Kirjoittaja Aihe: Sinä joka pääsit, tarinasi, kiitos  (Luettu 56802 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa ananas

  • Alkuvuotaja
  • Viestejä: 4
Vs: Sinä joka pääsit, tarinasi, kiitos
« Vastaus #120 : 06.09.11 - klo:12:55 »
Kiitos näistä tarinoista! Käyn täällä hakemassa tsemppausta itselleni. Olen terveydenhoitoalan koulutuksen saanut, jo 28-vuotias kahden pienen lapsen äiti, eli ei mikään ideaaliyhtälö noin opiskeluja ajatellen. Tai ehkäpä sitten onkin: nyt kun on perhe, ei ole muuta kuin aikaa opiskella kunhan jaksaa vähän keikkatöitä ja tiskipöydän raivausta välillä ;) Io-matskuilla ja nollasta lähdetty, katsotaan mennäänkö tässä ihan pee eellä puuhun...Mutta hienoa kuulla, että tällaisilla avuilla voi silti olla mahkut kun jaksaa ratkoa tehtäviä tarpeeksi!

Poissa Kymi

  • Tehovuotaja
  • *
  • Viestejä: 64
Vs: Sinä joka pääsit, tarinasi, kiitos
« Vastaus #121 : 06.01.12 - klo:13:49 »
Hihihi. Eksyin pitkän ajan jälkeen foorumille ja lueskelemaan kaikenlaista vanhaa. Ehkä Timon stoorin innoittamana raapustelempa laiskan loppiaisen iloksi oman pääsykoetaisteluni, vaikka siitä alkaakin jo olla aikaa.

Yläasteikäisenä mieleen tuli, että minustahan voisi tulla lääkäri. Olin hippusen hikari, etupenkin tyttöjä ja numerot olivat kohtuullisia, tuli selkääntaputteluja. Pikkuvanhana neuvoin kaveria venyttelemään iskias-kipuun.
Lukiossa sama tahti jatkui, joskin olin hieman epävarma, onko medisiina sittenkään oikea ala. Luin kuitenkin pitkän matikan ja laajasti kemiaa, fysiikkaa ja biologiaa. Tuntui välillä haastavalta ja teini-iässä paiskoinkin usein tilastomatematiikan kurssin opusta pitkin seiniä. Kirjoitin ELLEMME-paperit 2007 ja pyrin ensimmäistä kertaa lääkikseen. Luin häthätää G:n kerran lävitse, enkä päässyt sisälle. Perimmäisenä syynä oli kenties syvemmän motivaation puute, kouluun paluu tuntui ahdistavalta ja mieli teki tehdä muuta.

Epämääräisen puhelinhaastattelun jälkeen sain työpaikan Irlannista, ja niinpä Kymi 18v keräsi kimpunsa 2 viikkoa yo-lakituksen jälkeen ja muutti Dubliniin. Työpaikka IT-alalla oli mukava, paljon kavereita ja uskomaton palkkataso kouluttautumattomalle taliaivolle. Seurasi biletystä ja rellestystä. Keväällä luin Galenoksen kolmesti, en laskenut yhtäkään laskua ja kipaisin syömässä äitin puuroja ja tekaisemassa pääsykokeen. En edes odotellut tuloksia, tiesin ettei kannattanut. Koin olevani hyvä työssäni, mutta vuoden jälkeen johtoportaan tarjotessa mahdollisuutta 5 vuoden soppariin, tuli yrjö kurkkuun ja eropaperit tiskiin. Loppujen lopuksi duunaus ei kovinkaan haastavaan, eikä missään nimessä tulevaisuuteni.
Kaikessa hiljaisuudessa laitoin viisumi-hakemuksen Australiaan. Tilille oli kuin olikin kertynyt muutama pennonen ja niiden sekä äidin tuen turvin vietin kuukauden koto-Suomessa ja lensi sitten yksin Australian ihmemaahan. Tapasin paljon muita reissaajia, pompin kenguruiden kanssa, ajelin autiomaissa, oksentelin puskiin, sammuin uima-altaisiin ja tein **** aina sanomalehtien taittelusta kirsikkatomaattien pakkaukseen, tarjoilusta vessanpönttöjen kuuraukseen ja elokuva-extrana hillumiseen. Hauskaa oli ja ehkäpä tästä johtuen rahat pääsi loppumaan. Jonain aamuyönä en saanut teltassa unta ja käveleksin rannalle bongailemaan delfiinejä. Niitä ei näkynyt, mutta pohtiessani elämää, minulle selkeni, että eiköhän se lääkis ole oikea paikka.

