Kirjoittaja Aihe: Sinä, joka pääsit, tarinasi kiitos ;-)  (Luettu 48000 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Hemi

  • Älyvuotaja
  • **
  • Viestejä: 220
  • Sukupuoli: Nainen
  • ELK '15
Vs: Sinä, joka pääsit, tarinasi kiitos ;-)
« Vastaus #15 : 27.06.12 - klo:23:39 »
Laitetaan omakin tarina tänne :) Tässäkin ehkä motivaatiota nollasta aloittaneille/aloittaville!

Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2001, en niin hyvin kuin olisin näin jälkeenpäin toivonut (M:n paperit, ka n. 8,5). Luin pitkän matikan, mutta kemiat ja fysiikat jätin kokonaan, luin vaan pakolliset kurssit. Aiheet kiinnostivat, mutta en vaan sitten tehnyt niiden eteen mitään. Jotenkin ajattelin olevani liian tyhmä tajutakseni niistä mitään.

Vuonna 2002 hain sitten toisaalle, en eläinlääketieteelliseen, vaan luonnontieteen alalle. Tuolloin jouduin opettelemaan pääsykokeita varten kemian ihan alusta, olin varma etten niillä luvuilla pääse mihinkään, mutta toisin kävi. Olin hieman ihmeissäni jo tuolloin, mites nyt näin pääsi käymään, en mennyt tuolloin edes valmennuskurssille. Ajattelin sisänpääsyn olevan pelkkää tsägää :) Kuusi vuotta myöhemmin valmistuin maisteriksi ja siirryin työelämään.

Opiskelujen ajan aina silloin tällöin nosti päätään haave eläinlääkiksestä, mutta tehokas mainostus mahdottomasta sisäänpääsystä teki tehtävänsä, en edes ajatellut asiaa. Ja ne fysiikat piti opetella, ei ei ei... Työelämässä sitten lopulta kuitenkin rupesi tuntumaan siltä, että ei tää nyt ehkä kuitenkaan ole ihan täysin just se, mitä haluan tehdä. Eläinlääkis alkoi nousta mieleen yhä tihenevässä tahdissa, kunnes ajatus alkoi viedä jo unetkin. "Mun on pakko edes yrittää!" Oman alan heikot työnäkymät ja vuodenvaihteessa loppuva työsopimus tekivät oman osansa ratkaisuni eteen.

Aluksi meni pitkään, että sain edes uskoteltua itselleni, että kyllä mä pystyn fysiikat oppimaan siinä missä muutkin. Syksyllä '11 kaivelin naftaliinista vanhan Tammen fysiikkasarjat (isä oli ne mulle toiveikkaana lukioaikana ostanut, jos vaikka tytär innostuisi...) ja kemian kirjat. Halusin valmennuskurssille, ja kuin tilauksesta Valmennuskeskus järjesti uutena KOTI-kurssin, mikä ratkaisi ongelman pääsystä kurssipaikoille pitkien välimatkojen takia! Kurssi tuli todella tarpeeseen. Sain rytmitettyä fysiikan opiskelun niin, että kun olin tietyn kurssin opetellut itsenäisesti, se kerrattiin kurssilla vähän ajan kuluttua. Pikkuhiljaa alotin lukemaan kemiaa rinnalla, ja keväällä alotin bilsan. Tein tosi tarkan lukusuunnitelman keväälle, ihan päiväkohtaisesti kirjotin ylös, mitä laskuja tai aiheita käsittelen milloinkin. Se sopi mulle, sillä kun päivän aihe oli käsitelty tai laskut laskettu, pystyin hyvällä omalla tunnolla rentoutumaan illalla. Välissä oli rentoutumispäiviä. Muuten olisin vetänyt itseni piippuun, kun en olisi tajunnut välillä hengähtää.

Laskin kanssa varmaan yli tuhat laskua etenkin fyssaa plus kemiat päälle, hankin eri kurssijärjestäjien materiaaleja. Koska keväällä oli aikaa, laskin joka päivä 5-10 h plus illalla bilsat päälle. Samalla opin itsestäni uutta oppijana, olenkin visuaalinen oppija, joten piirsin bilsasta seinille (paperille :D ) valtavan määrän piirroksia ihmiselimistöstä, miten asiat liittyvät toisiinsa jne. Painoin kuvat mieleeni, vieläkin muistan piirrokseni ulkoa. Kirjoitin itselleni esseekysymyksiä joihin vastasin jne. Fyssasta tein itselleni koonnin kaikista kursseista, siitä oli helppo kerrata asiat ja kaavat nopeasti. Motivaatiota antoi hurjasti valmennuskurssin välikokeet ja simuloitu pääsykoe, välikokeissa sain aina muutaman pisteen vajaat täydet (minä, joka vasta olin aloittanut fysiikan lukemisen...), ja simuloidussa sijoituin 25 parhaan joukkoon pisteissä (melkein 600 teki kokeen). Välillä pelkäsin, että mun tuurilla itse pääsykoe sitten meneekin huonosti, ja välillä fiilikset olivat aika maassa... Onneksi perhe ympärillä jaksoi tsempata, joten aina sitä jaksoi pääsykokeen lähetessä ja valtavan luku-urakan pikkuhiljaa taakse jäädessä vielä valaa uskoa itseensä.

Pääsykokeessa fiilikset vaihtuivat alun hyvästä fiiliksestä paniikkiin. Jotenkin katsoin kelloa väärin, laskin että mulla on kolmeen (?) asti aikaa tehdä koetta, ja yhdeltä tajusin, et apua, vähän jälkeen kahden piti paperi palauttaa!! Siinä oli vielä 3-4 tehtävää kokonaan tekemättä, enkä ollut tarkistanut jo tehtyjä. Paperin palautin tärisevin käsin, yksi tehtävä jäi täysin tekemättä, ja yhden tajusin myöhemmin tehneeni väärin. Vastausanalyyseja katsoessani alkoi pelko hiipiä mieleen... "En mä tota tajunnut sanoa, meniköhän toi oikein, noi meni väärin päin, apua...". Loppu onkin sitten tuttua täällä älyvuodossa panikointia, omien pisteiden laskeskelua ja mieletöntä panikointia. Vakaasti uskoin, että mulla ei voi käydä niin hyvä tuuri, että pääsisin sisään. Suunnittelin jo ensi syksyä ja mm. kirjotuksiin osallistumista.

Yllätys olikin sitten mieletön ja ihana, kun uskaltauduin lopulta klikkaamaan yliopistohaun sivulle "valinnan tulokset". Sydän löi kahtasataa, kädet tärisivät ja kurkkua kuristi. Sitten kun siellä luki "hyväksytty", niin tuntui, että itku, nauru ja epäusko kaikki ryöppysivät yhtäaikaa ulos! Nauroin, itkin ja tärisin, tanssin, halaisin miestäni ja koiraani, soitin äidilleni, tekstasin tutuille ja kavereille, lopulta en saanut unta kuin 3 h yöllä ja aamulla piti vielä tarkistaa asia yliopiston sivuilta :) Miten minä pääsin, minä, joka olin aivan varma, että olen ihan liian tyhmä ikinä tajutakseni fysiikkaa!?

Toivottavasti tämä loisi teihin uskoa, että näinkin nollasta voi onnistua, näinkin epäuskoisista tunnelmista voi selviytyä voittajana :) Täällä monta ihanaa tarinaa ollut luettavana, jotka antoivat mullekin uskoa sisäänpääsystä :)

Ja kiito vielä kaikille älyvuotolaisille kaikesta avusta, mitä olen täällä pyyteettömästi saanut!!!  ;D


Poissa ira

  • Tehovuotaja
  • *
  • Viestejä: 95
  • Sukupuoli: Nainen
  • FM, vaikka haluaisin olla ELL...
Vs: Sinä, joka pääsit, tarinasi kiitos ;-)
« Vastaus #16 : 28.06.12 - klo:10:41 »
Laitetaan omakin tarina tänne :) Tässäkin ehkä motivaatiota nollasta aloittaneille/aloittaville!

