidin mukaan olen aina nukkunut muita enemmän.

Unirytmini on aina ollut sama ja vaikka kuinka eläisin terveellisesti, stressin takia saatan valvoa koko yön. Heikko mieli...


Joo, mulla hyvin pitkälti ihan samat jutut. En usko että se mitään mielen heikkoutta on, eikä sitä sellaisena musta kannata ajatella, meillä kummallakin, kuten kaikilla, on varmasti sitten muita vahvuuksia, joita käyttää hyväksi, vaikka hyvin nukkuminen ei niihin kuulukaan.
Otsikko: Vs: Edellisen yön unettomuus ennen pääsykoetta
Kirjoitti: Jt11 - 28.11.16 - klo:09:44
Tuo unettomuus vaivaa varmaankin kaikkia jotka ovat vähnkään tosissaan ottaneet tuon pääsykokeen.

Tottakai lyhyet unet vaikuttaa ja itse ratkaisin asian harjoittelemalla. Tein ainakin n. 10 harjoituskoetta 1-2 tunnin yöunilla ja syömättä aamupalaa. Voin kyllä suositella ihan jo muutenkin tällaista harjoittelumuotoa. Vie stressiä pois huomattavan paljon koepäivältä kun elimistö on tottunut lyhyisiin uniin mutta silti ajattelemaan järkevästi.

Millähän tavoin tuo unilääke sitten vaikuttaa siihen aamuun? Toki se kannattaa kokeilla, mutta lyököhän se ns. tyrmään ja sitten aamulla pitää stimulanteilla päästä hereille. Siinä on muuten toinen hyvä lääke jos pelkää että huonot yöunet pilaa kokeen. Eli lääkäristä vaan jotain adhd-diagnoosia hakemaan ja metyylifenidaattia alkaa käyttämään 1kk ennen koetta.

Omakohtaisesti sain nukuttua huonolla patjalla kaverin lattialla ehkä 1 tunnin tosi huonosti ennen koetta. Aamulla tuli melkoiset paniikkireaktiot joten en pystynyt syömään aamupalaa. Koe kuitenki meni sitten hyvin ja yli 200 pisteen arvosta suoriuduin.
Otsikko: Vs: Edellisen yön unettomuus ennen pääsykoetta
Kirjoitti: sakura - 28.11.16 - klo:23:25
Siinä on muuten toinen hyvä lääke jos pelkää että huonot yöunet pilaa kokeen. Eli lääkäristä vaan jotain adhd-diagnoosia hakemaan ja metyylifenidaattia alkaa käyttämään 1kk ennen koetta.


Ei.
Otsikko: Vs: Edellisen yön unettomuus ennen pääsykoetta
Kirjoitti: Laureliina - 26.02.17 - klo:21:14
Jos yhtään lohduttaa, niin on sitä lyhyilläkin yöunilla mahdollisuus päästä sisään t. 4h unta koska niin armoton stressi että vetäisin yökuumeet päälle. :D Burana nukuttaa mulla, saattaapi olla lähinnä lume-efekti tai sitten tosiaan oon herkkä vetämään yölämpöjä päälle ja Burana laskee ne alas. Kuka tietää. Mut ainakin mulla toimii. :)


Mutta opettele asiat niin hyvin, että vaikka on adrenaliinipössyt ja univelkatuiterit päällä, saat silti koetilanteessa tarvittavat asiat  oksennettua paperille. Muista, että hyvin harvassa on ne ihmiset jotka on nukkuneet kunnolla edellisenä yönä, joten ootte aika lailla samalla viivalla kuitenkin. Eli ainakaan ei kannata vetää paniikkeja sitten koetilanteessa päälle et apua en oo nukkunut en pysty. Kyllä pystyt, oot tehnyt kovan työn eikä yks huonosti nukuttu yö sua pysäytä. :)
Otsikko: Vs: Edellisen yön unettomuus ennen pääsykoetta
Kirjoitti: MNS - 18.03.17 - klo:20:35
Jos yhtään lohduttaa, niin on sitä lyhyilläkin yöunilla mahdollisuus päästä sisään t. 4h unta koska niin armoton stressi että vetäisin yökuumeet päälle. :D Burana nukuttaa mulla, saattaapi olla lähinnä lume-efekti tai sitten tosiaan oon herkkä vetämään yölämpöjä päälle ja Burana laskee ne alas. Kuka tietää. Mut ainakin mulla toimii. :)


Mutta opettele asiat niin hyvin, että vaikka on adrenaliinipössyt ja univelkatuiterit päällä, saat silti koetilanteessa tarvittavat asiat  oksennettua paperille. Muista, että hyvin harvassa on ne ihmiset jotka on nukkuneet kunnolla edellisenä yönä, joten ootte aika lailla samalla viivalla kuitenkin. Eli ainakaan ei kannata vetää paniikkeja sitten koetilanteessa päälle et apua en oo nukkunut en pysty. Kyllä pystyt, oot tehnyt kovan työn eikä yks huonosti nukuttu yö sua pysäytä. :)


Helpottavaa kuulla!