Saavuin Suomeen jouluna 2009 ja asetuin veljeni tyhjillään olevaan asuntoon käymään valmennuskurssia. Kolmen vuoden tauon jälkeen en osannut käyttää laskinta, saati aivojani. Unirytmi oli könällään, usein en pysynyt viikonloppuaamuina hereillä kemian tunneilla. Laskin yöt läpeensä tunnollisesti. Asiaa auttoi, että uudesta kaupungista johon olin muuttanut tunsin ennaltani yhden ihmisen, joten kaikki aika tuli käytettyä valmentautumiseen.
Ennen koetta pari viikkoa itsetuntoni oli pilvissä  ja olin varma pääsystäni. Kokeen jälkeen oli hyvä mieli, mutta sanoin varmuuden vuoksi kaikille tutuille sen menneen huonosti, jotta sitten kaikki tulevat yllätykset on positiivisia, ei negatiivisia. Ja iloinen yllätyshän sieltä tuli.
Tsemppiä kaikille tämän vuoden puurtajille, toivotaan, että teille tulee kiva koe. Itse etenen jälleen kirjastolle, tällä kertaa istumalihaksia kuluttamaan Patologian tenttiin valmistautuen.
Täytyy vielä sanoa, että aamuyön päätökseni oli oikea. Olen nauttinut täysin siemauksin koulusta ja oppimisesta. Mitä enemmän luen ja sisäistän asioita, sitä mielenkiintoisemmalta ne tuntuvat.
Rai!

...

Poissa emn

  • Hypervuotaja
  • ****
  • Viestejä: 2938
  • Sukupuoli: Mies
Vs: Sinä joka pääsit, tarinasi, kiitos
« Vastaus #122 : 06.01.12 - klo:18:05 »
Hihihi. Eksyin pitkän ajan jälkeen foorumille ja lueskelemaan kaikenlaista vanhaa. Ehkä Timon stoorin innoittamana raapustelempa laiskan loppiaisen iloksi oman pääsykoetaisteluni, vaikka siitä alkaakin jo olla aikaa.

Yläasteikäisenä mieleen tuli, että minustahan voisi tulla lääkäri. Olin hippusen hikari, etupenkin tyttöjä ja numerot olivat kohtuullisia, tuli selkääntaputteluja. Pikkuvanhana neuvoin kaveria venyttelemään iskias-kipuun.
Lukiossa sama tahti jatkui, joskin olin hieman epävarma, onko medisiina sittenkään oikea ala. Luin kuitenkin pitkän matikan ja laajasti kemiaa, fysiikkaa ja biologiaa. Tuntui välillä haastavalta ja teini-iässä paiskoinkin usein tilastomatematiikan kurssin opusta pitkin seiniä. Kirjoitin ELLEMME-paperit 2007 ja pyrin ensimmäistä kertaa lääkikseen. Luin häthätää G:n kerran lävitse, enkä päässyt sisälle. Perimmäisenä syynä oli kenties syvemmän motivaation puute, kouluun paluu tuntui ahdistavalta ja mieli teki tehdä muuta.

Epämääräisen puhelinhaastattelun jälkeen sain työpaikan Irlannista, ja niinpä Kymi 18v keräsi kimpunsa 2 viikkoa yo-lakituksen jälkeen ja muutti Dubliniin. Työpaikka IT-alalla oli mukava, paljon kavereita ja uskomaton palkkataso kouluttautumattomalle taliaivolle. Seurasi biletystä ja rellestystä. Keväällä luin Galenoksen kolmesti, en laskenut yhtäkään laskua ja kipaisin syömässä äitin puuroja ja tekaisemassa pääsykokeen. En edes odotellut tuloksia, tiesin ettei kannattanut. Koin olevani hyvä työssäni, mutta vuoden jälkeen johtoportaan tarjotessa mahdollisuutta 5 vuoden soppariin, tuli yrjö kurkkuun ja eropaperit tiskiin. Loppujen lopuksi duunaus ei kovinkaan haastavaan, eikä missään nimessä tulevaisuuteni.
Kaikessa hiljaisuudessa laitoin viisumi-hakemuksen Australiaan. Tilille oli kuin olikin kertynyt muutama pennonen ja niiden sekä äidin tuen turvin vietin kuukauden koto-Suomessa ja lensi sitten yksin Australian ihmemaahan. Tapasin paljon muita reissaajia, pompin kenguruiden kanssa, ajelin autiomaissa, oksentelin puskiin, sammuin uima-altaisiin ja tein **** aina sanomalehtien taittelusta kirsikkatomaattien pakkaukseen, tarjoilusta vessanpönttöjen kuuraukseen ja elokuva-extrana hillumiseen. Hauskaa oli ja ehkäpä tästä johtuen rahat pääsi loppumaan. Jonain aamuyönä en saanut teltassa unta ja käveleksin rannalle bongailemaan delfiinejä. Niitä ei näkynyt, mutta pohtiessani elämää, minulle selkeni, että eiköhän se lääkis ole oikea paikka.

Saavuin Suomeen jouluna 2009 ja asetuin veljeni tyhjillään olevaan asuntoon käymään valmennuskurssia. Kolmen vuoden tauon jälkeen en osannut käyttää laskinta, saati aivojani. Unirytmi oli könällään, usein en pysynyt viikonloppuaamuina hereillä kemian tunneilla. Laskin yöt läpeensä tunnollisesti. Asiaa auttoi, että uudesta kaupungista johon olin muuttanut tunsin ennaltani yhden ihmisen, joten kaikki aika tuli käytettyä valmentautumiseen.
Ennen koetta pari viikkoa itsetuntoni oli pilvissä  ja olin varma pääsystäni. Kokeen jälkeen oli hyvä mieli, mutta sanoin varmuuden vuoksi kaikille tutuille sen menneen huonosti, jotta sitten kaikki tulevat yllätykset on positiivisia, ei negatiivisia. Ja iloinen yllätyshän sieltä tuli.
Tsemppiä kaikille tämän vuoden puurtajille, toivotaan, että teille tulee kiva koe. Itse etenen jälleen kirjastolle, tällä kertaa istumalihaksia kuluttamaan Patologian tenttiin valmistautuen.
Täytyy vielä sanoa, että aamuyön päätökseni oli oikea. Olen nauttinut täysin siemauksin koulusta ja oppimisesta. Mitä enemmän luen ja sisäistän asioita, sitä mielenkiintoisemmalta ne tuntuvat.
Rai!

Hieno reitti.

Kerrotko puhelinnumeron Dubliniin.

"The more I practice, the luckier I get."
 -Jerry Barber

Poissa Kymi

  • Tehovuotaja
  • *
  • Viestejä: 64
Vs: Sinä joka pääsit, tarinasi, kiitos
« Vastaus #123 : 06.01.12 - klo:18:56 »
Pah, vuosi lähtöni jälkeen koko laitos ulkoistettiin Intiaan. Oishan se pitäny arvata, ettei ne ilman minua siellä pärjää!  ::)

...

Poissa emn

  • Hypervuotaja
  • ****
  • Viestejä: 2938
  • Sukupuoli: Mies
Vs: Sinä joka pääsit, tarinasi, kiitos
« Vastaus #124 : 06.01.12 - klo:19:34 »
Pah, vuosi lähtöni jälkeen koko laitos ulkoistettiin Intiaan. Oishan se pitäny arvata, ettei ne ilman minua siellä pärjää!  ::)

HARMI.

Mukava irtiotto ja sitten lääkikseen olisi houkutellut.
"The more I practice, the luckier I get."
 -Jerry Barber

 

Seuraa meitä