Kirjoittaja Aihe: Lääkäriksi soveltuminen  (Luettu 13079 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Winter

  • Älyvuotaja
  • **
  • Viestejä: 129
  • Sukupuoli: Nainen
  • 2. haku Oulu 2015 - hammas vai yleinen?
Vs: Lääkäriksi soveltuminen
« Vastaus #15 : 06.05.14 - klo:16:40 »
Graviton: kuinka päädyit lääkikseen??
Rehellisesti sanottuna alan paremman palkan, työllisyystilanteen ja maineen johdosta. Lisäksi kilpailuhenkisenä ihmisenä oli halua osoittaa, että oli "tarpeeksi hyvä" päästäkseen sisään.

Kilpailuhenkisyys kuulostaa kovin tutulta  :evil:

5.ulottuvuus

  • Vieras
Vs: Lääkäriksi soveltuminen
« Vastaus #16 : 26.01.15 - klo:15:23 »
Kirjoitin 2014 ylioppilaaksi, ja ensimmäisessä haussa tuntui, ettei musta todellakaan olisi lääkäriksi. Suoraan sanottuna mua pelotti enemmän, että pääsen sisään kuin epäonnistuminen kokeessa, koska ajattelin, etten mitenkään voisi pärjätä niissä haasteissa, joita lääkiksessä tulee (kuten, että joutuu olemaan vastuussa toisen terveydestä ja työskentelemään paineen alla). Nyt yliopistossa olen kuitenkin itsenäistynyt ja kasvanut ihmisenä sen verran, että tunnen vihdoin olevani valmis tekemään vastuullista työtä.

Poissa Tetra

  • Tehovuotaja
  • *
  • Viestejä: 44
  • HKI, 2014
Vs: Lääkäriksi soveltuminen
« Vastaus #17 : 06.02.15 - klo:13:44 »
No ei tässä ekana vuonna (eikä muuten parina muunakaan) joudu vastuuseen kenenkään elämästä. Korkeintaan ollaan otettu verikokeita kavereilta, eikä ne edes voi mennä kauheasti pieleen vaikka pistäisi ohi :D Sitä varten esim. hki:ssä on KL-opintoja yms, joissa tulee myös näitä henkisen jaksamisen juttuja.

Poissa AuroraB

  • Älyvuotaja
  • **
  • Viestejä: 108
  • Sukupuoli: Nainen
  • Kuopiossa 2014 :)
Vs: Lääkäriksi soveltuminen
« Vastaus #18 : 21.02.15 - klo:01:40 »
Lääkärinä voit halutetessasi tehdä vaikka patologin työtä (patologeista on pulaa), eli istut mikroskoopin ääressä ja tutkit solunäytteitä kaikessa rauhassa. Teet diagnoosin ja kirjaat raporttiin. Mielestäni se ei ole erityisen stressaavaa työtä. Suurin osa patologeista tutkii solunäytteitä, vain osa tekee ruumiinavauksia.

Tai voit ryhtyä tutkimuslääkäriksi. Voit esim. tehdä tilastotieteellistä vertailua (tietokoneella) sairaiden ja terveiden potilaiden verinäytteistä eristetyistä DNa-pätkistä ja etsiä eroja tietyissä kohdissa. Joitakin asioita voit joutua tekemään laboratoriossa (pipetoida näytteitä, ajaa näytteitä geelissä jne.) Et tapaa potilaita itse sillä potilastyön tekee laboratoriohoitaja. Työ on rauhallista, yleensä virallista työaikaa ei ole ja saat tehdä omaan tahtiin.

Ja paljon muitakin erikoisaloja on, jossa työtahti ei ole kiivas, asiakkaita ei tarvitse tavata face-to-face  ja saat tehdä omaan tahtiin.

Poissa sakura

  • Hypervuotaja
  • ****
  • Viestejä: 1695
  • KI VT15
Vs: Lääkäriksi soveltuminen
« Vastaus #19 : 21.02.15 - klo:03:18 »
Lääkärinä voit halutetessasi tehdä vaikka patologin työtä (patologeista on pulaa), eli istut mikroskoopin ääressä ja tutkit solunäytteitä kaikessa rauhassa. Teet diagnoosin ja kirjaat raporttiin. Mielestäni se ei ole erityisen stressaavaa työtä. Suurin osa patologeista tutkii solunäytteitä, vain osa tekee ruumiinavauksia.

Tai voit ryhtyä tutkimuslääkäriksi. Voit esim. tehdä tilastotieteellistä vertailua (tietokoneella) sairaiden ja terveiden potilaiden verinäytteistä eristetyistä DNa-pätkistä ja etsiä eroja tietyissä kohdissa. Joitakin asioita voit joutua tekemään laboratoriossa (pipetoida näytteitä, ajaa näytteitä geelissä jne.) Et tapaa potilaita itse sillä potilastyön tekee laboratoriohoitaja. Työ on rauhallista, yleensä virallista työaikaa ei ole ja saat tehdä omaan tahtiin.

Ja paljon muitakin erikoisaloja on, jossa työtahti ei ole kiivas, asiakkaita ei tarvitse tavata face-to-face  ja saat tehdä omaan tahtiin.

Kait se kuitenkin henkisesti stressaa aina vähän, ku näytteestä löytyy syöpä nuorelta potilaalta tms. Ja tutkimustyö ei todellakaan ole mitään iloista näpertelyä, akatemiassa kilpailu maineesta ja etenkin rahasta on armotonta. Virallista työaikaa tutkijalla ei ole, koska päivät venyvät helposti 12-tuntisiksi, kun artikkeleita on pakko julkaista, jos haluaa että uskottavuus säilyy ja rahoitus jatkuu.

Poissa hypatia

  • Älyvuotaja
  • **
  • Viestejä: 176
  • FM, lääket. yo
Vs: Lääkäriksi soveltuminen
« Vastaus #20 : 21.02.15 - klo:11:03 »
Ja tutkimustyö ei todellakaan ole mitään iloista näpertelyä, akatemiassa kilpailu maineesta ja etenkin rahasta on armotonta. Virallista työaikaa tutkijalla ei ole, koska päivät venyvät helposti 12-tuntisiksi, kun artikkeleita on pakko julkaista, jos haluaa että uskottavuus säilyy ja rahoitus jatkuu.

Ja tutkimustyö on tätä joka alalla. Lääkiksessä sentään on vähän paremmin apurahoja kuin monessa muussa paikassa, käsittääkseni. Itsehän haen lääkikseen muun muassa sen takia, että tajusin, ettei tutkimustyö ole minua varten juurikin tuon äärimmäisen kilpailun ja apurahastressin takia, ja nykyisellä koulutuksellani ei oikein ole mahiksia muuhun.

Mikä kutakin sitten stressaa, minua toisaalta kiehtoo ajatus olla aidosti vastuullisessa ja merkityksellisessä työssä. Kunhan töitä ja rahaa tulee joka kuukausi jostain. Tuntuu myös, että naamatusten jonkun kanssa jutustelu on helpompaa kuin tutkimuksen esittely tai opettaminen kokonaiselle luentosalille.

Toisaalta pelottaa kaikki hallinnon kanssa säätäminen ja siitä turhautuminen, mitä ilmeisesti lääkärin työhön myös kuuluu monessa paikassa. Entistä enemmän nykyään ja tulevaisuudessa, kun sihteereitä sun muita vähennetään jatkuvasti.
Vuoteni murmelina.

Poissa AuroraB

  • Älyvuotaja
  • **
  • Viestejä: 108
  • Sukupuoli: Nainen
  • Kuopiossa 2014 :)
Vs: Lääkäriksi soveltuminen
« Vastaus #21 : 21.02.15 - klo:14:24 »
Kait se kuitenkin henkisesti stressaa aina vähän, ku näytteestä löytyy syöpä nuorelta potilaalta tms. Ja tutkimustyö ei todellakaan ole mitään iloista näpertelyä, akatemiassa kilpailu maineesta ja etenkin rahasta on armotonta. Virallista työaikaa tutkijalla ei ole, koska päivät venyvät helposti 12-tuntisiksi, kun artikkeleita on pakko julkaista, jos haluaa että uskottavuus säilyy ja rahoitus jatkuu.