Moi Hemi, kiitos tarinasta! Jäit mieleen toisesta ketjusta, kun sun tilanne oli hyvin paljon samanlainen kuin omani.
Kuulostaa ihan hullulta toi laskeminen... joten huikea suoritus, paljon onnea ja nauti ansaitsemastasi paikasta! :)

Sew up the seams/ Stitches made with stable hands
hold up and let you sleep/ Sew up the seams/ Stitches made with shaky hands hold up until they bleed

Poissa Hemi

  • Älyvuotaja
  • **
  • Viestejä: 220
  • Sukupuoli: Nainen
  • ELK '15
Vs: Sinä, joka pääsit, tarinasi kiitos ;-)
« Vastaus #17 : 28.06.12 - klo:11:31 »
Hei ira, samoin muistan että sulla oli samanlainen tilanne :)

Tuo laskemisen määrä tuntuu ehkä paljolta, mutta se tulee äkkiä täyteen! Esim. Valmennuskeskuksella oli fysiikan matskuissa 400 laskua, joita laskettiin n. 20-30 viikossa alkaen marraskuusta :) Tsemppiä vaan kovasti lukemiseen ira, ja muutkin!

Poissa Wellington

  • Satunnaisvuotaja
  • Viestejä: 8
  • ELK
Vs: Sinä, joka pääsit, tarinasi kiitos ;-)
« Vastaus #18 : 28.06.12 - klo:20:05 »
Täytyypä kirjoitella tänne oma tarinani, toivottavasti rohkaisemaan muita samassa tilanteessa olevia.

Olen 27-vuotias alanvaihtaja, joka pääsi eläinlääkikseen. Mulla kesti lukion jälkeen kahdeksan pitkää vuotta löytää se oma juttuni, mutta heti alanvaihtamispäätöksen jälkeen noin 1,5 vuotta sitten tiesin löytäneeni oikean paikan. En ole koskaan voinut paremmin, vaikka hyppäsin hyvästä vakityöstä tyhjän päälle pelkän epävarmuuden eteen. Jo luku-urakan ajan oli mielettömän onnellinen olo ihan vaan siitä, että uskalsin heittäytyä.

Luku-urakassani mulle sopivia, hyväksi havaittuja keinoja olivat:

- kokonaisvaltainen upottautuminen aiheeseen: luin helmikuusta lähtien osa-aikaisten töiden lomassa 3-12 tuntia päivässä, 7 päivää viikossa. En pitänyt reilun kolmen kuukauden aikana yhtään vapaapäivää, vaan ideanani oli tehdä kaiken lähes käytettävissä olevan aikani jotain pääsykoeluvun eteen - välillä kevyempää selailua ja puuhailua, välillä intensiivistä laskemista. Tein lukusuunnitelman, mutta muokkasin sitä moneen otteeseen matkan varrella.

- mahdollisimman monien eri aistien ja tekniikoiden käyttö: laskin paljon laskuja, piirsin kuvia, tein mind mappeja, liimailin muistettavia juttuja keittiön ja vessan seinille, katsoin tiededokumentteja, opettelin asioita flashcardsien avulla, kuuntelin automatkat ipadille lataamiani etälukioäänikirjoja, keskustelin monimutkaisista asioista poikaystäväni kanssa, mietin juttuja päässäni koiralenkeillä.

- flashcardsit. Tein Anki-ohjelmalla (http://ankisrs.net/) itselleni kysymyksiä kaikista aineista, erityisesti bilsasta sekä fyssan ja kemman muistettavista kaavoista. Anki-kortit saa synkronoitua puhelimen, netin ja koneen kanssa, joten pystyin kertaamaan missä vaan. Lopulta kortteja oli noin 900. Jos joku on kiinnostunut saamaan jonkunlaista "pesämunaa" omille kysymyksilleen, voin mieluusti laittaa kysymyskokoelman jakoon nyt kun sille ei ole itsellä enää käyttöä. Se on epätäydellinen ja osin kysymyksiltään hassu, mutta saattaa kuitenkin olla hyödyksi. Lähettäkää vaikka yksäriä.

- tomaattitekniikka yhdistettynä sosiaalisen median blokkiin. Podin lukemisen alussa aikamoisia keskittymisvaikeuksia, kun entisen toimistotyöläisen pinttyneet tavat karata vartin välein feseen löivät laskemisenkin läpi. Lopulta asensin koneelleni sosiaalisen median selaimesta blokkaavan ohjelman, jonka yhdistin pomodoro-tekniikkaan (http://mytomatoes.com/) työtuokioiden ajaksi. Toimenpiteet olivat ehkä järeät, mutta pääsin niiden avulla ihan erilaiseen zen-tilaan, ja keskittyminen parani valovuosien verran.

Pääsin siis sisään ilman valmennuskurssia, aika lyhyellä luku-urakalla ja minibudjetilla. Sain huudettua Valmenuskeskuksen galenosaikaiset itseopiskelumateriaalit halvalla huutonetistä sekä lainasin Epionen uusimmat matskut, IFA:n sekä valtaosan lukiokirjoista Helsingin kaupunginkirjastosta. Laskin Notskin laskuja. Ostin vain Galenoksen sekä muutaman lukiokirjan. Näin pärjäsi oikein hyvin, ainoastaan koetilanteen harjoittelu ja aikaa vasten laskeminen olisi ollut kullan arvoista kurssilta.

Näiden puutteiden ansiosta itse koetilanteeni olikin sitten aikamoinen ankanlento, enkä ikinä olisi uskonut pääseväni sellaisella räpiköinnillä sisään, vaikka niin sitten kävikin! Ei siis kannata MISSÄÄN NIMESSÄ luovuttaa koetilanteessa, vaikka kuinka ahdistaisi. Olin viisi tuntia todella hermostunut, mutta väkersin menemään. Tein kuitenkin tyhmiä virheitä, putosin sudenkuoppiin, hermostuin ajan vähyydestä, enkä tajunnut edes lotota kesken jääneitä monivalintoja loppuun, eli mokailin ansiokkaasti lähes kaikessa mahdollisessa. Siitä huolimatta kaikista virheistä jäljelle jääneet pisteeni riittivät, eli kannattaa kokeessa heittää perfektionismi mäkeen ja puskea vain eteenpäin.

Paljon tsemppiä kaikille luku-urakkaan, erityisesti meille vähän "yli-ikäisille" alanvaihtajille. Go for your dreams! :)

« Viimeksi muokattu: 29.06.12 - klo:00:37 kirjoittanut Wellington »

Poissa Dartos

  • Tehovuotaja
  • *
  • Viestejä: 62
  • Sukupuoli: Mies
  • LK Oulu
Vs: Sinä, joka pääsit, tarinasi kiitos ;-)
« Vastaus #19 : 29.06.12 - klo:13:47 »
Olen todella surkea keksimäään mitään hienoja aloituksia stooreilleni, joten täräytän nyt jotain sekalaista soppaa tähän.

Lääkishaaveni alkoivat jo 10 vuotta sitten ollessani ala-asteella. Biologia ja erityisesti ihmisen biologia kiinnosti minua todella paljon. Yläasteella olin jo lähes varma kuvioistani, lukioon ja sieltä lääkikseen. Olin keskivertoa parempi oppilas (no rehellisesti sanottuna koulun parhaita), mikä ei yläasteella kyllä ollut mikään merkittävä saavutus. Sain pientä kiusaamista osakseni nipottamiseni vuoksi, mutta empä siitä kamalasti välittäny.

Yläasteelta lukioon pääsin lähes kympin keskiarvolla, mutta en silti mennyt mihinkään huippulukioon. Koulun ohessa löysin Älyvuodon, keräsin huikean määrän tietoa lääketieteellisessä opiskelusta ja muutenkin, kiinnostus vain kasvoi, mutta en rekisteröityny älyvuotoon vaikka olisin kyllä voinut tuoda jotain vastauksia kysymyksiin. En  tahtonu käydä täällä niin aktiivisesti ja tulla kirjoittamaan siitä, jos en pääse.

Lukio aika oli aika suorittamista, hyvät arvosanat kursseista (jälleen lähes kympin keskiarvo, jolla ei tee mitään) ja kirjoituksista arvosanat LLEEEM eli ei mitenkään hullummin. Noista tosin valintakokeeseen katsotaan muistaakseni rivi LLEM. No eka hakukerta tuli 2010, laiskuus iski kirjoitusten jälkeen (kuten varmaan niin monella muullakin, vinkkinä: älkää oikeasti luovuttako tässä vaiheessa!!!) ja luin galenosta kohtuu vähän. Kävin yhden halvan valmennuskurssin, mutta en panostanut senkään kanssa juuri ollenkaan. Jälkikäteen ajteltuna se kurssi olisi voinut auttaa helposti sisällekin asti, koska 2010 koe oli aika lukiopainotteinen. Ei hirveän yllättäen se surullisen kuuluisa ohut kirje tuli kotiin, tiesin tosin jo unettoman yön jälkeen netissä julkaistuista listoista, etten sisälle päässyt. Pääsin kuitenkin yliopistoon luonnontieteelliseen tiedekuntaan suoraan papereilla. Silloin luin Älyvuodosta näitä sisäänpääsy tarinoita ja päätin kirjoittaa omankin stoorini, jos sisään koskaan pääsisin.