Mulla kävi kyllä fysiikan ylppäreiden kanssa sellainen koepainajainen, että oksat pois. Jostain syystä aloin jännittämään edellisenä päivänä ennen koetta. Aistin itsekin, että olin jotenkin ylivireässä tilassa. Yritin meditaatiota, venyttelyä, kevyttä kävelyä ja kuumaa suihkua. Otin melatoniinia ajoissa ennen nukkumaan menoa. Ja en muuten nukkunut. Yö oli aivan kauhea, vielä puoli neljä katsoin kelloa. Ahdisti, paniikissa otin melatoniinin vielä keskellä yötä kolmen aikaan, kun ajattelin, että pakko saada edes vähän unta. Aivot soitti typerää musiikkia kovaa aina kun suljin silmät, syke oli korkealla ja lopulta meinasin alkaa itkemään neljän aikaan aamuyöllä, kun panikoin, että en ikinä saa nukuttua. Kävin vessassa kolmesti, munuaiset veti jotain ylikierrosta myös. Nukahdin levottomaan uneen varmaan neljän-viiden välillä ja nousin ylös 7:30. Olo oli aivan hirveä. Kokeessa ensimmäinen1,5 tuntia kului kahden ensimmäisen tehtävän tekemiseen, joista virkeänä olisin suoriutunut 20 minuutissa. Lopulta sitten aivot jotenkin käynnistyivät, mutta eivät täystehoille, olin aivan toivottoman hidas ja mulla loppui aika kesken yo-kokeessa  :(  Vaikka kovin haluan kouluun ja eliminoida kaikki vastustajani, niin tätä en toivo kenellekään.


Täytyy nukkua hyviä yöunia viikkoa ennen alle, niin ehkä yksi huonosti nukuttu ei suorituskykyä haittaa.



Otsikko: Vs: Edellisen yön unettomuus ennen pääsykoetta
Kirjoitti: RiSu - 20.03.17 - klo:22:48
Viime hakukerralla minuakin vaivasi unettomuus, joka alkoi jo keväällä ennen pääsykoetta. Melatoniini ei sopinut mulle yhtään, sain levottomia unia ja suoranaisia painajaisia. Seuraavaksi suuntasin lääkärille ja sain unilääkkeeksi mirtazapinia pieninä annoksina. Se sopi huomattavasti melatoniinia paremmin ja takasi rauhalliset unet. Joskin se vaatii pitkät yöunet ettei kävele aamulla pitkin seiniä.  ;D 


Tarinan opetus siis oli se sama neuvo, mitä monilta on tässä kuultukin; kokeile hyvissä ajoin. Joskus vie aikaa ja muutamia lääkärikäyntejä löytää itselle se sopiva unilääke. Ei kannata vaarantaa pääsykoemenestystä kokeilemalla unilääkettä, joka pistääkin nupin pyörälle.  ::)  Nukahtamisessa voi auttaa myös mahdolliset allergialääkeet (antihistamiini usein unettaa) tai lihasrelaksantit. T: heinäallerginen jännityspäänsärkyilijä.  :D 


Näistä hokkuspokkuskonsteista kokeilemisen arvoista voi olla myös erittäin selkeiden nukkumaanmenorytmien luominen. Kaikki samat toimet samassa järjestyksessä, joka ilta ja vaikka vielä mielikuva/rentoutumisharjoitus siihen päälle. Täällä ainakin toimii, eikä kokeileminen satuta.  ;D  Samoin mahdollinen aamuliikunta voi virkistää huonostikin nukutun yön jälkeen.


Toki jos stressi vie unet, niin sitten se vie. Jokainen tuntee itsensä ja omat vasteensa stressiin etc. parhaiten. Ei haittaa olla jotakin lääkinnällistäkin back uppia suunniteltua siihen varalle.  :wink: [size=78%] [/size]
Otsikko: Vs: Edellisen yön unettomuus ennen pääsykoetta
Kirjoitti: wap - 30.06.17 - klo:07:28
Itse käytin kuuriluontoisesti melatoniinia. Vaikutushan syntyy vasta muutaman päivän käytöllä ja resistanssia tulee helposti. Taisin käyttää sitä 3mg iltaisin 1h ennen nukkumaan menoa kuukautta ennen koetta viikon, pidin taukoa ja sitten viikon-vähä reilu ennen koetta. Syksymällä en saanut ennen autokoulun inssiä nukuttua yhtään, mutta ennen koetta nukuin yllättäen tosi hyvin varmaan n. 7h unet. Se riittää minulle väliaikaisesti, kroppa on tottunut valvomiseen lasten takia...
Otsikko: Vs: Edellisen yön unettomuus ennen pääsykoetta
Kirjoitti: Ennimaaria - 25.06.19 - klo:10:54
Joo, mäkin käytin melatoniinia ja se toimi mulla hyvin. Mut kaikille se ei toimi. Mä otin 3 mg ja se on aika paljon tän kokoselle tytölle.  :D
Otsikko: Vs: Edellisen yön unettomuus ennen pääsykoetta
Kirjoitti: Utopiaa - 18.07.19 - klo:10:21
Kannattaa kokeilla melatoniinii. Saa apteekista käsikauppatavarana.
Otsikko: Vs: Edellisen yön unettomuus ennen pääsykoetta
Kirjoitti: tiiavoitto - 19.07.19 - klo:12:52
Kannattaa kokeilla melatoniinii. Saa apteekista käsikauppatavarana.