No, en usko että kokenut patologi, joka katselee syöpänäytteitä päivät pitkät jaksaa hirveästi ahdistua nuorenkaan syöpädiagnoosista, sillä kaikkeen tottuu... Ilman mitään taipumuksia empatiakyvyttömyyteen tms. Patologin lausunto menee sitten leikkaavalle lääkärille, joka usein tekee jatkosuunnitelman tiimissä (esim. patologiapalaverissa) jossa on paikalla eri alan lääkäreitä ja yhdessä pohtivat, mitä kullekin potilaalle kannattaisi tehdä.
Itse olen tehnyt työtä sekä sairaanhoitajana että tutkijana (biokemistinä), joten minun kokemukseni on mm. seuraavia: Potilaan heikko vointi tai jopa kuolema koskettaa ja itkettääkin, mutta ajan kanssa siihen oppii suhtautumaan ammattimaisesti. Ammattimaisuus tarkoittaa sitä, että hyväksyy sen, ettei kaikkia aina voi pelastaa. Se on surullista, mutta työ on silti tehtävä ja elämän kuuluu muuten jatkua. Sitten valmistellaan vainaja kuljetusta varten, lohdutetaan omaisia ja jatketaan seuraavan potilaan hoitamiseen. Kylmää? Välttämätöntä jos aikoo työtä tehdä. Eikä tarvitse itseään kylmettää tietoisesti, kuten jo sanoinkin, kaikkeen tottuu niin ettei niitä murheita enää kotiin töistä kanna.

Ja tutkijan elämästä... Olen ollut aikaisemmin ennen sairaanhoitajan uraani tutkijana kolmisen vuotta ja itse koin työn melko vapaaksi. Ei ollut työaikaa, joten saatoin tulla yhdeksältä-kymmeneltä ja olla sitten pitempään. Tein vain 8-tuntisia päiviä, koska sain itse valita teenkö esim. 8 vai 12-tuntisia. Pakko ei ole ylipitkiä päiviä tehdä kenenkään. Tai jos oli meno päivällä, menin ja tein tunnit myöhemmin. Koska työ oli itsenäistä, sain itse suunnitella päiväni kulun ja sen, mitä tein milloinkin. Apurahojen hakeminen ja pätkätyöläisyys on kyllä stressaavaa aina kun jakso on päättymässä, sen myönnän, mutta ei se arkipäivää erityisemmin stressannut eikä kuormittanut ainakaan minua mitenkään kovasti. Jäin pois tutkimustyöstä lapseni sairastuttua, en siksi etten olisi pitänyt tutkimustyöstä. Mielestäni sairaanhoitajan työ on 10 kertaa stressaavampaa kuin tutkijan työ. Ja myös fyysisesti paljon kuluttavampaa.

« Viimeksi muokattu: 21.02.15 - klo:14:27 kirjoittanut AuroraB »

Poissa sakura

  • Hypervuotaja
  • ****
  • Viestejä: 1695
  • KI VT15
Vs: Lääkäriksi soveltuminen
« Vastaus #22 : 22.02.15 - klo:01:06 »
Niin no, mikä sitten kutakin stressaa.. itse olen tehnyt töitä tutkijana (neurobiologi) ja ensihoitajana AMK, ja ensihoitajan työtä pidän kaikesta stressaavuudestaan huolimatta kevyempänä. Tutkijana olen mm. kirjoittanut työsopimuksen, jossa olen sitoutunut tekemään ylitöitä ilman eri korvausta (tyhmyyttäni, mutta "pakko" oli), sekä tiedän ryhmiä, joissa rekrytointipolitiikkana on aika suoraan se, että hakijalla ei ole suotavaa olla omaa elämää. Ensihoitaja sentään pääsee välillä vapaille, tutkijan ajatukset pyörivät kotonakin työasioissa. Eli enemmän samoilla linjoilla kuin hypatia yllä, tutkimustyö ei ole mun juttu, etenkin kun jossain vaiheessa koin, ettei ole enää eettisesti kestävää, että rahoituksen hakemiseen ja rahoittajia miellyttävien tulosten tehtailuun menee enemmän aikaa kuin siihen itse tutkimukseen.

Poissa M-komponentti

  • Älyvuotaja
  • **
  • Viestejä: 165
  • Sukupuoli: Nainen
Vs: Lääkäriksi soveltuminen
« Vastaus #23 : 23.02.15 - klo:13:53 »
Lääkärinä voit halutetessasi tehdä vaikka patologin työtä (patologeista on pulaa), eli istut mikroskoopin ääressä ja tutkit solunäytteitä kaikessa rauhassa. Teet diagnoosin ja kirjaat raporttiin. Mielestäni se ei ole erityisen stressaavaa työtä. Suurin osa patologeista tutkii solunäytteitä, vain osa tekee ruumiinavauksia.


Olen itse labrapuolelta ja jonkin verran on kokemusta myös patologiasta. Ei se diagnoosin tekeminen näytteestä useinkaan ole kovin yksinkertaista, edes kokeneelle patologille. Jos näytteestä jää jotain huomaamatta, asia selvitetään kyllä perinpohjaisesti. Näytemäärä ja työkuorma on patologeilla todella suuri, ja lausuntoja pitäisi kuitenkin saada tehtyä suht nopeasti tehtyä koska potilaille ei voida aloittaa hoitoja ennen patologin lausuntoa.

Poissa Lupaus

  • Perusvuotaja
  • Viestejä: 21
Vs: Lääkäriksi soveltuminen
« Vastaus #24 : 12.03.15 - klo:09:36 »
Olen tätä ajoittain pohtinut, että miten vaikeat asiat pystyy käsittelemään liikaa murehtimatta. Esimerkiksi vakavien sairauksien ja erityisesti
lasten ja nuorten kokemat sairaudet, kuinka niistä voi kertoa potilaalle ilman että itse jää vellomaan siihen tunnetilaan? Eilinen Syke-jakso näytti jälleen suuntaa kuinka pahalta se tuntuukaan, kun lapsi on vakavasti sairas. Ja muutenkin toisten kokema paha olo.
Onko muilla sellaista, että ajattelee tuollaisia vaikeita asioita omalle kohdalle ja hieman pelottaakin, etteihän se tapahdu itselle? Siitä kai se empatia-kyky tuleekin, että osaa ajatella asiat omalle kohdalle. Mutta liika on liikaa...

Poissa randomwalker

  • Älyvuotaja
  • **
  • Viestejä: 101
  • DI -> Lääkis: Tampere 2017!
Vs: Lääkäriksi soveltuminen
« Vastaus #25 : 08.04.15 - klo:12:56 »
Ja tutkimustyö ei todellakaan ole mitään iloista näpertelyä, akatemiassa kilpailu maineesta ja etenkin rahasta on armotonta. Virallista työaikaa tutkijalla ei ole, koska päivät venyvät helposti 12-tuntisiksi, kun artikkeleita on pakko julkaista, jos haluaa että uskottavuus säilyy ja rahoitus jatkuu.

Ja tutkimustyö on tätä joka alalla. Lääkiksessä sentään on vähän paremmin apurahoja kuin monessa muussa paikassa, käsittääkseni. Itsehän haen lääkikseen muun muassa sen takia, että tajusin, ettei tutkimustyö ole minua varten juurikin tuon äärimmäisen kilpailun ja apurahastressin takia, ja nykyisellä koulutuksellani ei oikein ole mahiksia muuhun.

Mikä kutakin sitten stressaa, minua toisaalta kiehtoo ajatus olla aidosti vastuullisessa ja merkityksellisessä työssä. Kunhan töitä ja rahaa tulee joka kuukausi jostain. Tuntuu myös, että naamatusten jonkun kanssa jutustelu on helpompaa kuin tutkimuksen esittely tai opettaminen kokonaiselle luentosalille.

Toisaalta pelottaa kaikki hallinnon kanssa säätäminen ja siitä turhautuminen, mitä ilmeisesti lääkärin työhön myös kuuluu monessa paikassa. Entistä enemmän nykyään ja tulevaisuudessa, kun sihteereitä sun muita vähennetään jatkuvasti.

Kas, täähän vois olla suoraan mun tekstiäni. :D Itsekin tässä pari vuotta tutkimusmaailmaa DI:n silmin katselleena oon todennut, että kilpailu rahasta ja maineesta muun elämän kustannuksella ei todellakaan ole meikäläisen juttu. Kai sitä on tässä sen verran itsestään oppinut vuosien varrella, että kaipaan vastuullisuutta, ihmisten kohtaamista ja auttamista työhöni. Nuorempana luulin että voisin olla hyväkin tutkimustyössä, jossa työ on paljon itsekseen puurtamista. Joskus erehtyminen on kuitenkin ihan kasvattava kokemus, ainakin jos tekee asioiden eteen jotain. Tosin mulla on kyllä opettajan pätevyydetkin, jonka pidän vielä varasuunnitelmana ja tykkään siitäkin kyllä. Nyt kuitenkin lääkis on muodostunut sellaiseksi intohimoksi, että fokus on täysin tulevissa pääsykokeissa. Tampereelle olen itsekin hakemassa, joten tsemppiä vaan sullekin ja kaikille muillekin samassa tilanteessa oleville! :)
https://oppimiskokemuksia.wordpress.com/ - DI seikkailee Tampereen lääkiksessä

 

Seuraa meitä