Kävin armeijan 2010-2011, enkä hakenut ollenkaan tuolloin, siihenhän olisi pitänyt käyttää omia lomia! Enkä todellakaan halunnut uhrata niitä pääsykokeeseen, kun en edes ollut ehtinyt lukea. Armeija oli kyllä hyvää lukumotivaation kasvattamista...

2011-2012 aloitin opintoni luonnontieteellisessä tiedekunnassa yliopistossa, jossa kävin lähinnä fysiikan ja kemian kursseja, tiesin ettei tutkinto valmistuisi millään tällaisella menettylellä ja paineet päästä lääkikseen hiukan kasvoivat. Sitten kun vielä reputin kevään aikana lääkikseen valmistautumisen takia kaksi kurssia, niin paineet joutua käymään niitä nyt kesällä kasvoivat.

Menin keväällä Valmennuskeskuksen sille lyhyemmälle kurssille ja kieltämättä se oli suurena apuna lukumotivaation (jota mulla on niin hankala itse saada) ja opiskelun keskittämisen välineenä. Pelotti kyllä meneekö rahat hukkaan, jos ovet eivät aukeakaan nyt. Kokeen jälkeen olin aika pettynyt itseeni, en uskonut pääseväni tänäkään vuonna, vastausanalyyseissä oli ihan eri asiaa kuin mitä olin itse laittanut (ainakin minusta) ja kesäni menisi pilalle: joutuisin käymään ne kesäkurssit ja uusimaan tentit.

No ehdin vähän käydäkin kesäkursseja, mutta kesä vei mukanaan, jätin ensin yhden pois, sitten toisen, laiskuus iski. Tämän viikon tiistaina olisi pitänyt olla uusimassa tenttiä, mutta jäinkin vielä mökille rentoutumaan, tuleehan noita tenttejä. Eilen 28.6. istuin illan täällä Älyvuodossa, huhut siitä, että Oulun tulokset tulisivat jo perjantaina olivat villeinä. Odotin keskiyöhön ja vielä kolmeen asti yöllä, mutta mitään ei näkynyt. Nukuin huonosti ja heräsin aamulla ensin 9 aikaan, mutta nousin vasta klo 11 tienoilla. Tsekkasin kännykällä epionen ja Oulusta oli tullut tuloksia!!! Avasin koneen, tsekkasin kaikki paikat, mutta ilmeisesti tulokset olisi saanut vain kansliasta, en tahonnu alkaa soittamaan vain jotta kuulisin "Valitan, ette tulleet hyväksytyksi". Sitten huomasin, että joku oli saanut kirjeen, otin avaimet, kävelin postilaatikolle ja... no siellähän se oli, paksu kirje. En voi kyllä vieläkään uskoa tätä todeksi... Oulussa ollaan sisällä! Jos olisin nukkunut vielä pari tuntia, niin olisi alkanut onnittelu viestit satelemaan, oiskoha siihen ollu mukavampi herätä?  :)

Tää oli kyllä varmaan aika puuduttavaa tekstiä, no siinäpä se on, jos näitä joku tahtoo lukea.

« Viimeksi muokattu: 29.06.12 - klo:13:49 kirjoittanut Dartos »

Poissa Böö

  • Perusvuotaja
  • Viestejä: 27
  • Lääket. yo 2012 Hki
Vs: Sinä, joka pääsit, tarinasi kiitos ;-)
« Vastaus #20 : 29.06.12 - klo:16:42 »
Pääsin toisella hakukerralla Helsingin yleiselle! =)
Siis tosissaan tehdyllä kerralla, olin aikaisemminkin käynyt kokeessa pari kertaa hyvin vähällä lukemisella ja huonolla motivaatiolla kokeilemassa.

Hain siis ekaa kertaa tosissani keväällä 2011. Kävin lyhyen valmennuskurssin ja laskin lukion ja Galenoksen kemiat ja fysiikat. Galenoksen biologian ehdin lukea vain kerran läpi, joten ei ihme, etten päässyt sisään viime vuonna. Jäin 16 skaalattua pistettä (noin 27 koepistettä) rajasta.

Aloitin uudestaan lukemaan lokakuun puolivälissä ja lopetin silloin työt. En siis tehnyt 7,5 kuukauteen mitään muuta, kuin luin. Laskin ja luin bilsaa noin 6-10h päivässä, 6 päivää viikossa. Kävin Valmennuskeskuksen pitkän valmennuskurssin ja laskin materiaalin tehtävät kerran läpi (minulle vaikeat tehtävät kahdesti) + lukiokurssien kaikki tehtävät. Bilsassa käytin sekoitellen eri sarjojen kirjoja ja tein sisällöistä miellekarttoja (auttoi muuten paljon hormonitehtävässä!).
Pääsykokeesta en muista juuri mitään ja yllätys oli suuri, kun pääsin reilusti sisään!

Tsemppinä kaikille niille, jotka eivät vielä päässeet: ei todellakaan tarvitse olla mikään 9 ällän pinko päästäkseen lääkikseen! Itse olen aina ollut hyvä koulussa, mutta lukion lopulla alkoi koko homma kyllästyttää ja kirjoituksen meni sen mukaan (EEMMMB). Tuo B tuli kaiken lisäksi kemiasta, jota nyt oikeasti jopa osaan :D. Ajattelin monta vuotta, etten ole tarpeeksi hyvä, että kannattaisi edes kunnolla yrittää lääkikseen, sehän on vaan neroille.
Ei siihen oikeasti tarvitse muuta kuin motivaatiota! Itse uhrasin hakemiseen 8kk palkkatulot, sosiaalisen elämän ja fyysisen kunnon, mutta nehän voi nyt hankkia takaisin! :D
Antakaa v*tutuksen mennä ohi rauhassa ja sitten vaan apinanraivolla pääsykoekirjojen kimppuun! Kukaan ei ole liian tyhmä, kaikki voivat päästä, kun vaan motivaatio on kohdallaan! Töitä ja uhrauksia pitää tehdä, mutta lopulta se palkitaan. =)
Onnea kaikille päässeille ja tsemppiä uudestaan yrittäville!

« Viimeksi muokattu: 28.10.12 - klo:16:53 kirjoittanut Quisty »

Poissa qwerty

  • Perusvuotaja
  • Viestejä: 18
Vs: Sinä, joka pääsit, tarinasi kiitos ;-)
« Vastaus #21 : 30.06.12 - klo:00:18 »
Plääh, masentaa - hain Ouluun ja jäin 20 pistettä alle sisäänpääsyrajan. Olen tämän vuoden abi ja luin hyvin kirjotuksiin, mutta ennen pääsykoetta motivaatio katosi ja iski totaalinen uskonpuute. Tiedän, että olisi vain pitänyt lukea enemmän, mutta masentaa tuo huono tulos. Melkein tuntuu että luovuttaa pitäisi, olisi sen kokeen nyt vähän paremmin pitänyt mennä. Onko mulla toivoakaan päästä sisään ensi vuonna? M:n paperit lukiosta ja unelmana lääkis.

Poissa Dartos

  • Tehovuotaja
  • *
  • Viestejä: 62
  • Sukupuoli: Mies
  • LK Oulu
Vs: Sinä, joka pääsit, tarinasi kiitos ;-)
« Vastaus #22 : 30.06.12 - klo:00:28 »
Plääh, masentaa - hain Ouluun ja jäin 20 pistettä alle sisäänpääsyrajan. Olen tämän vuoden abi ja luin hyvin kirjotuksiin, mutta ennen pääsykoetta motivaatio katosi ja iski totaalinen uskonpuute. Tiedän, että olisi vain pitänyt lukea enemmän, mutta masentaa tuo huono tulos. Melkein tuntuu että luovuttaa pitäisi, olisi sen kokeen nyt vähän paremmin pitänyt mennä. Onko mulla toivoakaan päästä sisään ensi vuonna? M:n paperit lukiosta ja unelmana lääkis.
Lueppas tuo mun kirjotus vähän ylempää, siinä vähä vastaavanlaista.

No lyhyesti: mullakin katos motivaatio kirjotusten jälkeen ja jäin ekalla haulla reilu 20 pistettä vajaaks sisään pääsystä, mutta niimpä sitä vaan mentiin nyt toisella kertaa sisälle. Suosittelen ehkä harkitsemaan jotain valmennuskurssia, mulla ainakin lisäs lukumotivaatiota ja toi vähä uudenlaisia tehtäviä eteen. Mä en uskonu pääseväni sisään koskaan ja olen todella pessimistinen muutenkin, en uskois sisäänpääsyä vieläkään ellei noi kirjeet lojuis vieläki tossa pöydällä.

Älä siis luovuta, harva abi pääsee suoraan sisään, muista se! Ja ylioppilastodistuksella on aika pieni merkitys loppujen lopuksi, kokeessa pitää onnistua jokatapauksessa. A-paperillakin on päästy sisään.

Poissa hovinsepi

  • Perusvuotaja
  • Viestejä: 27
  • Sukupuoli: Mies
  • Lääk.yo 2012 Hki
Vs: Sinä, joka pääsit, tarinasi kiitos ;-)
« Vastaus #23 : 30.06.12 - klo:08:45 »
Mulla ei oo täysin varmoja lääkäritoiveita ollu pienestä asti. Aika laiska oon muutenki ollu koulussa ku ei ole motivaatiota ollut ilman varmaa tietoa siitä mitä lukion jälkeen tekisi. Olen vuoden 2007 ylioppilas ja aluksi menin TKK:lle lukemaan lukion jatkoksi sitä sen kummemmin ajattelematta. Homma siellä maistui kuitenkin puulta ja aloin miettiä mitä oikeasti kiinnostaisi tehdä. Puolentoista vuoden TKK-kitkuttelun ja vuoden armeijan jälkeen löysin elämäntieni ja päätin tammikuussa 2010 hakea Helsingin lääkikseen. Kevään aikana ei lukumotivaatiota kuitenkaan juuri löytynyt ja taisin laskuakaan laskematta pelkkää galenosta lukien mennä kokeeseen. Tuloksena noin puolet vaadittavista pisteistä.

Tuolloin pidin sisäänpääsyä lähes mahdottomuutena ja juuri nerojen hommana (itseäni en sellaisena pitänyt, yo:MMCCCB). Kipinä oli kuitenkin syttynyt ja päätin jatkaa yrittämistä. Lopetin TKK:ssa ja menin raksalle seuraavaaksi vuodeksi töihin. Syksyn mittaan selailin kemian ja fysiikan kirjoja ja galenosta. Tammikuussa 2011 alkoi valmennuskurssi ja aika tarkalleen sen tahdissa luin ilman kunnon lukusuunnitelmaa. Päätin myös hakea Turkuun tällä kertaa helpomman sisäänpääsyn johdosta (tyhmää) ja myös uuden kokemuksen ja tuulettumisen vuoksi. Ajattelin ennen pääsykoetta, että nyt on totuuden hetki, joko musta on tähän tai sitte ei ollenkaa. Koe meni hyvin ja olin positiivisesti yllättynyt. Rajasta jäin kuitenki 5 raakaa (9 meni siinä ku olin onnistunu laittaa vaikeessa fysiikan laskussa alkulausekkeeseen +-merkin kertomerkin tilalle vaikka lasku muuten täysin oikein...). Tulipa kuitenkin todistetuks että musta todellaki on tähän !

Alotin opiskelut kuitenkin Turun yliopistolla suojakoulutuksessa ja otin fysiikan, kemian, biologian ja biokemian kursseja. Ajattelin et ompa hyvä ja halpa valmennuskurssi. Sitte galle lähti ja vähän masennuin mut tammikuuhun mennessä pääsin juuri ja juuri sen yli ja aloitin oikean valmennuskurssin ja lukiokirjojen tuhoamisen. Laskuja tuli laskettua todella paljon sekä kemiasta että fyssasta, bilsan jätin vähän vähemmälle, lähinnnä 4 ja 5 kurssia kunnolla, muu kertalukemisella. Ajattelin että laskurutiini on se millä mennään, muu on plussaa. Päätin myös tehdä paluumuuton kotihuudeille Helsinkiin ja laitoin paperit vetämää sinne. Muuta lukusuunnitelmaa ei ollut kunhan vain osaisin laskea kaiken. Ei mitään plääniä päiville tai viikoille. Täysiä vaan kokoajan.

Ennen koetta ajattelin et nyt on osaamistaso hyvä et sais luvan mennäki jo sisää. Kokeessa sitten hymyiltytti ja samalla vähän ihmetytti miten voi suurin osa laskuista olla näin helppoja(?). Oli vain tullut hankittua niin hyvä rutiini että meni ku vettä vaa. Paitsi. Se vaihtovirta teht.. Ja se kemian reseptorimallihässäkkätehtävä. Rutiini tais olla jopa liian hyvä tai luotto siihen, ku en sit osannu rauhottua ja kattoa mitä pitäs soveltaa ja nähdä näissä kahdessa. Eli ku ei heti lähteny menee et "näinhä tääki menee" ni hätäännyin vähä ja menin eteenpäi enkä sit saanu ku säälipisteitä niistä. Mietin jälkeenpäin et siihenkö se ny kaatu ja aattelin et taitaa jäädä tänäki vuonna harrrrrmillisen lähelle muttei sisää kuitenkaa. Sitte sen kuulusan keskiyön jälkee avasin yliopistohaun ja siellä lukee HYVÄKSYTTY. UNBELIEVABLE. Ja aika reilusti vielä oli menny ku kirjeen sain.

Lukemismotivaation löysin siis muutaman vuoden lukion jälkeen ja sen, ja kovan työn tuloksena nyt ollaan sisällä ! Mun kohdalla tais ainakin päteä se, että jos jotain oikesti haluaa ja jaksaa yrittää ni sen myös saa. Ja myös se, et kolmas kerta toden sano  ;D

They say "Jump!", you say "How high?"

Poissa matrjona

  • Tehovuotaja
  • *
  • Viestejä: 43
  • Sukupuoli: Nainen
  • 2012
Vs: Sinä, joka pääsit, tarinasi kiitos ;-)
« Vastaus #24 : 30.06.12 - klo:12:02 »
Tajusin yläasteella haluavani lääkäriksi ja kävinkin sitten lukiossa pitkää kemiaa, -fysiikkaa ja -matikkaa sekä kaikki kurssit biologiasta. Kirjoitin 4 Laudaturia kielistä (ÄI, EN, RU) ja psykologiasta, kemiasta ja biologiasta Eximian ja pitkästä matkiasta Magna cum lauden. Sain hassun hatun päähän keväällä 2011.

Aloitin lukemaan Galenosta ylioppilaskirjoitusten jälkeen, ehkä viisi tuntia päivässä siihen uhrasin aikaa. Etenin noin 25 sivua päivässä, joskus enemmän, kun kirjoitin muistiinpanoja koko ajan lukemastani. Kerkesin Galenoksen melkein loppuun asti käydä, mutta lukion fysiikka ja kemia jäi kuitenkin kertaamatta.

Ensimmäisellä kerralla jäin viiden valintapisteen päähän ja menin opiskelemaan Itä-Suomen yliopistoon Terveyden biotieteitä. Suoritin 45 opintopistettä ensimmäisenä lukuvuotena, sillä olin käytännössä koko kevään poissa lukemassa pääsykokeisiin. Ja kyllähän se kannatti, pääsin toisella yrittämällä Kuopion lääkikseen eikä edes jäänyt hirveän tiukille.

Tänä keväänä luin 6-8 tuntia päivässä ja kävin Kuopion aikuislukiolla kertaamassa fysiikkaa. Terveyden biotieteiden opinnot hyödyttivät ainoastaan RNA:n ja DNA:n vertailutehtävässä, mikä kyllä meni aikalailla rutiinilla jo sitten. Lisäksi käytin aktiivisesti Älyvuotoa, josta sain apua, ja laskin kaikki netissä olevat vanhat pääsykokeet. Valmennuskurssia en käynyt, en edes harkinnut vakavasti. 

En uskonut pääseväni koskaan lääkikseen mutta kai se on sitten pakko sinne ens syksynä raahautua......... Vähän jos onnesta pomppii joka koulumatkalla :wink:

Edit: Vielä lisäinfoa ensimmäisestä ja epäonnistuneesta yrityksestä: En avannutkaan vanhoja kokeita, en osannut lainkaan mekaniikkaa enkä aktiivisuuslaskuja, en kerrannut ollenkaan muistiinpanoja, kävin yhtenään baarissa keskellä viikkoakin ja lukeminenkin oli sitä, että raapustin viiden minuutin välein vihkon reunaan jotain sydämiä uuden suhteen kunniaksi. Olisihan se ollut oikeusmurha jos olisin päässyt  ;D Kannattaa siis oikeasti tarkastella totuudenmukaisesti lukemistaan, siellä voi esiintyä vuotoja.

« Viimeksi muokattu: 30.06.12 - klo:12:36 kirjoittanut matrjona »
I think it's lupus.

Poissa Dr.Burke

  • Satunnaisvuotaja
  • Viestejä: 5
  • Sukupuoli: Nainen
  • Hyväksytty Helsingin lääkikseen 2012 !! :)
Minun tarinani!
« Vastaus #25 : 30.06.12 - klo:13:09 »
Kirjoitin lukiosta ulos keväällä 2011 ja ihan tietämättömänä siitä, mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Lähtöpaperit olivat hyvät (LLEEEC - C tosin pitkästä matikasti, joka ei varsinaisesti kuulunut suosikkiaineisiini  :wink: ) ja koska olen aina ollut hieman perfektionisti panostaja, halusin olla 110% varma siitä, mitä alaa lähtisin opiskelemaan, jotta jaksaisin pyrkiä kunnolla. Mietiskelin kesän eri vaihtoehtoja. Olin aina unelmoinut lääkiksestä, mutta haudannut haaveeni peläten sitä työmäärää, yhä uudelleen pyrkimistä, jatkuvaa epäonnistumista... En lukenut koulussa lainkaan kemiaa ja fysiikkaa (vain pakolliset) joten pohjatietoni olivat aika nollissa. Biologian kyllä kirjoitin (sain L:n, bilsa oli todella yksi lempiaineistani!) ja pitkään mietinkin Biologian opiskelua. Käännekohta tähän pohdintaan oli se, kun jouduin syksyllä sairaalaan 2 viikoksi. Sen enempää jutusta puhumatta voin sanoa, että tilanne olisi voinut olla äärimmäisen vakava, oli nimittäin sen verran isosta jutusta kyse, mutta olin onnekas ja selvisin ilman mitään pysyviä vammoja. Sairaalassa ollessani tajusin kuitenkin ensimmäistä kertaa, että lääkis on se, mitä minä haluan ja päätin tehdä kaikkeni sen eteen tulevana 8 kuukautena.

Olin jo (onneksi) varmuuden vuoksi ilmoittautunut pitkälle valmennuskurssille, joka alkoi syyskuussa ja heti sairaalasta päästyäni aloitin opiskelun siellä ja itsenäisesti kotona/kirjastolla. Yläasteaikainen hyvä kaverini oli sattumalta samalla kurssilla ja hänestä tuli minulle korvaamaton tuki koko hakemisen aikana (suosittelen lämpimästi study buddya kaikille!!). Yhdessä pystyimme keskustelemaan meille hankalista asioista (jotka olivat yleensä samoja, olimme hyvin samalla tasolla), ratkomaan vaikeita tehtäviä, opettamaan toisiamme. Hän oli kirjoittanut lukiossa kemian ja lukenut pitkän fysiikan, mutta ei bilsaa, joten pystyimme hyvin auttamaan toisiamme vaikeissa asioissa, hän minua kemmassa ja fyssassa ja minä häntä bilsassa. Aloin heti syyskuussa lukea säännöllisesti tottuakseni työntekoon. En kuitenkaan lukenut järkyttäviä tuntimääriä, noin 3-5 tuntia päivässä jouluun asti. Kurssia meillä oli joka viikko yleensä 2 kertaa viikossa, aina 4 h kerrallaan. Kurssi oli aina illalla, mikä oli hyvä, sillä päivät pystyi käyttämään itsenäiseen opiskeluun. Opiskelun lisäksi en käynyt töissä, mutta urheilin kuitenkin 6 päivänä viikossa useita tunteja, sillä pelasin (ja pelaan edelleen) käsipalloa naisten SM-liigassa ja viime kaudella (eli pyrkiessäni) myös A-tytöissä, ja halusin todella panostaa myös siihen. Ehdin kuitenkin nähdä myös kavereita ja tehdä muita kivoja juttuja koko vuoden 2011.

Uuden vuoden jälkeen aloin tasaisesti kasvattamaan lukumääriäni, ensin 6 tuntiin ja lopulta huhtikuun alussa 7-8 tuntiin/päivä. En koskaan lukenut itsenäisesti enempää kuin 8,5 h/päivä sillä huomasin, että jo 7 tunnin jälkeen lukeminen alkoi olla varsin tehotonta ja vei liikaa voimia. Keskityin määrän sijaan laatuun, vaikka takaraivossa jyskäsikin paniikki siitä, miten jotkut lukivat 10-12 tuntia/päivä. En lannistunut, päätin uskoa omaan arvostelukykyyni ja luottaa osaamiseeni, joka kasvoi jatkuvasti. Imin tietoa kuin sieni, kyseenalaistin oppimaani, halusin ymmärtää asiat enkä vain opetella niitä ulkoa. Huomasin, että ymmärrettyäni jonkin asian oikeasti täydellisesti, minun ei tarvinnut edes muistaa sitä enää, koska pystyin päättelemään sen kokeessa. Tietomääräni kasvoi, opin yhdistelemään eri aineiden tietoja keskenään ja päättelemään uusia asioita. Valmennuskurssin loistavat kemian ja fysiikan opettajat tukivat oppimistani merkittävästi. Aina sai kysyä kysymyksiä, asioita pohdittiin yhdessä ja jatkuvasti mietittiin erilaisia tapoja ja syitä. Opettajat myös haastoivat meitä ajattelemaan ja päättelemään uusia juttuja pohjatiedoillamme ja kävimme hyvin yksityiskohtaisesti läpi monia tärkeitä asioita, kuten orgaanista kemiaa, tasapaino-, liukoisuus- ja puskurilaskuja, kinematiikkaa, aaltoliikettä jne jne. Keskityimme myös ns. "villeihin kortteihin" joita opettajat halusivat opettaa varmuuden vuoksi. Tämäkin tehosti asioiden oppimista ja ymmärtämistä edelleen.

Lisäys vielä tähän väliin: Pidin siis viikonloput aika hyvin vapaina, luin MA-PE tosissaan, lauantaina lepäsin ja sunnuntaina kertasin vähän tai tein esim. vanhan valintakokeen (3-4 h max)

Kevään edetessä paniikki kasvoi tasaisesti vaikka kuinka yritin pitää sitä loitolla. Huhtikuun lopulla alkoivat stressioireet: käsien tärinä, hikoilu, närästys, unettomuus.. Osasin kuitenkin levätä myös, pidin välillä vapaapäiviä, urheilin jatkuvasti, pyrin syömään hyvin, sallin itselleni myös nautintoja, kuten leffailtoja. Kaverit, perhe ja poikaystäväni  tukivat minua kokoajan, uskoivat minuun, kehottivat tsemppaamaan mutta myös lepäämään, antoivat huoneeeni olla kuin pyörremyrskyn jäljiltä ja kestivät sen, että unohtelin jatkuvasti asioita ja olin ihan muissa maailmoissa. En voisi olla enää kiitollisempi heillä kaikesta tästä tuesta. Mitä lähemmäksi koe tuli, sitä enemmän painotin kertaamiseen, erityisesti niihin asioihin joiden kuvittelin olevan tärkeimpiä. Silloinkin kun en istunut kirjojen ääressä kertasin jatkuvasti käyttäen apuna kaikkea näkemääni. Jos joku alkoi puhua silmälaseista, mietin miten eri linssit toimivat, millaisen kuvan ne saavat aikaan ja minne, missä esine on silloin polttopisteeseen nähden. Toisaalta muistelin myös silmän rakennetta, toimintaa, sauva- ja tappisoluja. Kuten jo aikaisemmin sanoin, olin aika paljon ihan omissa maailmoissani.  ;D

Motivaattorina käytin myös Greyn Anatomiaa. Katsoin tuotantokausia yhä uudestaan ja tsemppasin itseäni "kohta minäkin olen tuossa valkoisessa takissa sairaalassa tarkkailemassa oikeita potilaita, suorittamassa toimenpiteitä". Olin kyllä myös hyvin tietoinen Greyn Anatomian "todellisuudesta" mutta kai nyt pieni hömpöttelykin sallitaan?  :wink:  :roll:
Kokeeseen lähdin kuin urheilusuoritukseen: levänneenä, ravittuna ja mahdollisimman rauhallisena. Otin mukaan laskimen ja kirjoitusvälineiden lisäksi rannekellon, vesipullon, suklaata, omenan ja leivän (jota en edes syönyt). Hengittelin, uskoin itseeni, olin valmis koitokseen. Selasin nopeasti kokeen läpi, päätin heti alussa jättää ensimmäisen aineistotehtävät viimeiseksi, aloitin helpoimmasta (minulle se oli tehtävä, jossa aukkoihin piti täydentää sanoja). Etenin tehtävä kerrallaan helpoimmasta vaikeimpaan kunnes lopulta olin tehnyt kaikki tehtävät (tosin ensimmäisestä jäi muutama kohta täyttämättä - note to self: lue tehtävänanto huolella!! jätin osan täyttämättä, koska luulin että vastaamattajättämisestä saa vähemmän miinusta kuin väärästä vastauksesta, mikä ei tietenkään pitänyt paikkaansa... HUPS!  :D ) Pysyin vaikeimmassakin paikoissa rauhallisena. Kaavat olin opetellut kaikki ulkoa, koska olin ihan varma ettei kaavaliitettä tulisi. No, tulihan se, mutta siellä ei oikeastaan ollut mitään kaavoja joita olisi tarvinnut, joten suosittelen lämpimästi opettelemaan kaikki kaavat ulkoa. Ne ihan tosissaan jää kyllä mieleen kun laskee tarpeeksi ja opettelee niiden idean, jälleen kerran painotan asioiden YMMÄRTÄMISTÄ, ei ulkoa opettelua. Silloin kaavatkin voi hätätilanteessa johtaa järjellä, ilman muistelemista! Kokeen jälkeen olin ahdistunut mutta samalla helpottunut, se on OHI. Sitten odoteltiin tuloksia.

Hain siis tosiaan ensimmäistä kertaa ikinä Helsinkiin joten en tosiaankaan uskonut pääseväni sisään, vaikka koe olikin mennyt ihan OK ja kaikki tehtävätkin ehdin tehdä. Kaikki lähimmäiseni uskoivat minuun,vaikka itse en uskonut, ja hokivat sitä miten pääsisin ihan varmasti. Jännitys oli valtava, kun 29. päivä lähestyi. Kävin heti keskiyöllä katsomassa netistä tulokseni ja sekosin aivan todellisesti nähtyäni, että minut oli hyväksytty! Onneksi poikaystäväni oli kanssani, sain heti jakaa ilon hänen kanssaan! Olin onnesta sekaisin, hypin ja kiljuin ja itkin ja nauroin (anteeksi naapurit, järki sumentui ihan totaalisesti :D ). Ja tässä sitä nyt ollaan iloisena odottamassa tulevaa syksyä!

Toivottavasti joku saa tarinastani apua ja tsemppausta lukemiseen, ehkä joitakin vinkkejä myös. Uskokaa itseenne, se on kuitenkin aina avain kaikkeen! Haastakaa itsenne ajattelemaan, miettimään, pohtimaan. Kyseenalaistakaa! Väitelkää asioista! Olkaa tiedonjanoisia! Mutta muistakaa myös levätä, siinä on omat vinkkini tuleville hakijoille. :) Kamalasti tsemppiä!!



« Viimeksi muokattu: 30.06.12 - klo:13:14 kirjoittanut Dr.Burke »
“The future you see is the future you get.” – Robert G Allen

Poissa Julez

  • Perusvuotaja
  • Viestejä: 32
  • Hammaslääket. yo (TKU)
Vs: Sinä, joka pääsit, tarinasi kiitos ;-)
« Vastaus #26 : 01.07.12 - klo:13:15 »
Pitäisköhän minunkin kertoa tarinani... Katsotaanpa kuinka pitkä stoori tästä tuleekaan  :wink:

Olen siis jo vanha pieru, 29-vuotias ja poikkean siinä mielessä monesta muusta vanhemmasta hakijasta (nyt jopa pääsijästä), että mulla ei ole alla mitään muuta ammattia tai tutkintoa, vain kesken jääneet ensihoitajan opinnot. Viimeiset 10 vuotta olen ollut siivoojana, kaupan kassana, baarimikkona ja pitkiä pätkiä työttömänä...

Aloitin lukion 1999, silloin olin lähinnä kiinnostunut biologiasta ja suunnitelmana olikin hakea biologian opintoihin lukion jälkeen. Tarkoituksena oli suorittaa lukio neljässä vuodessa, mutta sairastuin jonkinnäköiseen masennukseen keväällä 2002 ja jätin lukion kesken. Muutin pois kotoa ja elin seuraavat kaksi vuotta käytännössä sossun rahoilla. Välillä sain jonkin siivouspestin jostain, mutta "masennus" jatkui, enkä päässyt kunnolla elämään kiinni. Joku ehkä miettii miksi kehtaan myöntää tämän... Kehtaan, koska pidän itseäni elävänä esimerkkinä todellisessa syrjäytymisvaarassa olleesta ihmisestä, joka kuitenkin uskolla parempaan ja hitonmoisella sinnikkyydellä ja ahkeruudella lopulta saavuttaa unelmansa. En usko että moni on samassa tilanteessa, mutta jos mun tarina ei vala uskoa synkinpäänkin pessimistiin, niin ei sitä mikään muukaan voi tehdä.

Jälkeenpäin olen miettinyt, miksi vanhempani antoivat minun lopettaa lukion kesken tai mikseivät he muutenkaan oikein puuttuneet tilanteeseeni. Mutta miten he olisivat voineetkaan, onhan oma elämäni omalla vastuullani viime kädessä. Isäni oli kyllä tukenani, mutta ei hänkään oikein osannut kannustaa minua, koulussa aina hyvin pärjännyttä tytärtään, "oikealla" tavalla. Kummallakaan vanhemmistani ei ole mitään korkea-asteen koulutusta, äitini on alunperin perhepäivähoitaja ja isäni oli levyseppä-hitsaaja. Kuitenkin he ovat aina painottaneet koulutuksen tärkeyttä, ja siitä olenkin hyvin kiitollinen.   

Isäni kuoli 2004, siellä teho-osastolla jo ensimmäistä kertaa koin jonkinnäköisen kiinnostuksen lääkärien tekemää työtä kohtaan. En kuitenkaan kokenut mitään sellaista herätystä, että olisin edes harkinnut. Isän menetys sai mut kuitenkin miettimään, että mihin ihmeeseen olen nyt hukkaamassa oman elämäni, olin 21-vuotias ja vailla mitään koulutusta ja työkokemustakin vain nimeksi. Tiesin, että minulla on lahjoja "vaikka mihin", mutta olin täysin umpikujassa. En kuitenkaan ottanut itseäni niskasta kiinni, vaan jatkoin vanhaan malliin. Ei mulla ollut oikein uskoa tulevaisuuteen, välillä kaikki tuntui aivan merkityksettömältä  :(

Vuonna 2005 suoritin meikkaaja-maskeeraajan kurssin paikallisessa yksityisessä koulussa, olinhan aina ollut kiinnostunut kauneudesta ja harkitsin myös kosmetologin opintoja. En ole päivääkään tehnyt meikkaajan hommia kuitenkaan. Takaraivossani alkoikin kyteä ajatus jostain sellaisesta työstä, mikä olisi "oikeasti tärkeää". En kuitenkaan oikein keksinyt mitä se voisi kohdallani olla. Biologiakaan ei huokutellut enää tarpeeksi ja olihan se lukiokin vielä kesken.

Tajusin vasta 2006, että haluan lääkäriksi. Olin töissä siivoojana turkulaisessa lääkärikeskuksessa ja siellä vastaanottohuoneita puunatessani totesin, että ei helev, nämä ihmiset tekevät ihan älyttömän mielenkiintoista työtä. Mutta miten minusta ikinä voisi tulla lääkäri, lukio kesken ja ikääkin jo alkoi olla. Lainasin kirjastosta Galenoksen ja voin sanoa, en tajunnut siitä hölkäsen pöläystä. Biologiaa sentään osasin, muu menikin sitten yli hilseen. Samalla sitten ymmärsin, että pakko sinne lukion penkille on mentävä takaisin, jos haluan haaveeni joskus toteuttaa. Aloitin sitten lukion loppuun suorittamisen syksyllä 2006 iltalukiossa, keväällä 2007 valmistuin ihan ok paperein: L äidinkielestä, E biologiasta, M englannista ja ruotsista. Matematiikkaa en kirjoittanut, keskiarvoni lyhyen matematiikan kursseista oli 6.

2007 en ollut vielä valmis hakemaan, enhän ollut vielä opiskellut kuin muutaman hassun kurssin kemiaa ja fysiikkaa. Sen sijaan pääsin ammattikorkeakouluun opiskelemaan bio- ja elintarviketekniikkaa, mutta jostain syystä lopetin opiskelun ihan alkuunsa. Luin kotona Galenosta ihan nollatiedoin, ja ilmoittauduin vuoden 2008 yleisen kokeeseen, johon en kuitenkaan ikinä mennyt. Nyt jälkeenpäin voin todeta, että en todellakan silloin ottanut lukemista tosissani, ei mulla ollut minkäänlaista itseluottamusta ja motivaatio oli ihan kateissa. Haaveilin vain, vaikka olisi pitänyt toimia.

Syksyllä 2008 menin Valmennuskeskuksen pitkälle kurssille, mutta en oikein saanut siitä mitään irti, enhän vieläkään tajunnut mitään fysiikasta ja kemiasta. Ihan hukkaan ne rahat eivät menneet, sillä materiaaleista on ollut hurjasti hyötyä nyt myöhemmin. Vuoden 2009 koe (hain yleiselle) oli siis fiasko omalta osaltani. Olin aloittanut tammikuussa 2009 ensihoitajan opinnot ja opiskelun ohessa oli jo muutenkin aikas haastavaa vielä päntätä Galenostakin. Jatkoin ensihoitajan opintoja, mutta seuraavana keväänä olin käytännössä poissaolijana, 2010 oli ensimmäinen todellinen hakuni yleiselle. Koe meni kuitenkin aivan mönkään, en vieläkään osannut laskea.

Oli siis opittava laskemaan. Syksyllä 2010 tie vei taas iltalukioon, suoritin vuodessa kaikki kemian ja fysiikan kurssit, sanoin moimoi ensihoitajan opinnoille ja hain taas 2011 yleiselle. Jäin selkeästi rannalle, ja tajusin, että nyt on karsittava kaikki turha ja keskityttävä vain lukemiseen ja laskemiseen.

Kiitos nykyisen poikaystäväni ja joustavan työni, pystyin kuin pystyinkin keskittämään kaiken sisuni tämän vuoden hakuun. Kävin taas iltalukiossa fy/ke-kurssit läpi, kirjoitin kemiasta E:n ja lyhyestä matematiikasta L:n (tämä oli pakko tehdä, suoritin kaikki kurssit uudestaan, keskiarvoksi tällä kertaa 10). Tämä matematiikka nyt esimerkkinä siitä, että jos on oikeasti kiinnnostunut ja jaksaa tehdä töitä, mikään ei ole liian vaikeaa. En minä ollut huono matematiikassa, en ole huono missään, jos päätän niin :wink: Viime vuoden syyskuun alussa alkoi siis lähes täyspäiväinen luku tämän vuoden kokeeseen.

Päätin vasta viime metreillä, että haen yleisen sijasta hampaalle. Olen joutunut käymään viimeisen vuoden aikana tavallista useammin hammaslääkärissä viisaudenhampaiden tutkimusten ja poistojen merkeissä. Yhdellä kerralla hammaslääkäri sai tietää että olen lääkikseen hakemassa ja hän sitten onnistui käännyttämään minut =D Ja eipä harmita, että käännytti, sisälle mentiin  ;D

Tästä tuli varmaan ihan tylsä tarina (ja pitkä kuin nälkävuosi), mutta toivon, että joku tämänkin jaksaa lukea :D Ja toivon myös, että tämä antaisi toivonkipinää ehkä jollekin sellaiselle, jolla usko tulevaisuuteen on rakoillut silloin tällöin. Älä menetä toivoasi ja muista että toivon lisäksi on oltava valmis tekemään hurjasti töitä  :icon_syda:


Poissa n-uppu

  • Älyvuotaja
  • **
  • Viestejä: 124
  • hlk, Turku
Vs: Sinä, joka pääsit, tarinasi kiitos ;-)
« Vastaus #27 : 01.07.12 - klo:13:30 »
Pitäisköhän minunkin kertoa tarinani... Katsotaanpa kuinka pitkä stoori tästä tuleekaan  :wink:

Olen siis jo vanha pieru, 29-vuotias ja poikkean siinä mielessä monesta muusta vanhemmasta hakijasta (nyt jopa pääsijästä), että mulla ei ole alla mitään muuta ammattia tai tutkintoa, vain kesken jääneet ensihoitajan opinnot. Viimeiset 10 vuotta olen ollut siivoojana, kaupan kassana, baarimikkona ja pitkiä pätkiä työttömänä...

Aloitin lukion 1999, silloin olin lähinnä kiinnostunut biologiasta ja suunnitelmana olikin hakea biologian opintoihin lukion jälkeen. Tarkoituksena oli suorittaa lukio neljässä vuodessa, mutta sairastuin jonkinnäköiseen masennukseen keväällä 2002 ja jätin lukion kesken. Muutin pois kotoa ja elin seuraavat kaksi vuotta käytännössä sossun rahoilla. Välillä sain jonkin siivouspestin jostain, mutta "masennus" jatkui, enkä päässyt kunnolla elämään kiinni. Joku ehkä miettii miksi kehtaan myöntää tämän... Kehtaan, koska pidän itseäni elävänä esimerkkinä todellisessa syrjäytymisvaarassa olleesta ihmisestä, joka kuitenkin uskolla parempaan ja hitonmoisella sinnikkyydellä ja ahkeruudella lopulta saavuttaa unelmansa. En usko että moni on samassa tilanteessa, mutta jos mun tarina ei vala uskoa synkinpäänkin pessimistiin, niin ei sitä mikään muukaan voi tehdä.

Jälkeenpäin olen miettinyt, miksi vanhempani antoivat minun lopettaa lukion kesken tai mikseivät he muutenkaan oikein puuttuneet tilanteeseeni. Mutta miten he olisivat voineetkaan, onhan oma elämäni omalla vastuullani viime kädessä. Isäni oli kyllä tukenani, mutta ei hänkään oikein osannut kannustaa minua, koulussa aina hyvin pärjännyttä tytärtään, "oikealla" tavalla. Kummallakaan vanhemmistani ei ole mitään korkea-asteen koulutusta, äitini on alunperin perhepäivähoitaja ja isäni oli levyseppä-hitsaaja. Kuitenkin he ovat aina painottaneet koulutuksen tärkeyttä, ja siitä olenkin hyvin kiitollinen.   

Isäni kuoli 2004, siellä teho-osastolla jo ensimmäistä kertaa koin jonkinnäköisen kiinnostuksen lääkärien tekemää työtä kohtaan. En kuitenkaan kokenut mitään sellaista herätystä, että olisin edes harkinnut. Isän menetys sai mut kuitenkin miettimään, että mihin ihmeeseen olen nyt hukkaamassa oman elämäni, olin 21-vuotias ja vailla mitään koulutusta ja työkokemustakin vain nimeksi. Tiesin, että minulla on lahjoja "vaikka mihin", mutta olin täysin umpikujassa. En kuitenkaan ottanut itseäni niskasta kiinni, vaan jatkoin vanhaan malliin. Ei mulla ollut oikein uskoa tulevaisuuteen, välillä kaikki tuntui aivan merkityksettömältä  :(

Vuonna 2005 suoritin meikkaaja-maskeeraajan kurssin paikallisessa yksityisessä koulussa, olinhan aina ollut kiinnostunut kauneudesta ja harkitsin myös kosmetologin opintoja. En ole päivääkään tehnyt meikkaajan hommia kuitenkaan. Takaraivossani alkoikin kyteä ajatus jostain sellaisesta työstä, mikä olisi "oikeasti tärkeää". En kuitenkaan oikein keksinyt mitä se voisi kohdallani olla. Biologiakaan ei huokutellut enää tarpeeksi ja olihan se lukiokin vielä kesken.