Melatoniini kannattaa testata myös kunnolla ennen käyttöä. Useammalta olen kuullut, että se kyllä helpottaa nukahtamista, mutta aamuyöllä herääkin sitten ihan virkeänä hetken nukuttua. Itse käytin melatoniinia kymmeniä kertoja ennen pääsykoetta uniongelmiin ja nimenomaan testatakseni sen kunnolla ennen koetta. Muutaman kerran vain kävi itsellekkin tuo aamuyöllä virkeänä herääminen, joten uskalsin ottaa sitten koetta edeltävänä yönä ja nukahdin kyllä heti, mutta heräsin sitten 3h päästä ihan virkeänä. Voi olla, että olisi pitänyt ottaa normaalia isompi annos. Otin "vain" pakkausselosteen ohjaamaan maksimiannoksen. Ja voihan olla myös, että on olisi tuota 3 tuntiakaan nukkunut ilman melatoniinia...


Kokeeseen menin sitten super huonosti nukkuneena ja ihan väsyneenä. Silti onneksi pääsin. Eli ei kannata ottaa liikaa stressiä siitä edellisen illan unettomuudestakaan, silti mahdollista päästä. Mut tosin saattoi pelastaa se, että olin nukkunut 8.5-9.5h unia pari edellistä viikkoa juurikin sitä varten, että ei olisi valmiiksi univelkaa, jos koeyönä ei nukuta. Lisäksi olin varannut kokeeseen energiajuomaa, vaikken yleensä sellaisia juo ja tuli kyllä tarpeeseen kun olisin halunnut vain nukahtaa siihen tuoliin kun kokeen alkuun oli 5min :D
Otsikko: Vs: Edellisen yön unettomuus ennen pääsykoetta
Kirjoitti: Babar - 11.11.19 - klo:12:53

Moikka! Tässä on minun tarinani koskien pääsykokeista johtuvaa unettomuutta. Siltä varalta, että tämä auttaa jotakuta.

Omalla kohdalla unettomuus iski tammikuussa. Sitä ennen minulla ei ollut ollut ikinä minkäänlaista ongelmaa nukkumisen kanssa, vaikka stressaava ihminen olenkin. Lisäksi kun tämä unettomuus iski, en edes kokenut olevani mitenkään stressaantunut. En miettinyt laskuja tai lukuaikataulua. Päinvastoin! Lukemiseni oli hyvällä mallilla, olin saanut harjoituskokeista hyviä tuloksia ja koin olevani rauhallinen. Kuitenkin. Eräs yö hyvin rennon "taukopäivän" jälkeen en nukahtanutkaan ollenkaan vaikka edellisen yön olin nukkunut kuola valuen. Aluksi huomasin, että kello oli 1 yöllä, mikä oli normaalia minulle joskus. Jatkoin "nukkumista". Sitten kello oli 2. Ei tässä edelleenkään hätää, olen ennenkin ollut valveilla 2 yöllä, kohta uni tulee. Sitten kello oli 3. Tässä vaiheessa aloin jo ihmettelemään asiaa. Kello 4. Paniikki iski, olinhan kuitenkin aivan rättiväsynyt ja päähän sattui unen puute. Kello 5, 6 ja lopulta 7. Olin virallisesti valvonut koko yön nukahtamatta ja olin todella järkyttynyt ja luulin että minulla on joku aivokasvain käpyrauhasen päällä tai muuta vastaavaa. Pahinta tässä oli se, että äärettömästä väsymyksestä huolimatta en pystynyt nukkumaan edes aamupäivällä tai päivällä, vaikka yritin. Toivoin, että tämä olisi vain kerta juttu ja seuraavan yön nukuinkin normaalisti.


