Kirjoittaja Aihe: 2020 Tarttoon vai valintakoekiintiöön ei-ensikertalaisena?  (Luettu 4050 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa nannana112

  • Alkuvuotaja
  • Viestejä: 4
Täällä tuntuu olevan valistunutta porukkaa näistä vaihtoehdoista. Onko siis mahdollista aikataulullisesti (ja työmäärällisesti) hakea samana vuonna sekä Viroon että Suomeen? Ajatuksella, että jos ei pääsekään Suomeen ottais sitten Viron paikan vastaan.

Olen kirjoittanut yo 2008 EEEEMM, joten todistuskiintiössä ihan nou tsäns ja sähköiset ylppäritki vähän epäilyttää. Hämmästyin ja petyin kun pääsykoekiintiössäkin ensikertalaisille annetaan jopa 35% paikoista. Tuntuu, että ajettu Suomessa aika ahtaalle mahikset.

Tänä vuonna jäin rimaa hipoen ulos kolmannella hakukerralla, joten alkaa pikkuhiljaa ketuttaa tämä oma elämäntehtävän valinta 🙄😅

Poissa Zynamox

  • Perusvuotaja
  • Viestejä: 31
  • Sukupuoli: Mies
  • Kolmas kerta toden sanoo
Annetaanko tosiaan pääsykoekiintiössäkin 35% ensikertalaisille? Mistä olet tällaisen tiedon saanut?

Poissa nannana112

  • Alkuvuotaja
  • Viestejä: 4
Annetaanko tosiaan pääsykoekiintiössäkin 35% ensikertalaisille? Mistä olet tällaisen tiedon saanut?

Se luki tuossa pääsykoe 2020 langassa: mitä tiedämme nyt - osiossa. Siinä linkki lähteeseenkin.

Lähteessä ei sanottu missään kohtaa, että pääsykoekiintiössä olisi varattu 35% ensikertalaisille. Diaan oli piirretty kuva, josta näin voisi päätellä, mutta tuo kyseinen kuva on siinä mielessä ainakin virheellinen, että se antaa ymmärtää todistusvalinnassa olevan myös paikkoja ei-ensikertalaisille (mikä ei pidä paikkaansa). Diassa lukee muutenkin ''Yliopistot ja ammattikorkeakoulut valmistelevatvuoden 2017 aikana suositukset ylioppilastutkinnon yhteisiksi pisteytysmalleiksitodistusvalinnoissa yhdessä Ylioppilastutkintolautakunnan kanssa.'' En sitten tiedä kuinka lopullinen tuo kuva on tai kuinka tarkkaan se vastaa lääketieteen valintamenettelyitä, mutta en lähtisi vielä tekemään sellaista oletusta, että 35% olisi varattu ensikertalaisille pääsykoevalinnassa. Lisäksi lähteen kuvassa on myös avoin väylä, mitä ei tietääkseni lääketieteellisessä ole.

Lääketieteelliset.fi puolestaan sanoo, että todistusväylä olisi pelkästään ensikertalaisille eikä puhu pääsykoeväylän ensikertalaiskiintiöstä mitään. Noh aika näyttää mitä käy, onhan se madollista että pääsykoeväylässäkin on ensikertalaiskiintiö, mutta mielestäni mitään lopullista näyttöä tälle ei ole.
« Viimeksi muokattu: 27.06.19 - klo:09:58 kirjoittanut Zynamox »

Poissa Arakidoni

  • Satunnaisvuotaja
  • Viestejä: 13
  • Sukupuoli: Mies
  • Lääk. yo. -19 HKI
Hyvin onnistuu aikataulullisesti hakea molempiin nannana112. Itse tein juuri tuon tempun tänä vuonna. SAT-kokeen asiat opettelee todella nopeasti sinun pohjatiedoillasi. Kokeitakin järjestetään useita syksyn aikana niin ehtii hioa koetaktiikankin kuntoon. Eikä ne SAT asioiden pänttäykset hukkaan mene, päinvastoin tukee ja oppii suoriutumaan monivalinnoista tehokkaasti. Kovasti tsemppiä!
« Viimeksi muokattu: 27.06.19 - klo:12:32 kirjoittanut Arakidoni »

Poissa nannana112

  • Alkuvuotaja
  • Viestejä: 4
Kiitos Zynamox tarkennuksesta, taisin paniikkipäissäni ottaa tuon ketjussa lukeneen numeron todesta ilman sen kummempaa lähdekritiikkiä  ;D . Kyllähän se arkijärkeen kävis paremmin, että ensikertalaisille ja ei-ensikertalaisille olis tavallaan kokonaan omat kiintiöt.

Kiitos myös Arakidonille vastauksesta ja kannustuksesta! Vähän lievittää tuskaa kun voi alkaa tekemään ns. idioottivarmaa suunnitelmaa ensi vuodelle.  >:D

Poissa pööö

  • Satunnaisvuotaja
  • Viestejä: 6
Hyvin onnistuu aikataulullisesti hakea molempiin nannana112. Itse tein juuri tuon tempun tänä vuonna. SAT-kokeen asiat opettelee todella nopeasti sinun pohjatiedoillasi. Kokeitakin järjestetään useita syksyn aikana niin ehtii hioa koetaktiikankin kuntoon. Eikä ne SAT asioiden pänttäykset hukkaan mene, päinvastoin tukee ja oppii suoriutumaan monivalinnoista tehokkaasti. Kovasti tsemppiä!

Pitääkö tehdä siis vaan Biology M vai myös E? Minkä hintaseks koko haku tuli, kun ottaa huomioon kaikki käännösmaksut ja muut?

Poissa Arakidoni

  • Satunnaisvuotaja
  • Viestejä: 13
  • Sukupuoli: Mies
  • Lääk. yo. -19 HKI
Kumpi vaan kelpaa. Haun loppusumma tietty riippuu aika paljon siitä kuinka monta kertaa joutuu itse kokeen tekemään, että saa haluamansa pistemäärän. 90 euron luokkaa per koe. YO-todistuksen voi tilata suoraan englanniksi. En kyllä muista tarkkaa hintaa, mutta ei se kovin paljon ollut. Lukion päättötodistuksen sain koululta myös englanniksi joten ei tarvinnut virallista kääntäjää. Maistraatissa kun oikeaksi todistaa todistuksia niin taisi olla 4 euroa per sivu. Hakuprosessin aikana piti maksaa myös 50 euron kertamaksu. Loppujen lopuksi aika halpa backup rauhoittamaan mieltä kokeessa.

Poissa Eledessar

  • Perusvuotaja
  • Viestejä: 29
Pitääkö tehdä siis vaan Biology M vai myös E? Minkä hintaseks koko haku tuli, kun ottaa huomioon kaikki käännösmaksut ja muut?
Koko homma maksaa muutaman satasen (SAT-koe ~100e, hakumaksu 50e, käännökset parikymppiä, SAT-harjoituskirjat 15/kpl).

Tee se biologian koe, josta saat harjoituskokeissa parempia pisteitä. Itse sain E-osioista parempia tuloksia, vaikka olin ekologian puolta opiskellut selvästi solubiologiaa vähemmän. SAT-koe kannattaa tehdä esim. syys- ja joulukuussa. Syyskuu on testi, ja jos menee hyvin (>760 pistettä) niin voi jättää siihen. Muutoin joulukuussa uusimaan. Sitten voit kevään keskittyä Suomen hakuun kaikessa rauhassa.

Ja motivaatiokirjeen voit kirjoittaa joulu-tammikuun aikana, tarkistuttaa natiivipuhujalla tai kielentarkistajalla ja lähettää paperit heti vuoden alussa Tarttoon. Sitten rutistat kevään muuta kuin biologiaa ja varmistat paikkasi joko Suomeen tai tänne Tarttoon. Tartossa ryhmäkoot ovat pieniä, luennoilla 20-25 henkeä ja pienryhmäopetuksessa 10-13 nenää.

Poissa pööö

  • Satunnaisvuotaja
  • Viestejä: 6
Kiitos selvennyksistä. Yritän ensin molekyylibilsaa, kun nykyiset opinnot on apuna. Toisaalta ekologiasta voisi tulla paremmat pisteet, saa nyt nähdä tarvitseeko kokeilla sitäkin. Ostin nyt SAT-kirjankin niin ei tarvitse ihmetellä, että luenko jotenkin ohi aiheen tai liian vähän. Toivottavasti irtoaa paikka Tartosta kun tämä nykyinen tutkinto ei nappaa ja hakijana olen Suomessa pohjasakkaa. Ainakin saan siihen motivaatiokirjeeseen jotain sisältöä nykyisillä opinnoilla.

Poissa pöppelipöö

  • Satunnaisvuotaja
  • Viestejä: 6

Pitääkö tehdä siis vaan Biology M vai myös E? Minkä hintaseks koko haku tuli, kun ottaa huomioon kaikki käännösmaksut ja muut?

Tietääkseni nykyään (2018->) ainoastaan  Biology M hyväksytään ainakin yleiselle hakiessa. Voin hyvin olla väärässäkin

Poissa Eledessar

  • Perusvuotaja
  • Viestejä: 29
Pitääkö tehdä siis vaan Biology M vai myös E? Minkä hintaseks koko haku tuli, kun ottaa huomioon kaikki käännösmaksut ja muut?
Kts aiempi postaukseni.

Tietääkseni nykyään (2018->) ainoastaan Biology M hyväksytään ainakin yleiselle hakiessa. Voin hyvin olla väärässäkin
Ihan yliopiston nettisivulla lukee edelleen, että "SAT Subject Test in Biology E/M score (yields 70% of the final score)". Kumpi tahansa on siis tähän mennessä käynyt kahdesta vaihtoehdosta ja käy ainakin vielä ensi vuonna.

Kukaan ei kysynyt samaa uudestaan, viestiäni vaan lainattiin huonosti. Ja minäkään en löytänyt mitään rajoitusta tohon liittyen.

Poissa pööö

  • Satunnaisvuotaja
  • Viestejä: 6
Yritän ilmoittautua tohon 2.11. testiin mutta ei onnistu, rekisteröinnin pitäisi olla auki vielä huomiseen mutta ei onnistu. Menee kai joulukuulle. Hyvin syö taas kiinnostusta hakea Viroon kun tällaista tämä.

Poissa Eledessar

  • Perusvuotaja
  • Viestejä: 29
Yritän ilmoittautua tohon 2.11. testiin mutta ei onnistu, rekisteröinnin pitäisi olla auki vielä huomiseen mutta ei onnistu.
Jos paikat on jo täynnä, niin sitten ilmoittautuminen ei onnistu. Nuo SAT-kokeet on yllättävän suosittuja Helsingissä. Meillä yksi opiskelija joutui tekemään Tallinnassa kokeen, kun oli jättänyt viimetippaan ilmoittautumisen ja vielä  viimeiseen mahdolliseen suorituskertaan toukokuulle. Onneksi pääsi silti sisään ja opiskelee nyt täällä :) Kannattaa siis vähintään 2 kuukautta ennen viimeistä ilmoittautumispäivää rekisteröidä ja maksaa.

Seuraa meitä