Tajusin vasta 2006, että haluan lääkäriksi. Olin töissä siivoojana turkulaisessa lääkärikeskuksessa ja siellä vastaanottohuoneita puunatessani totesin, että ei helev, nämä ihmiset tekevät ihan älyttömän mielenkiintoista työtä. Mutta miten minusta ikinä voisi tulla lääkäri, lukio kesken ja ikääkin jo alkoi olla. Lainasin kirjastosta Galenoksen ja voin sanoa, en tajunnut siitä hölkäsen pöläystä. Biologiaa sentään osasin, muu menikin sitten yli hilseen. Samalla sitten ymmärsin, että pakko sinne lukion penkille on mentävä takaisin, jos haluan haaveeni joskus toteuttaa. Aloitin sitten lukion loppuun suorittamisen syksyllä 2006 iltalukiossa, keväällä 2007 valmistuin ihan ok paperein: L äidinkielestä, E biologiasta, M englannista ja ruotsista. Matematiikkaa en kirjoittanut, keskiarvoni lyhyen matematiikan kursseista oli 6.

2007 en ollut vielä valmis hakemaan, enhän ollut vielä opiskellut kuin muutaman hassun kurssin kemiaa ja fysiikkaa. Sen sijaan pääsin ammattikorkeakouluun opiskelemaan bio- ja elintarviketekniikkaa, mutta jostain syystä lopetin opiskelun ihan alkuunsa. Luin kotona Galenosta ihan nollatiedoin, ja ilmoittauduin vuoden 2008 yleisen kokeeseen, johon en kuitenkaan ikinä mennyt. Nyt jälkeenpäin voin todeta, että en todellakan silloin ottanut lukemista tosissani, ei mulla ollut minkäänlaista itseluottamusta ja motivaatio oli ihan kateissa. Haaveilin vain, vaikka olisi pitänyt toimia.

Syksyllä 2008 menin Valmennuskeskuksen pitkälle kurssille, mutta en oikein saanut siitä mitään irti, enhän vieläkään tajunnut mitään fysiikasta ja kemiasta. Ihan hukkaan ne rahat eivät menneet, sillä materiaaleista on ollut hurjasti hyötyä nyt myöhemmin. Vuoden 2009 koe (hain yleiselle) oli siis fiasko omalta osaltani. Olin aloittanut tammikuussa 2009 ensihoitajan opinnot ja opiskelun ohessa oli jo muutenkin aikas haastavaa vielä päntätä Galenostakin. Jatkoin ensihoitajan opintoja, mutta seuraavana keväänä olin käytännössä poissaolijana, 2010 oli ensimmäinen todellinen hakuni yleiselle. Koe meni kuitenkin aivan mönkään, en vieläkään osannut laskea.

Oli siis opittava laskemaan. Syksyllä 2010 tie vei taas iltalukioon, suoritin vuodessa kaikki kemian ja fysiikan kurssit, sanoin moimoi ensihoitajan opinnoille ja hain taas 2011 yleiselle. Jäin selkeästi rannalle, ja tajusin, että nyt on karsittava kaikki turha ja keskityttävä vain lukemiseen ja laskemiseen.

Kiitos nykyisen poikaystäväni ja joustavan työni, pystyin kuin pystyinkin keskittämään kaiken sisuni tämän vuoden hakuun. Kävin taas iltalukiossa fy/ke-kurssit läpi, kirjoitin kemiasta E:n ja lyhyestä matematiikasta L:n (tämä oli pakko tehdä, suoritin kaikki kurssit uudestaan, keskiarvoksi tällä kertaa 10). Tämä matematiikka nyt esimerkkinä siitä, että jos on oikeasti kiinnnostunut ja jaksaa tehdä töitä, mikään ei ole liian vaikeaa. En minä ollut huono matematiikassa, en ole huono missään, jos päätän niin :wink: Viime vuoden syyskuun alussa alkoi siis lähes täyspäiväinen luku tämän vuoden kokeeseen.

Päätin vasta viime metreillä, että haen yleisen sijasta hampaalle. Olen joutunut käymään viimeisen vuoden aikana tavallista useammin hammaslääkärissä viisaudenhampaiden tutkimusten ja poistojen merkeissä. Yhdellä kerralla hammaslääkäri sai tietää että olen lääkikseen hakemassa ja hän sitten onnistui käännyttämään minut =D Ja eipä harmita, että käännytti, sisälle mentiin  ;D

Tästä tuli varmaan ihan tylsä tarina (ja pitkä kuin nälkävuosi), mutta toivon, että joku tämänkin jaksaa lukea :D Ja toivon myös, että tämä antaisi toivonkipinää ehkä jollekin sellaiselle, jolla usko tulevaisuuteen on rakoillut silloin tällöin. Älä menetä toivoasi ja muista että toivon lisäksi on oltava valmis tekemään hurjasti töitä  :icon_syda:

Ihana lukea tällaisia tarinoita! Itsekin alan pikkuhiljaa siirtyä "vanhempien" hakijoiden puolelle, ensi vuoden kokeessa olen 24v ja välillä on tuntunut jotenkin säälittävältä, että ei myöskään minkäänlaista tutkintoa/ammattia alla. Roikun kyllä biokemialla kirjoilla, mutta en ole siellä pariin vuoteen käynyt (paitsi hakenut tarran opiskelijakorttiin;).

Teidän "hyvän ikäisten" hakijoiden onnistumistarinat tsemppaavat ihan mielettömästi. Ensin meinasin jo luovuttaa tämän vuoden jälkeen, mutta jostakin taas kumpusi kova halu, ja päätin hakea vielä kerran. Mietin myös paluuta biokemialle, mutta ehkäpä jatkan vielä vuoden töitä, sillä päätin osallistua tällä kertaa valmennuskurssille ja rahaa tarvittaisiin! Työni on onneksi myös hyvin joustavaa, joten lukeminen sen ohella on luultavasti helpompaakin, kuin jos opiskelisin biokemiaa.

Mutta ensi vuonna nähdään siellä, Julez! ;) Onnea sulle paljon!!

Credo quod habes, et habes.

Poissa Julez

  • Perusvuotaja
  • Viestejä: 32
  • Hammaslääket. yo (TKU)
Vs: Sinä, joka pääsit, tarinasi kiitos ;-)
« Vastaus #28 : 01.07.12 - klo:13:59 »
Teidän "hyvän ikäisten" hakijoiden onnistumistarinat tsemppaavat ihan mielettömästi. Ensin meinasin jo luovuttaa tämän vuoden jälkeen, mutta jostakin taas kumpusi kova halu, ja päätin hakea vielä kerran. Mietin myös paluuta biokemialle, mutta ehkäpä jatkan vielä vuoden töitä, sillä päätin osallistua tällä kertaa valmennuskurssille ja rahaa tarvittaisiin! Työni on onneksi myös hyvin joustavaa, joten lukeminen sen ohella on luultavasti helpompaakin, kuin jos opiskelisin biokemiaa.

Mutta ensi vuonna nähdään siellä, Julez! ;) Onnea sulle paljon!!

Kiitos kovasti  :icon_syda:

Uskon todella, että ensi vuonna pääset  :)

Ja et edes arvaa kuinka säälittäväksi olen tuntenut itseni näinä vuosina. Pääsisin varmaan ennätysten kirjaan ihmisenä, jolla on eniten keskeytyksiä, onhan tuo autokoulukin ollut roikkumassa vasta muutaman vuoden  :eusa_whistle: Mulla on tapana vitsailla, että teen kaiken kymmenen vuotta myöhemmin kuin muut :cool:  No, ehkä olen sitten tarvinnut tämän kymmenen vuoden harhailun, joku tarkoitus kai silläkin on?  :-\


Poissa Chi

  • Älyvuotaja
  • **
  • Viestejä: 231
Vs: Sinä, joka pääsit, tarinasi kiitos ;-)
« Vastaus #29 : 01.07.12 - klo:14:22 »
Uskon, että elämänkokemus ja erityisesti kokemus elämän "syvissä vesissä" rämpimisestä tekee ihmisestä vain paremman lääkärin/hammaslääkärin. Tosi inspiroiva kirjoitus Julez, onnea sisäänpääsystä!  :)

 

Seuraa meitä