Mutta sitten sama jatkui. Täysin uneton yö oli keskimäärin joka 3 yö, siinä välissä oli yksi normaalisti nukuttu yö ja yksi n. 3-4h nukuttu yö. 2 viikon säätämisen jälkeen päätin itsekin hakea unilääkkeet, jotta pystyisin jatkamaan lukemista. Sain Imovanea. Nukuin 3 yötä niiden avulla ja sitten pystyin jo ajattelemaan selkeästi. Tajusin, että niinä öinä, kun en ollut nukahtanut ollenkaan, olin juonut iltapäivällä kahvia ja niinä öinä, kun nukuin edes sen 3-4h, olin juonut vain aamukahvin. Minulle oli siis täysin normaalia juoda 2 kuppia kahvia aamulla ja 2 kuppia päivällä. Ajattelin, että jos tämä unettomuus todella johtui jostain hyvin alitajuisesta stressistä, niin ehkä kofeiini ikään kuin voimistaa sitä tunnetta. Testasin teoriaa ja jätin iltapäiväkahvin välistä 3 yönä peräkkäin enkä ottanut unilääkettä. Nukahdin klo 4 jälkeen lähes aina. Koska en voinut nukkua pelkästään 4h yöunia, kokeilin luopua myös aamukahvista väliaikaisesti ja se toimi. Nukuin viikon ilman unilääkettä kuin pikku possu, koska en juonut kahvia. Olin helpottunut, mutta myös samalla ahdistunut siitä, että pystynkö enää ikinä koskemaan kahviin.


Unettomuus kuitenkin iski taas uudelleen päälle, vaikka en ollut juonutkaan kahvia. Edelleenkään en kokenut itseäni stressaantuneeksi koulusta. Sen sijaan unettomuus oli alkanut vaivaamaan. Otin unilääkkeen vain valmennuskurssia edeltävinä iltoina, muuten pyrin nukkumaan ilman niitä, jotta riippuvuus ei tulisi. Ja tämä systeemi toimi. Ilman kahvia täysin unettomia öitä ei ollut ja suurimmaksi osaksi nukuin hyvin ilman lääkettä, mutta välillä satunnaisesti nukahdin vasta klo 4-5 välissä. Mutta luotin siihen, ettei tämä voi olla pysyvää.


Lähempänä pääsykoetta, ehkä joskus huhtikuun alussa, kokeilin pystyisinkö jo juomaan edes aamukahvin. Olin kuitenkin jo niin hyvällä mallilla lukemisen kanssa, harjoituskokeet menivät hyvin, koin osaavani ja olin jo lukenut kaiken luettavan. Huhtikuussa lähinnä kertailin asioita.  Kaipasin nimittäin sitä kahvin makua ja tapaa ja ah... sitä tuoksua. Ja niin kävi että, stressi oli ilmeisesti laantunut sen verran, ettei uni lähtenyt aamukahvista huolimatta. Tällä meiningillä vedin pääsykokeeseen asti.  Silti itsekin mietin sitä mahdollisuutta, että mitä jos uni ei tulekaan juuri tärkeimpänä yönä. Päätin varmistaa asian tekemällä niin, etten edellisenä päivänä juonut lainkaan sitä kahvia ja tein vaan kivoja asioita (kävin leffassa, luin romaania yms.). Ja onneksi se omalla kohdallani toimi. Huolimatta klo 6 herätyksestä minä nukuin kuin tukki ja tyytyväisenä laitoin aamukahvin tulemaan, menin kokeeseen, suoritin ja kokeesta päästyäni hain klo 14.30 ISOIMMAN cappucinon minkä vaan löysin. Eikä unettomuudesta kuulunut sen jälkeen mitään koko kesänä, vaikka kahvia kittasinkin kuin pesusieni. Mutta.


Pääsin sisään ja aloitin koulun. Tuli ensimmäisen tentin edeltävä yö. Silloin se unettomuus iski taas. Jumaletion minä kiroilin itekseni että ei voi olla totta, miksi minä muka stressaan näin paljon jotain pientä merkityksetöntä tenttiä, josta ei saa edes arvosanaa. Ja sama on toistunut joka tenttiä ennen. Nyt olen alkanut epäilemään myös sitä mahdollisuutta, että monen vuoden pääsykoepänttäys ja niiden seurauksena kiristyneet lihakset ympäri kehoa voisivat olla syypää tähän. Nimittäin. Kun olen nukahtamassa, niin minulla on tosi paljon sellaisia pieniä nykimisliikkeitä, kun keho rentoutuu ja lihastonus "laskee". Unettomina öinä niitä ei ole. Eli kroppani ei kykene rentoutumaan. Nyt seuraavaksi aion testata, että auttaisiko säännöllinen hieronta tähän ongelmaan. 


Mutta tosiaan, jos joku toinenkin painiskelee samankaltaisten ongelmien parissa, niin ehkä tästä on jotain hyötyä joillekin. Tsemppii kaikille vuonna 2020 hakeville, ootte rautaa jo pelkästään sen takia, että jaksatte hakea!  :peukku: